Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) teettämään kyselytutkimukseen vastanneista 70 prosenttia ei ole valmis luopumaan väestönsuojien rakentamisesta.
– Pääministeri Sipilän hallitusohjelman asuntopoliittisissa linjauksissa väestönsuojien rakentaminen on nostettu esiin yhtenä asuinrakentamisen kustannustekijänä, SPEKin varautumisjohtaja Karim Peltonen sanoo.
Suomessa on sisäministeriön mukaan yli 40 000 väestönsuojaa ja niissä paikat lähes neljälle miljoonalle ihmiselle. Suojista 85 prosenttia on asuin- ja liikekiinteistöjen yhteydessä. Sisäministeriön vuoden 2012 selvityksen mukaan väestönsuojan osuus asunnon rakentamiskustannuksista oli noin 30 euroa asuntoneliömetriltä.
Verrattuna SPEKin vuosina 2010 ja 2013 tilaamiin tutkimuksiin väestönsuojien rakentamisella on nyt aikaisempaa vahvempi kannatus.
Vain 11 prosenttia vastaajista oli valmis luopumaan väestönsuojien rakentamisesta.
– Se, että entistä harvempi on valmis luopumaan väestönsuojien rakentamisesta, selittynee parhaiten Euroopassa tapahtuneilla turvallisuusympäristön muutoksilla ja yleisellä epävarmuudella, SPEKin tutkija Heikki Laurikainen arvioi.
Kyselytutkimuksen toteutti Suomen Kyselytutkimus, ja siihen haastateltiin tuhatta manner-Suomessa asuvaa henkilöä. Virhemarginaali on 3,1 prosenttia.