Suomalaisista lapsiperheistä jo puolella on lasten yksityisiä sairauskuluvakuutuksia, selviää Itä-Suomen yliopiston tuoreesta kyselytutkimuksesta. Aikuisilla vakuutus on noin joka viidennellä.
Professori Hannu Valtonen Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että tärkein syy vakuutusten hankintaan on halu päästä julkisten palvelujen jonojen ohi nopeammin hoitoon. Lasten palvelujen käyttöä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla käsiteltiin Kelan järjestämässä tutkimusseminaarissa tiistaina.
Tutkimuksen perusteella vakuutusten hankinta on yleisempää varakkailla ja koulutetuilla. Lasten vakuutukset lisäävät sekä julkisten ja yksityisten palvelujen käyntejä. Vakuutuksen ottaneilla aikuisilla julkisten palvelujen käynnit vähenevät, kun yksityisten palvelujen määrä lisääntyy.
Valtosen mukaan erityisesti lasten vakuuttamisen laajuus viittaa siihen, etteivät perheet luota julkisten palvelujen kykyyn vastata kansalaisten tarpeisiin. Itä-Suomen Yliopiston tutkimusta rahoittivat Kela ja Finanssialan keskusliitto.
Valinnan mahdollisuus kiinnostaa
Tampereen yliopistossa käynnissä olevan tutkimushankkeen haastatteluaineistossa yksityisten lääkäripalvelujen käyttöä lapsille perusteltiin palvelujen nopeudella ja arjen sujuvuudella. Tutkija Liina Sointu kertoi seminaarissa, että perusteluissa korostui myös suora pääsy erikoislääkärille.
Vanhempien haastattelujen lisäksi hankkeessa käytetään aineistona internetkeskusteluja. Internetkeskusteluja tutkinut Suvi Karhu kertoo, että keskusteluissa vanhemmat kokevat vakuutuksen turvana sairastumisesta väistämättä seuraavien kustannusten varalle ja toisaalta välineenä, joka tekee valinnan julkisten ja yksityisten terveyspalvelujen välillä mahdolliseksi. Tampereen yliopiston tutkimusta rahoittaa Kela.
Kelan tilastojen perusteella lasten yksityisten palvelujen käyttö on keskittynyt suurempiin kaupunkeihin. Talouslama näyttää kuitenkin pysäyttäneen yksityisten palvelujen käytön kasvun monilla paikkakunnilla.