Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut jyväskyläläisen pitseriayrittäjän 15 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta Pizza Unionin lihanjalostamolla maaliskuussa 2011 sattuneen työtapaturman vuoksi. Sormivamman saaneelle työntekijälle yrittäjä velvoitettiin korvaamaan kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 1 500 euroa ja pysyvästä haitasta 3 300 euroa. Lisäksi yrittäjän on korvattava oikeudenkäyntikuluja yli 1 300 eurolla.
Työtapaturma sattui kun puhdistustyöhön pyydetty työntekijä oli yksinään iltamyöhällä painepesurin avulla puhdistamassa massansekoitinta siihen jääneestä kinkkumassasta.
Kinkkumassaa tukkeutui yllättävän tiukasti poistoaukon ympärille, ja työntekijä kyyristyi sekoittimen alle ja työnsi oikean kätensä keskisormen tyhjennysaukon läpi sekoittimen sisäpuolelle poistaakseen sen pohjalle kertynyttä massaa. Silloin hänen sormensa osui sekoittimen pohjalla pyörivään sekoitinlapaan.
Työtapaturmassa työntekijän keskisormi leikkautui irti toisen nivelen kohdalta eikä sitä enää myöhemmin pystytty liittämään paikalleen kirurgisista toimenpiteistä huolimatta.
Käräjäoikeuden mukaan työntekijä ei ollut saanut riittävää ja asianmukaista työnopastusta arviolta 1–2 viikon välein tapahtunutta sekoittimen pesua varten. Työntekijällä oli lyhyt työkokemus ja työtapaturman sattuessa hän työskenteli enää vain satunnaisesti ja lähinnä työnjohdon pyynnöstä.
Vastaavanlaisten vahinkojen estämiseksi vaarakohtaan asennettiin työtapaturman jälkeen suojus, joka estää sormen ulottumisen vaara-alueelle. Lisäksi laitteeseen kiinnitettiin vaarasta varoittava tarra.