Kansanedustaja Risto Kalliorinteen (vas.) mielestä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin suunnitelma vähentää ajokoepaikkakuntia on ongelmallinen niin Pohjois-Suomen kuin itäisen Suomen kannalta.
Kalliorinteen mielestä Trafin esitys joutaisi saman tien roskakoriin.
– Ongelmia seuraisi varsinkin niille kymmenien kilometrien päässä omista kuntakeskuksistaan asuville nuorille opiskelijoille ja muillekin päivittäin autoa tarvitsevalle kuntalaisille, jotka julkisen joukkoliikenteen puutteessa tarvitsevat niin ajokorttia kuin kulkuvälinettäkin.
Yrittäjiä vasten kasvoja
Trafin suunnittelema ”uudistus” sivaltaa Kalliorinteen mukaan myös autokouluyrittäjiä vasten kasvoja.
– Ajokortin saamisen kustannukset kasvavat entisestään ja niin autokoulut kuin haja-asutusalueiden kuntalaiset joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan kaupunkikeskuksiin verrattuna.
Trafi perustelee esitystänsä tasapuolisuudella ja turvallisuudella.
– Tasapuolisuutta ei ole se, että Suomen haja-asutusalueilla asuvat ihmiset ja autokoulut joutuvat rakentamaan taas kerran koulutuksen perusteet uudelleen. Turvallisuuden varjolla ei pidä tehdä ylilyöntejä.
Virasto hypännyt harmaalle alueelle
Kalliorinteen mukaan Trafi on esityksellään hypännyt harmaalle alueelle.
– Trafin esitys tietäisi suuria ongelmia lukuisten kuntien autokoulutoiminnalle. Trafin ei ainakaan pidä ryhtyä teilaamaan vapaata elinkeinotoimintaa pohjoisessa tai muuallakaan maassa.
– Onko niin, että näillä ”uudistuksilla” näivetetään ne vähätkin yritystoiminnan edellytykset muutenkin ankeissa oloissa tappelevissa kaupungeissa ja kunnissa? kysyy Kalliorinne.