Yli 80 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa tarvitsee humanitaarista apua. Määrä on suurempi kuin koskaan. Samaan aikaan humanitaarista apua annetaan yhä enemmän.
Esimerkiksi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean vuosibudjetti on jo kasvanut neljänneksellä tämän vuoden aikana, ja se on nyt suurempi kuin koskaan. Tämä ei kuitenkaan kata avun tarvetta.
– Punaisen Ristin ainutlaatuinen asema puolueettomana avunantajana on turvattava. Kansalliset yhdistykset 189 maassa varmistavat avun nopean ja tehokkaan perillepääsyn. Tietyissä tilanteissa olemme ainoa humanitaarinen järjestö, joka pystyy auttamaan, sanoo Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula.
Hallituksen jo päättämät kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset vähentävät Suomen Punaisen Ristin ohjelmatukea noin 38 prosentilla eli useilla miljoonilla euroilla ensi vuoden alusta alkaen.
Suomen Punainen Risti on eniten avustustyöntekijöitä konflikti- ja katastrofialueille lähettävä kansallinen Punainen Risti.
Suomen hallitus päättää tulevien vuosien humanitaarisen avun määrästä lähiaikoina. Hallituksen jo päättämät kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset vähentävät Suomen Punaisen Ristin ohjelmatukea noin 38 prosentilla eli useilla miljoonilla euroilla ensi vuoden alusta alkaen.
Ulkoministeriön taloudellinen tuella on merkittävä rooli kriisi- ja katastrofitilanteissa. Kehitysyhteistyön leikkaukset heikentävätkin katastrofivalmiutta. Ulkoministeriön tuoreen tutkimuksen mukaan humanitaarisella avulla ja kehitysyhteistyöllä on suomalaisten vahva tuki.