Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen haukkui torstaina lyttyyn pääministeri Jyrki Kataisen kokoomuksen ministeriryhmässä edellisenä päivänä pitämän puheen.
– Pääministeriltä odotettiin jälleen kerran ratkaisuja siihen, miten Suomi selviytyy. Ratkaisujen esittämisen sijaan saimme kuulla Kataisen puolifilosofisia puheita esimerkiksi ”mosaiikkimaisesta yhteiskunnasta” ja markkinatutkimuksista poimittuja selityksiä johtajuuden puutteelle, Tiilikainen piikittelee.
– Suomessa on filosofeja, joiden pitääkin pohtia yhteiskunnan muutostekijöitä. Pääministerin tehtävä on nostaa Suomi ylös tästä suosta. Jos pääministeri ei usko oppositiota, kehotan Kataista menemään esitelmöimään johtajuuden muuttumisesta ja innovatiivisesta luovuudesta suomalaiselle, joka on juuri saanut yt-lapun kouraansa. Ei mahda kunnian kukko laulaa.
Tiilikainen luetteli Suomen olevan talous- ja työttömyyskriisissä, kunta- ja sote-uudistukset menevät päin seinää ja hallituksen toimintakyky on olematon.
– Katainenkin myöntää, että voimme saada asioita aikaan vain ihmisten kautta, luottamusta hakien ja synnyttäen, yhteistyössä. Tästä olen samaa mieltä. Valitettavasti Katainen ei tee niin kuin puhuu. Todellisuudessa hän on hallituksineen kylvänyt epäluottamuksen työmarkkinoille, hallituksen ja eduskunnan välille, valtion ja kuntien välille ja myös suhteessa kansalaisiin. Yhteistyön opposition kanssa pääministeri on kategorisesti sulkenut pois.
Keskustan mukaan ”Suomi ei tarvitse nyt poliittista puutaheinää, vaan selviytymissuunnitelman, konkreettisia ratkaisuja ja oikeita päätöksiä.”
– Seilattuaan kaksi vuotta sumussa on Katainen päätynyt ulapalle, vailla kiintopistettä mihin suunnistaa. Suomi-laivan kurssia on käännettävä. Jos Katainen pursiseurueineen ei tähän kykene, on aika vaihtaa kapteenia ja miehistöä.