Suomalais-ugrilaiset maailmankongressit saavat haukottelemaan – aina samat neuvostoajan marinoimat funktionäärit ja menneisyyden vangit suoltavat liturgiaa äidinkielestä ja tuohikulttuurista kiertäen kipeät ongelmat huolellisesti.
Niinpä yllätyinkin iloisesti Suomalais-ugrilaisen nuorison maailmanliiton MAFUN:in kongressissa Tartossa heinäkuun lopussa. 70 osanottajaa muun muassa Mari Elistä ja ”Nuoresta Karjalasta” edustivat virkeää nykynuorisoa läppäreineen, huppareineen ja lenkkareineen. Monet olivatkin opiskelleet Tartossa. Etninen vyö, kansallispuvun paita tai komilaisten tuohiset otsapannat signaloivat juurista. Keskustelu oli reipasta ja omien tasavaltojen lippuja heiluteltiin.
Aikoinaan kansallinen liike alkoi Unkarissa, Suomessa ja Virossa vierasmaalaisen hallinnon alla kielen ja kansankulttuurin tutkimuksena. Näin luotiin dignity ja identiteetti, joka monien vaiheiden kautta tuotti suvereenin valtion.
Nyt myös Venäjän suomalais-ugrilaisia vaadittiin kongressissa esittämään poliittis-sosiaalisia vaatimuksia:
”Tarvitaan poliittista identiteettiä ja taistelua.” Se merkitsee omia vallanelimiä – nythän Venäjän suomalais-ugrilainen kielellis-kulttuurinen työ on venäläisten armoilla. Mutta nuoret eivät tunne saavansa tukea poliittiselle nousulle omiensa taholta – jääkö kaikki Don Quijoten työksi?
Suomalais-ugrilaiset ovat tasa-arvoisia dialogin osanottajia globaalissa kulttuurissa. Tarvitaan kaupunkikulttuuria, sosiaalista mediaa ja popkulttuuria.
Netissä suomalais-ugrilaiset keskustelupaikat ovatkin nousussa, vaikka printti supistuu.
Sukukansojen nuoret edelläkävijät haastavat Venäjän tunnustamaan monikulttuurisuutensa ja juuriensa heterogeenisuuden. Muuten se ei nouse nykyaikaisten sivistysmaiden joukkoon.
Mutta onko suomalais-ugrilaisilla edessä kevät vai takatalvi? Venäjä haluaa säilyttää etniset väriläiskät, mutta vahtii ”separatismia” haukkana. Kaukasialaiset ja turkkilaiset kansat puolustavat identiteettiään tiukasti, mikseivät suomalais-ugrilaiset?
Venäjän suuri kertomus on heittelehtinyt laidasta laitaan idän ja lännen välillä. Nyt sen historiakertomus on sortunut tiukkaan lännenvastaisuuteen ja venäläisnationalismiin.
Presidentin kansallisuusasiain neuvoston luonnos ”Valtiollisen kansallisuuspolitiikan strategiaksi” nostaa maan keskiöön ”venäjänmaalaisten kansakunnan”, joka on syntynyt ”venäläisten kiinteyttävän roolin ansiosta”. Tämä konstruktio muistuttaa ”neuvostokansaa”, joka kiinteytyi kommunistisen puoleen ympärille – hyvällä tai pahalla.
Päätehtäväksi neuvosto julistaa ”suojella venäläistä kulttuuridominanttia, jonka kantajia kaikki Venäjän federaation kansat ovat”. Vähemmistöille luvataan ”etnokulttuurista kehitystä” eli niiden perinne alennetaan reservaatin turistishow’ksi. Kansalainen on siis kansanlaulua laulaessaan mordvalainen, mutta sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä sulautunut venäläisiin.
Kongressissa vedottiin globaaliin alkuperäiskansojen liikkeeseen, joka vaatii omien maittensa ja luonnonvarojensa hallintaa. Vaadittiin julistusta: ”Me udmurtit olemme Udmurtian alkuperäiskansa”.
Venäjä on kuitenkin estänyt vähemmistöjensä osallistumisen YK:n alkuperäiskansojen kongressiin.
Railakas nuoriso voisi saada suomalais-ugrilaisten kansojen asian nousuun, jos se päästettäisiin vanhojen funktionäärien tilalle. Nyt on maailmankongressi Lahdessa kesäkuussa 2016 kuitenkin vaarassa.
Moskovalainen koordinaattori on jäädyttänyt järjestelyt sanellakseen kongressille Kremlin sotapropagandaa tukevia teemoja. Jos tämä toteutuu, virolaiset ja monet suomalaiset ja unkarilaiset järjestöt jäävät pois maailmankongressista. Tulossa on tynkäkokous?
uutiskirje 
