Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin toivoo, että lentoliikennettä koskeva pattitilanne saataisiin ratkaistua kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Catering-työntekijöitä koskevassa kiistassa PAM ei Selinin mukaan sinänsä ole osapuoli.
– Jos yleissitovuuden kautta LSG:n työntekijät kuitenkin tulevat matkailu-, ravintola-, ja vapaa-ajan palveluiden sopimuksen piiriin, on PAM tietenkin valmis myös näiden työntekijöiden asioita hoitamaan. Ammattiliittojen välinen kamppailu tämä ei missään tapauksessa ole, tärkeintä pitää olla työntekijöiden etu.
Ilmailualan Unioni on syyttänyt työnantajapuolta sopimusshoppailusta, koska catering-yhtiö LSG on vaihtanut työnantajaliittonsa Ravintolapalvelut MaRaan, joka noudattaa PAMin kanssa tekemäänsä työehtosopimusta.
PAMin edustajiston kokouksessa Hattulassa torstaina puhunut Selin käsitteli myös tuposta käytyjä neuvotteluja.
– Neuvoteltaessa työllisyys- ja kasvusopimuksesta työnantajien neuvottelijat toimivat paikoitellen lähinnä sanansaattajina. Yhä useammin heidän neuvotteluvaltuutensa ovat kapeat eikä todellista neuvottelua siksi synny. Työnantajien asenteet ovat koventuneet ja isäntävalta on lisääntynyt, toteaa Selin.
Kehitys on Selinin mielestä seurausta globaalista, määrätietoisesta pyrkimyksestä lisätä niiden valtaa, jotka ovat taloudellisesti aivan omassa luokassaan.
– Rikkain prosentti maailman väestöstä omistaa globaalista varallisuudesta noin puolet ja vaurain kymmenys hallitsee varallisuudesta peräti 85 prosenttia.
Ammattiliitojen syvemmälle ja systemaattisemmalle yhteistyölle on Selinin mielestä sekä kansallisen että kansainvälisen kehityksen takia nyt entistä suurempi tarve.
– Nykyrakenteilla järjestöjen välinen yhteistyö tuntuu olevan melko hankalaa, siksi rakenteitakin on syytä tarkastella kriittisesti. Tämä koskee niin keskusjärjestö- kuin liittotasoakin sekä kansallisesti että kansainväliset.