Hiljaisuus (2011) on miellyttävästi erilainen kotimainen sotadraama. Taistelujen sijasta keskitytään kaatuneitten saattamiseen hautaamiskuntoon. Ensin ruumiit siistitään, sitten on arkkuun panon vuoro.
Vainajien kuljetus kotiseudulle ei näy muuten kuin yhdessä tapauksessa. Se on pieni, mutta perusteltu sivuluku kokonaisuudessa. Vastaavasti epilogi kertoo, kuka nyt on raskaana ja kuka on tulevan lapsen isä. Selkokielinen viesti elämän jatkumisesta on ehkä osoitteleva, mutta edeltävien tapahtumien kannalta perusteltu.
Esko Salervo on tehnyt linjakkaan ja temaattisesti rikkaan käsikirjoituksen. Se on muuttunut Sakari Kirjavaisen vivahdeherkässä ohjauksessa kelpo draamaksi.
Kyseessä on jatkosodan lopulle talveen ja kevääseen 1944 sijoittuva ihmissuhdedraama. Koska päänäyttämö on eturintaman lähituntumassa sijaitseva kaatuneitten evakuoimiskeskus, roolituksessa on tilaa tasavahvasti miehille ja naisille. Varusmiesten osana on hoitaa kanto- ja kuljetuspuoli, lotat vastaavat vainajien siistimisestä. Pientä yksikköä johtaa oman arvonsa tunteva sotilaspastori (Kari Hakala).
Keskushenkilöksi nousee hyväntahtoinen nuorukainen Eino (Joonas Saartamo). Hän tuntee lähes masokistista solidaarisuutta kieroa kaveriaan Anttia (Lauri Tilkanen) kohtaan; Antin suojeluskuntalainen isä (Matti Onnismaa) jaksaa aikanaan kirota perheen häpeää.
Korpikangas (Ilkka Heiskanen) on erikoinen persoona, joka pitää yhteyttä vainajiin. Jaana (Terhi Suorlahti) ja Siiri (Joanna Haartti) ovat nuori lottia, Miina (Sinikka Mokkila) kypsään ikään ehtinyt Karjalan tyttö ja kuppari. Näyttelijätyöskentelyä hallitsee joitakin irtiottoja lukuunottamatta miellyttävä vähäeleisyys.
Elokuva tavoittaa aika hyvin elämän ja kuoleman suuren nuorallatanssin. Sitä täsmentävät napakasti lyhyet episodit lähi- ja kotirintamilta. Makaaberit puitteet sekä hillitty, parhaimmillaan koruttoman runollinen kerronta muodostavat hyvän kontrastin. Tietty eleginen poljento syntyy luontevasti.
Kotikatsomo: Hiljaisuus. TV1 sunnuntaina klo 21.05
uutiskirje 