Vasemmistoliiton kanta Tampereen Rantaväylän tunneliin muuttui viime kauden myönteisestä tämän kauden kielteiseksi kustannusarvion huomattavan nousun vuoksi, perusteli apulaispormestari Mikko Aaltonen maanantai-iltana valtuuston kokouksessa. Tampereen kaupunginvaltuusto ratkaisee tunnelin kohtalon maanantaina.
Aaltosen mukaan hankkeen hyvä puoli olisi mahdollisuus rakentaa rantaa ja saada Särkänniemen alue paremmin muun kaupungin yhteyteen. Huonoja ja epävarmoja puolia on kuitenkin enemmän.
– Tunnelihankkeen edetessä kustannusarvio on kasvanut huomattavasti alkuperäisestä arviosta. Ensimmäinen arvio oli 120 miljoonaa euroa, ja nyt olemme 180 miljoonassa eurossa. Kaupungin ei tässä hankkeessa kuitenkaan pitäisi maksaa koko summaa, koska valtio avustaisi hanketta. Siitä huolimatta on kyse huomattavasta summasta. Nykyisessä taloustilanteessa olemme Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä kokeneet mahdottomaksi perustella tällaisten summien käyttämistä tunnelihankkeeseen.
Muitakin isoja hankkeita
Aaltonen sanoi, että Tampereella on vireillä lisäksi kaupunkiraitiontien ja jätevedenpuhdistamon rakentaminen. Kumpaakin kustannuksiltaan suurta hanketta hän piti tavallisen tamperelaisen arkipäivän kannalta tunnelia tärkeämpänä.
Lisäksi Tampereen monissa päiväkodeissa ja kouluissa on sisäilmaongelmia, jotka on ratkaistava. Lisäksi monet muut kohteet, kuten tieverkko, kaipaavat kunnostusta. Näistä kohteista löytyisi myös työtä paikallisille rakentajille, jota tunnelin on väitetty tuovan, Aaltonen sanoi.
Rantaväylän tunnelihankkeen Aaltonen uskoi lisäävän yksityisautoilua, kun pitäisi kehittää joukkoliikennettä.
Tunnelin huonoihin puoliin hän listasi myös mahdolliset Tampellan rannan ympäristöriskit, tunnelin huollon toimivuuden mahdolliset ongelmat kuten Karkunvuoren tunnelissa ja liikenteen ruuhkautumisen tunnelia seuraavissa risteyksissä.
– Vasemmistoliiton valtuustoryhmä katsoo, että Rantaväylän pitkä tunneli -hankkeessa on huomattavasti enemmän huonoa kuin hyvää ja että tunnelihanke edustaa menneen maailman kaupunkisuunnittelua. Näillä perusteilla Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vastustaa tunnelihanketta ja kehottaa Tampereen kaupunki aloittamaan neuvottelut hankkeesta irtautumiseksi.