Miksi poliittinen osallistuminen ei enää kiinnosta kansalaisia? Voisiko syynä olla se, että kansanedustuslaitosten päätösvalta on viimeksi kuluneen kymmenen vuoden ajan kaventunut olennaisesti?
Voisi, vastaa tutkija Teivo Teivainen Helsingin yliopiston Renvall-instituutista.
Tämä koskee varsinkin talouspolitiikkaa. Se on noussut kaiken muun edelle ja taloutta käsitellään politiikassa ikään kuin sitä koskevat päätökset olisivat neutraaleja, asiantuntijavetoisia ja oikeastaan politiikkaan kuulumattomia asioita. Talouspolitiikka on loitontunut demokraattisesta kontrollista.
Useimmissa kuningaskunnissa monarkian sisältö on kuihtunut ja muuttunut muodolliseksi. Teivo Teivainen varoittaa heinäkuussa ilmestyneessä kirjassaan Enter Economism, Exit Politics (Zed Books), että demokratialle uhkaa käy samalla tavalla. Demokratiankin sisältö kuihtuu.
Lontoossa ja New Yorkissa ilmestynyt Enter Economism, Exit Politics sai Yhdysvaltain sosiologiyhdistyksen palkinnon parhaana maailmanjärjestelmää käsittelevänä väitöskirjana kolmeen vuoteen.
Perun tie on meidänkin tiemme
Helsingin yliopiston Renvall-instituutin tutkija Teivo Teivainen on asunut pitkiä ajanjaksoja Latinalaisessa Amerikassa. Kirjansa esimerkkinä hän käyttää Perua, josta on aiemmin kirjoittanut muitakin kirjoja.
Kirja ei kuitenkaan pysähdy Suomesta katsoen etäiseen Peruun, vaan sen kautta Teivainen tarkastelee globaalin kapitalismin kehitystä maapallolla yleisesti. Tällöin huomaamme, ettei Peru niin kaukana olekaan.
– Kirjassa pohditaan Perun kautta vallan käyttöä nykymaailmassa. Eli sitä, miten yhä enemmän poliittisesti keskeisiä teemoja muutetaan talouden piiriin kuuluviksi ja sitä kautta suljetaan niitä demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle, Suomessa viime viikonvaihteessa muutaman päivän pistäytynyt Teivo Teivainen sanoo.
Kotimaahan hän saapui viikko sitten Maailman Sosiaalifoorumin kansainvälisen neuvoston kokouksesta Thaimaasta ja nyt hän on jo vaimonsa kotimaassa Perussa.
Talouden logiikka julkishallintoon
Puhe on nyt Perusta, kun Teivo Teivainen sanoo, että talouteen kuuluviksi määriteltyjen asioiden kasvu tapahtui 1980- ja 1990 -lukujen vaihteessa. Sen lisäksi julkishallinnon piirissä olevien asioiden ala kapeni myös valtion omaisuutta myymällä.
– Julkishallinnon sisälle muodollisesti kuuluvien instituutioiden sisälle tuli talouden toimintalogiikka siinä mielessä, että ministeriöiden väliset voimasuhteet muuttuivat. Talousministeriön ja keskuspankin valta kasvoi. Samalla näitä on siirretty pois parlamentaarisesta valvonnasta aikaisempaa enemmän.
– Perussa nousi myös voimakkaasti puhetapa, jossa valtio on liikeyritys ja presidentti sen toimitusjohtaja. Tehokkuudella perusteltiin sitä, ettei saa olla liikaa parlamentaarista ja avoimeen kansalaiskeskusteluun perustuvaa valvontaa. Muuten näistä elimistä tulee vähemmän tehokkaita, hitaita ja jähmeitä, Teivo Teivainen kertoo.
Luottokelpoisuus tärkeintä politiikkaa?
Analyysi koski siis Perua, mutta suurin osa siitä voisi koskea yhtä hyvin Suomea.
Aiemmassa kirjassaan Fujimorin Peru (Like 1999) Teivainen puhuikin Suomen peruanisoitumisesta. 1990-luvun alusta lähtien Suomen talouspoliittisia valintoja on perusteltu kansainvälistä luottokelpoisuutta mittaavien laitosten merkityksellä ja poliittisessa puheessa ulkomaanvelasta on tullut keskeinen argumentti.
Teivainen muistuttaa, ettei tässä ole Latinalaisen Amerikan näkökulmasta mitään uutta. Velkakriisit ovat olleet eteläisen Amerikan maissa säännöllisiä vieraita, samoin kansainvälisten rahoituslaitosten valta niissä.
Noin 50 vuoden välein osa Latinalaisen Amerikan maista on ajautunut ulkomaanvelan maksuvaikeuksiin ja kieltäytynyt velanmaksuista. Sen jälkeen ne ovat saaneet ulkopuolisilta neuvonantajilta kehotuksia noudattaa talouspolitiikkaa, jota nykyään kutsutaan uusliberaaliksi.
Vielä 1920-30 -luvulla velalliset maat sanoivat, etteivät ne tee sitä, eivät pysty maksamaan ja alkoivat noudattaa valtiokeskeistä elvytyspolitiikka.
1980-luvulla tämä ei enää ollut mahdollista. Vuonna 1982 Meksikon talousministeri ilmoitti, ettei maa pysty maksamaan velkojaan. Tuolloin Latinalaisen Amerikan velkakriisi nousi poliittiseksi kysymykseksi.
