Venäjän maanantaina esittämään aloitteeseen Syyrian kemiallisten aseiden riisumiseksi kansainvälisessä valvonnassa ovat lähes kaikki tahot tarttuneet, toiset enemmän ja toiset vähemmän innokkaasti.
Tähän iltapäivään mennessä myönteisen suhtautumisensa ovat ilmaisseet muun muassa Syyrian hallitus, Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa Kiina, joka Venäjän ohella on tähän mennessä estänyt Syyrian Bashar al-Assadia ahdistelevat päätöslauselmat.
Ranska ilmoitti tiistaina vievänsä YK:n turvallisuusneuvostoon päätöslauselmaesityksen, jossa Syyrian kemiallisia aseita vaaditaan kansainväliseen valvontaan tuhottavaksi ”äärimmäisen vakavien” seurausten uhalla.
Parhaassa tapauksessa nyt olisi tilaisuus etsiä ratkaisua Syyrian kriisiin.
Obaman ansa
Presidentti Barack Obaman leirissä tulkitaan mielellään, että Yhdysvaltain esittämä uhkaus ohjusiskuista laittoi seisovat vedet liikkeelle ja sai Venäjän painostamaan Syyrian hallitusta.
Yhtä hyvin voi tulkita niin, että Vladimir Putin pelasti Obaman tämän itse itselleen rakentamasta ansasta.
Obama asetti kemiallisten aseiden käytön ”punaiseksi linjaksi”, jota Syyrian hallitus ei saa ylittää. Hänen mukaansa oli varmoja todisteita, että Syyrian hallitus käytti näitä aseita kolme viikkoa sitten. Tämän perusteella hän ryhtyi keräämään sekä kotimaasta että ulkomailta tukea ”rangaistusiskuille” Syyrian hallitusta vastaan.
Suunnitelma ajautui pahaan vastatuuleen, kun Britannian parlamentti äänestyspäätöksellä kielsi pääministeri David Cameronia osallistumasta sotaretkeen.
Kerryn lipsahdus
Britannian päätös muutti tilannetta myös Yhdysvalloissa. Obama voisi valtuuksiensa puitteissa määrätä iskut yksinään, mutta hän ilmoitti, että hän alistaa asian kongressin päätettäväksi.
Maanantaihin mennessä alkoi olla selvää, ettei päätös ole läpihuutojuttu kongressissa. Monelle demokraatille tekee tiukkaa pysyä lojaalina presidentille. Monet republikaanit ovat yleensä innokkaita käyttämään asevoimaa missä tahansa. Nyt kuitenkin halu vastustaa Obamaa näytti ylittävän pommitushalun.
Molempien puolueiden edustajien niskaan hengittää yleinen mielipide, joka on valtaosaltaan ohjusiskuja vastaan. Kahden vuoden välein valittavat edustajainhuoneen jäsenet kuuntelevat tätä herkemmällä korvalla kuin kuusivuotismandaatilla istuvat senaattorit.
Venäjän aloite tuli maanantaina pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry oli sanonut, että Syyria voisi välttyä hyökkäykseltä luopumalla kemiallisista aseistaan.
Kerryn lausuntoa on pidetty lipsahduksena ja virallisesti selitettiin hänen puhuneen ”symbolisessa merkityksessä”. Mutta oliko se lipsahdus? Vai oliko se signaali perääntymistien etsimisestä?
Nollatoleranssi kemiallisiin aseisiin
Yhdysvaltain yleiselle mielipiteelle tärkein perustelu on se, ettei kansa halua sitoa maata jälleen uuteen sotaan Lähi-idässä. Monet pelkäävät, että ohjusiskut vievät tielle, jolla lopuksi amerikkalaiset sotilassaappaat tallaavat Syyrian maaperällä.
Monissa muissa maissa painaa voimakkaasti Irakin sodan perintö ja Yhdysvaltain talvella 2002–2003 esittämät virheelliset väitteet Irakin joukkotuhoaseista. Miksi nyt pitäisi uskoa väitteitä Syyrian myrkkykaasuista?
Myös asiantuntijat ovat esittäneet monenlaisia näkemyksiä. Toiset pitävät todisteita vakuuttavina, toisten mielestä ne eivät ole niin kiistattomia kuin millaisina ne esitetään.
Puhtaasti henkilökohtaisena arviona pidän todennäköisenä, että kaasuasetta käyttivät hallituksen joukot. Tapahtuiko tämä presidentti al-Assadin käskystä vai jonkinlaisena erehdyksenä, sitä on vaikea sanoa.
