Historiantutkija Ville Yliaskan väitöskirja Tehokkuuden toiveuni tutkii, miten hyvinvointivaltiosta siirryttiin kilpailuvaltioon, kertoo teoksen julkaissut Into-kustantamo. Teoksen luvataan olevan aikalaiskirjoituksiin perustuva analyysi enemmän kuin hallinnollista jargonia ja kertovan, kuka vaikutti mihinkin ratkaisuun.
Suomen julkista sektoria on viime vuosikymmeninä yritetty tehostaa kilpailuttamalla, yksityistämällä, ulkoistamalla, tulostilastojen raportoinneilla, tilaaja-tuottajamalleilla ja muilla uuden julkisjohtamisen (new public management) opeilla. Näiden uudistusten väitetyistä tehokkuushyödyistä ei ole kuitenkaan kertynyt tietoa, ja keskustelua käydään edelleen samoin ideologisin äänenpainoin kuin 20 vuotta sitten.
Tutkimus lähtee liikkeelle 1970-luvun talouskriisistä ja seuraa uuden julkisjohtamisen hidasta vyöryttämistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Erityisen aktiivisena toimivat suomalaiset elinkeinoelämän järjestöt, jotka vaativat julkisen sektorin pienentämistä ja palveluiden yksityistämistä talouslaman voittamiseksi. Tavoitteena oli keskittää valtaa valtiovarainministeriöön ja siirtää julkisia varoja hyvinvointipalveluista yksityisten yritysten tukemiseen.
Kriitikkojen mielestä vuosikymmenten uudistukset ovat kasvattaneet ylempää hallintoa ja arviointiteollisuutta mutta ohentaneet asiakaspalvelua. Ammattilaisten sisäistä motivaatiota on loukattu kohtelemalla heitä kuin lintsareita. Tämä ei kuitenkaan ole järkyttänyt uudistajien uskoa uuden julkishallinnon siunauksellisuuteen.
Yliaskan tutkimus liittyy siihen uusimpaan kansainväliseen tutkimuskenttään, jossa on pyritty selvittämään, miten vuosikymmenien mittaista uudistusaaltoa on pystytty pitämään yllä, vaikka todisteita uudistusten vaikutuksista ei ole ollut käytettävissä. Jos tehokkuudella ei ole ollut väliä, niin mitkä ovat olleet uudistusten tavoitteet, siinä kysytään.
lehti 