Tarjolla on vasta mehua, kahvia luvataan ja puuro kuplii kattilassa. Vantaalaisen Minttukirkon alasaliin on kokoontunut nelisenkymmentä eläkeläistä ja työtöntä ilmaiselle aamupalalle. Nälän lisäksi tällä kertaa tyydyttyy uteliaisuus.
Tiedossa on, että pääministeri ja pari muuta ministeriä olisivat tulossa kuulolle.
Elektroniikka-asentaja Aimo Kokkonen ehti työskennellä 35 vuotta Nokialla ennen kuin jäi työttömäksi 400:n muun mukana.
– Olisi se yllätys. Tietävätpähän ainakin, mistä puhuvat, hän viittaa päivän Heureka-foorumiin.
Pääministeri Jyrki Katainen ehtii pujahtaa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen kanssa saliin ilman suurempaa huomiota puurojonon takaa.
Pian Katainen huomaa kätellä kaikki osanottajat. Ihmiset ilahtuvat, että pääministeri on vaivautunut köyhien luokse.
Yksi yleisökysymys tulee Vantaan Köyhien Juha Keltiltä.
– Miksi työttömyyspäiväraha leikataan jopa puoleen, kun työtön ansaitsee jotain. Miksei tähän saada jotain suojaosaa, hän kysyy.
Katainen kertoo, että mallista on puhuttu, sillä työnteon pitää olla kannustavaa.
– Tämä on hyvä ajatus, joka tullaan ottamaan vakavasti esille.
Puuro katoaa nälkäisiin vatsoihin, mutta muutama on tullut selvästi vain seuramaan, millainen keskustelu pääministerin ja köyhien välille sukeutuu.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen saapuu sopivasti kuulemaan, kun aamupalaa hoitava Asunnottomien yhdistys Vahti ry mainitsee ruoka-avun tarpeellisuudesta ja harmittelee EU:n ruoka-avun loppumista.
Ministerit poistuvat pian yläkertaan jakamaan köyhille leipää. Järjestäjät kehottavat jonottajia pysymään rauhallisina.
Ei tästä ihmeitä irronnut. Hyvä, kun vaivautuivat paikalle, Aimo Kokkonen toteaa.