Työmarkkinoiden keskusjärjestöjohtajat tyrmäsivät tiistaina hallituksen toiveet työmarkkinaneuvottelujen aikaistamisesta.
– Haluamme pitää kiinni siitä, että työmarkkinaneuvottelut käydään sopimuksen mukaisesti kesäkuussa, totesi toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ta tilaisuudessa edustanut pääsihteeri Leila Kostiainen.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) olivat kutsuneet työmarkkinajärjestöjen johtoa pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan tiistaiaamuksi. He halusivat selvittää voisivatko työmarkkinajärjestöt taloustilanteen huomioiden neuvotella maltillisen palkkaratkaisun vielä ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.
Vuoden jatkoajasta voimassaolevaan työllisyys- ja kasvusopimukseen on määrä neuvotella kesäkuun puoliväliin mennessä.
Kostiainen muistuttaa, että järjestöt neuvottelevat parhaillaan työmarkkinapelisääntöjen uudistamisesta.
– Elinkeinoelämän keskusliitto on ilmoittanut, että niistä täytyy olla tulos ennen kuin mistään muusta neuvotellaan.
Hallituksen linja pitää olla tiedossa
Neuvottelukiireet eivät kuitenkaan ole pääasiallinen syy hallituksen toiveiden murskaamiseen. Kostiaisen mukaan palkkaratkaisua tehtäessä pitää tietää millaista talouspolitiikkaa kesäkuussa vallassa oleva hallitus noudattaa.
– Palkkajuhlaan ei varmaankaan ole varaa, mutta tärkeää on palkansaajien ostovoiman säilyminen. Kun palkkaratkaisua tehdään, pitää olla tiedossa millaista talouspolitiikkaa maassa tullaan harjoittamaan, mukaan lukien verolinjaukset.
Niistä nykyhallitus ei voi lausua mitään vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen puolesta. Stubbin hallitus ei myöskään pysty tulevan hallituksen puolesta lupaamaan minkäänlaista tukea työmarkkinaratkaisulle, jos sellaista tarvitaan.
Työmarkkinajärjestöistä on heitelty ajatusta, että kesällä tehtäisiin vuoden sopimuksen sijasta pidempiaikainen, taloutta ja työmarkkinoita vakauttava ratkaisu. Etenkään sellaisen tekemiseen nykyhallituksen aika eivätkä rahkeet riitä.