Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) odottaa edelleen energiayhtiö Fortumin omistusta Fennovoimaan.
Fortumilla on käytännössä aikaa 6. elokuuta saakka, jolloin Rehn ja työ- ja elinkeinoministeriö vievät ydinvoimalaprojektin valtioneuvoston käsittelyyn.
Rehn kertoi torstaina Ylen verkossa lähetetyssä haastattelussa, että nyt kannattaa odottaa esimerkiksi Fortumin kauppojen etenemistä.
Fortum jäi Hanhikiven ydinvoimalan hankkeesta aiemmin pois, koska se ei saanut tehtyjä kauppoja TGC-1-yhtiön vesivoimatuotannosta määräaikaan mennessä.
Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti torstaina, ettei Fennovoiman kroatialaiskumppani Migrit Solarna Energija täytä hallituksen asettamaa kotimaisuusehtoa.
Eduskunnan periaatepäätöksen mukaan Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimalan omistuksen on tultava 60 prosenttisesti kotimaasta. Kotimaisella omistuksella tarkoitetaan EU- tai EFTA-alueelta tulevia omistajia.
Rehn totesi haastattelussa, että Migrit Solarna Energijan taustalla näyttäisi olevan venäläisiä rahoittajia.