Vasemmistoliiton kannatus kävi Helsingissä lähellä neljään paikkaan oikeuttavaa lukemaa, puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoi tiistaina. Hän viittasi viime vuonna toteutettuihin julkistamattomiin kyselytutkimuksiin, jotka hän on saanut nähtäväkseen.
Viimeksi toimitettujen euro- ja kuntavaalien kannatuksilla vasemmistoliitto saisi Helsingistä kolme paikkaa. Nyt vasemmistolla on Helsingistä kaksi kansanedustajaa: Arhinmäki ja Silvia Modig.
Myös Uudellamaalla puolueen kannatus on käynyt 0,1 prosenttiyksikön päässä kolmesta kansanedustajasta. Vasemmistolla on tällä hetkellä yksi uusmaalainen kansanedustaja, Kari Uotila.
– Odotamme siis paljon Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireiltä, Arhinmäki sanoi.
Hän esitti arvionsa Ruotsin vasemmistopuolueen puheenjohtajan Jonas Sjöstedtin lehdistölounaalla tiistaina Helsingissä.