Pääministeri Alexander Stubb vahvisti torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että translakiuudistus jää seuraavalle hallituskaudelle.
Seksuaalista ja sukupuolellista tasa-arvoa ajava Seta kirjoittaa olevansa pettynyt siihen, että hallitus ei pystynyt toteuttamaan edes vähimmäisuudistusta.
”Pakotettu lisääntymiskyvyttömyys, avioliittojen pakkopäättymiset ja henkilötietojen alistaminen vuosien lääketieteellisille kontrolleille jatkuvat. 18 vuoden ikäraja juridisen sukupuolen vahvistamiselle puolestaan tarkoittaa, että nuori voi joutua elämään vuosia väärien henkilöpaperien kanssa ennen kuin hän saa yhteiskunnan tunnustuksen olemassaololleen”, Seta arvostelee.
Yhä useampi maa on uudistanut sukupuolen vahvistamista koskevan lainsäädäntönsä. Viimeisimpänä esimerkkinä Seta mainitsee Maltan, jonka parlamentti käsittelee parhaillaan kattavaa hallituksen lakiesitystä sukupuoli-identiteetistä, sukupuolen ilmaisusta ja kehon sukupuolipiirteistä.
Setan mukaan Suomen ”sukupuolen juridisen vahvistamisen ehdot loukkaavat itsemääräämisoikeutta sekä oikeutta yksityisyyden suojaan, perhe-elämään, keholliseen koskemattomuuteen sekä terveyteen”. Järjestö vaatii, että puolueet ilmoittavat eduskuntavaaleissa kantansa transihmisten ihmisoikeuksiin.