Teivainen muistuttaa, että 50 vuotta aikaisemmin velkakriisistä puuttui organisaatio, joka pystyy rankaisemaan maksusta kieltäytyviä maita ja palkitsemaan sopeutuvia.
Mutta vuonna 1944 Bretton Woodsissa perustetut velkojien toimintaa koordinoivat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki otettiin 1980-luvun velkakriisissä käyttöön. Niiden avulla hankalia maita pystyttiin rankaisemaan ja kuuliaisia palkisemaan.
Kuka päättää todella?
Valuuttarahaston, Maailmanpankin ja kansainvälisten luokituslaitosten verkossa myös Suomi on runsaan kymmenen vuoden ajan sopeuttanut politiikkaansa. Se on merkinnyt täällä ja muualla sitä, että politiikan alue väistyy koko ajan talouden tieltä.
– Kaikki tietävät, että Ruotsia, Espanjaa tai Englantia kutsutaan monarkioiksi, vaikka monarkin valta on hyvin symbolista, Teivainen havainnollistaa.
– Mikäli demokratian kaventuminen jatkuu samalla tavalla Suomen tai Perun kaltaisissa maissa, olemme kulkemassa kohti tilannetta, jossa demokratian ala on kapea ja todelliset päätökset tehdään talouden sisällä.
Jos kehitys jatkuu ja Suomen ja Perun kaltaisia maita kutsutaan silti edelleen demokratioiksi, niin se kertoo vallan käytöstä yhtä paljon kuin se, että kutsumme Ruotsia monarkiaksi, Teivo Teivainen lataa.
Viinanen kertoi uuden opin
Teivo Teivainen pitää taloudellisen päätöksenteon eristämistä demokraattisesta valvonnasta yhtenä 1900-luvun lopun merkittävimmistä yhteiskunnallisista ilmiöistä maailmassa.
Suomessa tämä manifestoitiin hänen mielestään vuonna 1991, kun taloustieteilijä Juhana Vartiainen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen keskustelivat televisiossa. Puhe oli siitä, oliko Suomella taloustieteen oppien perusteella valittavana tuolloin vain yksi ainoa vaihtoehto vai myös jokin toinen.
Tuossa keskustelussa Viinanen sanoi, että viime kädessä ratkaisut määräävät kuitenkin Suomen luottokelpoisuutta mittaavat instituutiot.
Parlamentti noidankehässä
Suomessa 1990-luvun eduskunta- ja kunnallisvaaleissa koettiin poikkeuksellisen alhaisia äänestysprosentteja. Tätä on ihmetelty, päivitelty ja tutkittu.
Teivo Teivaisen mielestä kehitys liittyy ainakin osittain siihen, että politiikan ala on kaventunut niin, että monista keskeisistä asioista päätetään muualla kuin eduskunnassa.
– Tässä on noidankehä, jossa kansanedustajat näyttävät siltä, etteivät saa oikein mitään aikaan. Osittain tämä johtuu siitä, ettei heillä ole valtaa tai valta on hyvin rajallista. Syntyy kuva, että siellä ne vaan puhuvat eivätkä saa mitään aikaan ja tämä johtaa politiikkaan kyllästymiseen, arvioi Teivainen.
Tarkoittaako tutkija sitä, että mitä enemmän demokratialta katoaa mahdollisuuksia, sitä vähemmän on mahdollista luoda mekanismeja, jotka estävät tätä kehitystä? Onko valta siirtynyt peruuttamattomasti demokraattisilta elimiltä pääomalle?
Ei välttämättä.
Teivo Teivainen uskoo, että toisinkin voi käydä, jos ihmiset alkavat yhä enemmän havaita, että eduskunta käyttää oikeastaan hyvin pienellä alueella valtaa ja että valta on instituutioissa, jotka väittävät olevansa neutraaleja ja epäpoliittisia. Eivätkä sitä kuitenkaan ole.
– Ovat ne sitten talousministeriöitä tai Valuuttarahasto tai Maailman kauppajärjestö, ne ovat tähän asti aika hyvin onnistuneet siinä suuressa ideologisessa huijauksessaan, että ne ovat väittäneet olevansa vain taloudellisia ja teknisiä eikä poliittisia instituutioita ja siksi on perusteltua, ettei niitä aseteta minkäänlaiseen demokraattiseen valvontaan.
– Jossain mielessä näen niin, että Seattle ja viime aikojen kansalaisliikehdinnät isojen kansainvälisten talousinstituutioiden kokousten yhteydessä ovat olleet merkki siitä, ettei tämä suuri ideologinen huijaus mene enää yhtä hyvin läpi kuin aikaisemmin. Kun riittävästi viedään valtaa pois demokraattisilta elimiltä, niin ihmiset alkavat huomata, että — jumalauta — se on jossain muualla.
– Mahdollisuus demokratian syventämisen näkökulmasta on siinä, että ihmiset alkavat pohtia, miten näitä kansainvälisiä instituutioita saisi demokratisoitua ja vietyä demokratian ihanteita sinne, missä valtaa todella käytetään. Nyt ollaan mahdollisesti merkittävässä vaiheessa siinä kysymyksessä, sanoo Teivainen sittenkin optimistisesti.¨
lehti 