Nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssi vaatii, että hallitus osoittaa budjettiriihessään riittävät resurssit kärkihankkeensa nuorisotakuun toteuttamiseen.
Järjestö muistuttaa, että työttömyysluvut eivät yksin kerro nuorisotakuun onnistumisesta. Yksi olennainen osa nuorisotakuuta on koulutustakuu.
– Toteutuakseen koulutustakuu vaatii lisää resursseja ja niiden järkevän kohdentamisen. Lisäksi hallituksen tulee budjettiriihen jälkeen kertoa, mitkä ovat nuorisotakuun kokonaisresurssit vuonna 2014.
Allianssi vaatii hallitusta tuomaan budjettiriihen jälkeen selkeästi esille, kuinka paljon resursseja valtion budjetissa kokonaisuudessaan on varattu nuorisotakuun toteuttamiseen 2014. Koulutustakuun lisäksi työllisyysmäärärahoja on varattava ja kohdennettava riittävästi nuorten työllisyyttä edistäviin toimiin.
Mitään nuorisotakuun elementeistä ei Allianssin mielestä saa toteuttaa ennaltaehkäisevän nuorisotyön kustannuksella.
Allianssi haastaa järjestöt mukaan toteuttamaan nuorisotakuuta. Muun toiminnan tarjoamisen lisäksi järjestöt voivat osallistua esimerkiksi työllistämällä nuoria Sanssi-kortilla.