Palvelualojen suhdannekatsauksen hyvä uutinen on se, että palvelualojen alamäki on ennakoitua loivempi, jopa pysähtynyt. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että yleisnäkymä on edelleen heikko.
Palvelualojen työnantajien Paltan ekonomistin Matti Paavosen mukaan suhdannelukujen perusteella ei voi päätellä onko taantuma päättymässä ja kasvu alkamassa. Se kuitenkin on selvää, etteivät palvelualat pysty kannattelemaan kotimaista kysyntää.
Paavonen muistuttaa, että huolimatta viimeaikaisista talousindikaattoreiden hennoista värähdyksistä parempaan suuntaan, yleiskuva on edelleen harmaa.
– Suomessa on eletty eriasteista taantumaa jo viisi vuotta, eikä tilanne muutu hetkessä iloksi. Jos Euroopan ja Suomen talous lähtisivät lähiaikoina elpymään, veisi vielä vuosia että menetetyt työpaikat on saatu korvattua.
Paavonen muistuttaa, että odotettukin talouskasvu on jäämässä hitaaksi. Sen myötä syntyvät työpaikat olisivat toisia, kuin ulkomaille menetetyt teollisuustyöpaikat.
Palta vaatii poliittisia päätöksiä ja strategisia valintoja julkisen sektorin rakenteiden uudistamiseksi. Toimitusjohtaja Riitta Varpen mielestä keskustelu jumittuu väittelemään sosiaali- ja terveyspalvelujen avaamisesta kilpailulle. Hänen mielestään potentiaalia ja tarjontaa löytyy mm. teknisistä palveluista sekä hallinto- ja tukipalveluista.
– Ei ole kunnan tehtävä pyörittää esimerkiksi kaluston kunnossapitoyhtiötä, kiinteistön hoitoa tai vartiointia.
Palvelualojen työnantajien Paltan jäseninä on 1 700 yritystä, joiden toimialoja ovat logistiikka, informaatio ja viestintä, kiinteistöala, yritys- ja asiantuntijapalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä viihde ja virkistys. Ne työllistävät noin 140 000 työntekijää.
PALTA solmii 140 työehtosopimusta eli noin puolet Elinkeinoelämän keskusliiton piirissä solmittavista sopimuksista.