Invalidiliiton mukaan työ- ja elinkeinoministeriö on pudottanut pohjan vuonna 2010 lanseeraamaltaan nuorten työllistymismahdollisuuksia edistävältä Sanssi-kortilta.
Sanssi-kortti on osa nuorisotakuuta, jonka tarkoituksena on ollut, että jokaiselle alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle voidaan tarjota työpaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa valmistumisesta.
Nuoret vastavalmistuneet ja vammaiset työnhakijat on nyt jätetty pois turvan piiristä.
TEM:n linjauksen mukaan palkkatukea saavat vain 300 päivää työttömänä olleet, ja vammaisen henkilön 50 prosentin palkkatuki on käytännössä poistettu käytöstä kokonaan.
Tilanne on huono eri puolilla Suomea.
Palkkatukirahoja on korvamerkittynä pitkäaikaistyöttömille Uudellamaalla kahden miljoonan euron edestä. Keski-Uudellamaalla oppisopimuksiin myönnetyt palkkatuet on jäädytetty. Etelä-Pohjanmaalla on alkuvuoden aikana tehty jopa 50 kielteistä palkkatukipäätöstä, ja Turun alueella tukeen suunnatut rahat ovat loppuneet jo huhtikuussa.
– Tilastollisesti vammaiset nuoret työllistyvät muita heikommin, sanoo Invalidiliiton työllisyys- ja yrittäjyysasiantuntija Sinikka Winqvist.
– Herää kysymys, haluaako ministeriö päätöksellään viedä viimeisetkin työpaikat vammaisilta nuorilta. Uudessa hallitusohjelmassa on tavoitteena, että osatyökykyisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille edistetään, eikä tämä vaikuta olevan linjassa sen kanssa, Winqvist toteaa.
Nuorisotakuu-työryhmän suosituksissa jatkotoimiin kirjattiin, että nuorisotakuussa on jatkossa panostettava entistä enemmän nuoriin, joilla on kouluttautumista tai työllistymistä rajoittava vamma tai sairaus.
Nyt vammaisilta nuorilta otetaan kuitenkin pois palkkatuen mahdollisuus sekä työhön että oppisopimuskoulutukseen.
– Odottelevatko työelämään suuntaavat nuoret ja vammaiset työnhakijat nyt yli vuoden, jotta pääsisivät töihin tai oppisopimuspaikkaan palkkatuen turvin, Winqvist kysyy.