Vuoden alusta voimaan tulleesta lakimuutoksesta huolimatta SAK:laisista luottamushenkilöistä vain hieman yli 30 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty verovähennyksen mahdollistava koulutussuunnitelma, järjestö tiedottaa.
Tilanne on sama yli 20 henkilön työpaikoilla, vaikka yt-laki edellyttää niiltä vuosittaista henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa.
”Toteutus jäänyt puolitiehen”
SAK:n kehittämisjohtaja Markku Liljeström pitää tilannetta huolestuttavana, sillä lakimuutoksen ja verokannustimen oli tarkoitus lisätä erityisesti vähemmän koulutettujen mahdollisuuksia vahvistaa osaamistaan.
– Lain toteutus on nyt jäänyt puolitiehen, kun osa työnantajista ei ole arvioinut kaikkien henkilöstöryhmiensä ammatillista osaamista.
Työnantajan järjestämään koulutukseen osallistui työntekijöistä viime vuonna vain 36 prosenttia, kun toimihenkilöillä vastaava luku oli 60 ja ylemmillä toimihenkilöillä 71 prosenttia.
Ei aikaa koulutukselle
Vaikka työntekijätehtävissä suhtaudutaan koulutukseen myönteisesti, monikaan ei usko pääsevänsä työnantajan tarjoamaan koulutukseen.
Alle 30 prosenttia luottamushenkilöistä arvioi osaamisen kehittämistä koskevan lain lisäävän työpaikallaan ammatillista koulutusta. Lähes 60 prosenttia piti suurimpana esteenä koulutukseen osallistumiselle ajan ja noin 40 prosenttia rahan puutetta.
Työmarkkinaosapuolet ja työ- ja elinkeinoministeriö tarkastelevat lain toteutumista laajemmin vuoden 2015 lopulla. SAK:n kyselyyn vastasi lokakuussa 953 luottamushenkilöä.