Mutta yhtä luotettavina pidän arvioita, että myös kapinalliset ovat aiemmin käyttäneet taistelukaasuja pienemmässä mittakaavassa, samoin kuin hallituksen joukotkin pienemmässä mittakaavassa.
Tästä herää kysymys, mihin ”punainen linja” vedetään. Mikä määrä kemiallisia aseita aiheuttaa ulkomaisen reagoinnin?
Kun kemialliset aseet on kansainvälisin sopimuksin kielletty, oikean vastauksen pitäisi olla nollatoleranssi. Kemiallisia aseita ei saa käyttää pikkuisen. Niitä ei saa käyttää ollenkaan, ja tämä koskee sekä hallitusta että kapinallisia.
Tyhjä mielenosoitus
On myös kysytty, miksi Yhdysvallat ei voi odottaa YK:n tutkijoiden selvitystä elokuun tapahtumista Damaskoksen esikaupungeissa.
On tosin epäselvää, paljonko valoa YK:n asetarkkailijoiden raportti tuo olennaiseen kysymykseen siitä, kuka kemiallisia aseita käytti. Ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan sen selvittäminen ei kuulu heidän mandaattiinsa, vaan pelkästään sen arvioiminen, käytettiinkö kemiallisia aseita vai ei.
Mielestäni paras perustelu ohjusiskuja vastaan on kuitenkin kysyä, mitä ihmeen järkeä niissä olisi, vaikka Syyrian hallitus olisikin käyttänyt kemiallisia aseita.
Yhdysvaltain mukaan sen on ylläpidettävä kemialliset aseet kieltävää sopimusta ja osoitettava, että myrkkykaasujen käytöstä ei selviä rankaisematta.
Miten niin ei selviä rankaisematta? Jos hallitsija on osapuolena sisällissodassa, jossa on kuollut jo yli satatuhatta ihmistä, miten häntä heilauttaisivat esimerkiksi 72 tuntia kestävät ohjusiskut vaikkapa 50 kohteeseen?
Yhdysvaltain virallinenkin kanta on, ettei ”rangaistusiskuilla” pyritä vaikuttamaan sisällissodan kulkuun. Amerikkalaiset asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei siihen niillä pystyttäisikään.
Eivätkö siis ohjusiskut antaisi rangaistuksen sijasta päinvastaisen viestin: ainoa mihin supervalta pystyy, on tyhjä mielenosoitus, jossa tosin kuolee ihmisiä.
Kytkentä Iraniin
Putin ei varmastikaan ajatellut ensisijaisesti Obaman perääntymisreittiä esittäessään Venäjän aloitteen.
Venäjä todennäköisesti tajusi sauman, jossa se voi kerrankin, kuin vanhoina hyvinä aikoina, toimia vaikutusvaltaisena tekijänä Lähi-idässä.
Olivatpa motiivit mitkä tahansa, tämän viikon tapahtumat avaavat pitkästä aikaa edes pienen mahdollisuuden Syyrian synkän kehityksen kääntämiseen. Yhtä sodan eskaloitumisen vaihetta on ainakin lykätty eteenpäin.
Jos riittävän monella ulkopuolisella pelurilla olisi todellista halua etsiä ratkaisua sisällissodan lopettamiseksi, tästä voisi lähteä liikkeelle.
On vielä vaikea sanoa, mitä kaikkia signaaleja tällä viikolla on annettu.
On väitetty Venäjän ostaneen al-Assadille lisää aikaa. Mutta toisaalta Venäjälläkin on nyt optio politiikkansa hienosäätämiseen. Jos kemiallisten aseiden riisuminen ei lähde sujumaan, sen voi olla helpompi osallistua Syyrian hallituksen painostamiseen YK:n turvallisuusneuvoston kautta. Jos se nimittäin haluaa tehdä niin.
Yhtä lailla myönteinen kehitys vaatisi Yhdysvalloilta uutta arviota siitä, mitä voimia se on Syyriassa tukemassa.
Syyrian tilannetta on joka tapauksessa vaikea ratkaista ilman taustalla häilyvää vielä suurempaa kysymystä, Irania.
Yhdysvalloilla ja Iranilla olisi nyt Iranin kesän presidentinvaalien jälkeen parhaat mahdollisuudet pitkiin aikoihin keskusteluyhteyden luomiseen. Joidenkin huhujen mukaan näin on kulissien takana tehtykin. Tämä kehitys tuskin taas on Israelin mieleen.
uutiskirje 
