Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL vastustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn esittämää ajatusta siitä, että sosiaaliturvan indeksitarkistukset voisi eduskuntavaalien jälkeen jäädyttää neljäksi vuodeksi. Jäädytyksen kannalla on ollut myös kauppa- ja teollisuusministeri Jan Vapaavuori.
– Suomea ei nosteta suosta sillä, että ostovoima tapetaan maamme pienituloisimmilta eläkkeensaajilta, EKL:n puheenjohtaja Matti Hellsten sanoo tiedotteessa.
EKL:n mukaan yksityisen sektorin työeläkeindeksin jäädyttäminen vaikuttaa valtiontalouteen vain heikentävästi, kun työeläkettä saavien ostovoima ja valtion verotulot vähenevät.
– Tilastokeskuksen joulukuussa julkaiseman ennakkotiedon mukaan maassamme oli 690 000 pienituloista vuonna 2013. Nousua edellisvuoteen verrattuna oli 55 000. Sosioekonomisista ryhmistä ylivoimaisesti suurin pienituloisten joukko löytyy maamme eläkkeensaajista. Voi vain kuvitella mikä olisi heidän kohtalonsa, mikäli seuraavan hallitusohjelman kirjoittajat ETLAa kuuntelevat tässä asiassa, Hellsten sanoo.
EKL vaatii, että seuraavan hallituksen on oikaistava viime vuoden vaihteessa tehty indeksijäädytys.