SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen pääteemaksi eivät nousseet heikot kannatusluvut mielipidemittauksissa.
– Ne olivat tietenkin taustalla, mutta yhteisesti todettiin, ettei nyt ole aika jäädä tuleen makaamaan ja tekemään syväanalyysiä menneestä, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman.
– Kaikki huomio pitää kiinnittää työllisyyteen ja taloustilanteeseen. Puolueen kannatus on riippuvainen onnistumisesta tässä tehtävässä.
Backman luottaa, että taloustilanteen edellyttämien kipeiden ratkaisujen tekeminen ja SDP:n kannatuksen petraaminen voivat onnistua samanaikaisesti.
Kansalaisilla riittää hänen mukaansa kriisitietoisuutta vaikeisiinkin päätöksiin, mutta niiden on oltava oikeudenmukaisia ja tasapuolisia.
Sen sijaan Backman epäilee terveen kriisitietoisuuden puutteen vaivaavan yritysten omistajia ja johtajia. Uhrautumista vaaditaan vain työntekijöiltä.
– Työntekijöitä irtisanotaan ja lomautetaan samalla kun yritysten omistajille jaetaan osinkoja ja johtajille isoja palkkioita. Tällaista ei ihmisten oikeustaju siedä.