Suomen ympäristökeskuksen SYKEn tutkimusalus r/v Aranda väisti tiistaina Venäjän laivaston pyynnöstä kansainvälisellä merialueella venäläistä sukellusalusta. Väistäminen tapahtui Gotlannin itäpuolella.
Kohtaaminen kesti SYKEn tiedotteen mukaan noin 2,5 tuntia, ja tilanne hoidettiin yhteisymmärryksessä. Tiedotteen mukaan varustamon suomalainen miehistö ja ruotsalainen tutkimusryhmä eivät kokeneet tilannetta uhkaavana.
Tilanne oli toinen viime vuoden elo-syyskuussa, kun Venäjän laivasto häiritsi kahdesti Arandan liikkumista kansainvälisillä vesialueilla. Tuolloin osa miehistöstä ja tutkimusryhmä kokivat tilanteen uhkaavana
Sota-alukselta otettiin yhteyttä
Aranda on tällä hetkellä Ruotsin meteorologisen ja hydrologisen tutkimuslaitoksen (SMHI) tutkimusmatkalla kansainvälisellä merialueella.
Tapahtumat käynnistyivät varhain tiistaiaamuna, kun Aranda oli normaalisti ottamassa näytteitä Latvian talousvyöhykkeellä. Venäläiseltä sota-alukselta otettiin yhteyttä ja pyydettiin väistämään sukellusalusta. Aranda vaihtoi kurssiaan.
Seuraavan kerran venäläiset pyysivät väistymään uudestaan noin tunnin kuluttua, kun Aranda oli jo siirtynyt Ruotsin talousvyöhykkeellä sijaitsevalle näytteenottopisteelle. Aranda kuitenkin jatkoi näytteenottonsa loppuun, ja venäläisaluksen kapteeni kehotti Arandaa välttämään siirtymistä itään päin, missä oli kaksi sota-alusta ja sukellusvene.
Tilanteen loppuvaiheessa paikalle saapui myös Ruotsin armeijan lentokone tarkkailemaan tilannetta. Venäjän sotalaiva ohitti tällöin Arandan noin 600 metrin päästä.