– Rakastan Bernietä! huudahtaa washingtonilainen Charles Gray.
– Lahjoitin juuri sata dollaria hänen kampanjaansa. Lahjoituksesta Gray on saanut postissa vastikkeeksi autoon kiinnitettävän tarran, jonka hän on antanut ystävälleen.
Viisikymppinen, pitkähiuksinen ja hoikka Gray työskentelee ympäristöjärjestössä ja seuraa valtakunnanpolitiikkaa tiiviisti. Mies on ”vasemmistolaisen” The Nation -lehden tilaaja, tekee töitä osa-aikaisesti, ei omista autoa, vastustaa muun muassa ydinvoimaa.
”Hillary edustaa systeemiä.”
Gray on kasvissyöjä, asuu kimppakämpässä vuokratalossa, jonka katolla hohtavat seitsemisen vuotta sitten asennetut aurinkopaneelit. Rauhallinen asuinalue on vajaan kahden mailin päässä Valkoisesta talosta.
– Bernie Sanders on onnistunut yllättävän hyvin. Hän on meidän oma vihainen, valkoinen miehemme, antaa Grayn kämppäkaveri James McNearykin tunnustusta. McNeary on osavuosivapaalla työstään ja kirjoittaa parhaillaan romaania. Presidentinvaalit ovat hänestä mahdollisuus vaikuttaa, myös keskustelun ja kyseenalaistamisen kautta.
Toisenlainen kärttyisä vanha mies
Vihainen valkoinen mies -termi tarkoittaa tavallisesti konservatiivista änkyrää, mikä tekee vertauksesta huvittavan. Totta kuitenkin toinen puoli: demokraattiehdokas, 73-vuotias, valkoinen Bernard Sanders usein kiihtyy silkasta turhautumisesta väitellessään taloudellisen oikeudenmukaisuuden, kattavan sosiaaliturvan ja minimipalkan puolesta. Silloin hänen naamansa punehtuu ja hän alkaa heristää etusormeaan.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että miehen vihan ja turhautumisen jakavat yhä useammat. Sandersin kannatusluvut nousivat New Hampshiressa ensi kertaa ohi ennakkosuosikista Hillary Clintonista, kun hänen kannatuksensa ylsi 44 prosenttiin ja Clintonin oli vain 37 prosenttia.
McNearyn työpaikalla ammattiyhdistyksen pääkonttorissa ”Bernie” on ylivoimainen suosikki demokraattien presidenttiehdokkaaksi.
– Vihaamme Hillarya. Hän edustaa systeemiä, McNeary selittää. Republikaaniehdokkaisiin miehet suhtautuvat avoimen huvittuneesti.
– Rakastan sitä, että Donald Trump lähti kisaan, nauraa Gray.
– Se saa koko vaalit näyttämään juuri sellaiselta mediasirkukselta ja rahan hassaamiselta, kuin ne tosiasiassa ovatkin, hän toteaa.
Punaisempaa ja vihreämpää
Hallintokaupunki Washingtonin edistyksellisessä, ”punavihreässä kuplassa” tuntuu melkein siltä, kuin olisi Pohjois-Euroopassa. Paitsi, että täällä punaiset ovat punaisempia ja vihreät vihreämpiä. Poliittinen kanta paistaa ihmisten elämän merkittävistä valinnoista: eletään niin kuin opetetaan.
Tyypillisesti nämä amerikkalaisista huippuyliopistoista valmistuneet, hyvin toimeentulevat, keski-ikäiset kaupunkilaiset eivät vastaa ulkomaalaisten käsitystä amerikkalaisista. Myös heidän poliittinen ideologiansa on kaukana amerikkalaisesta yksilömenestyjän unelmasta.
–Kaikki demokraattiehdokkaat ovat aina olleet minulle liian oikeistolaisia, Gray valittaa. Gray sanoo, että niin hänelle kuin hänen ystävilleenkin voiton tavoittelua tärkeämpää on periaate– myös vaaleissa. Pahin mahdollinen asetelma hänestä on se todennäköisin, että loppupeleissä vastakkain on kaksi ”eilisen kasvoa”, Hillary Clinton ja Jeb Bush.
Republikaanien pakka vielä sekaisin
Jos demokraattien presidenttikisaa käydäänkin tällä hetkellä kahden melko tasavahvan ehdokkaan välillä, toisin ovat asiat republikaanileirissä. Ehdokaslista on vielä pitkä. Jyvät erottuvat akanoista tulevina viikkoina perinteiseen tapaan: julkisuus repii osan ehdokkaista riekaleiksi ja nostaa yllätysnimet esiin.
Ensimmäinen tv-väittely Ohion Clevelandissa toi uuden kasvon mukaan kärkikahinoihin. Joukon ainoa nainen, Carly Fiorina nousi kannatuslukujen hänniltä kolmanneksi. Hänen rakettimaista nousuaan siivitti yleinen tyrmistys kärkiehdokas Donald Trumpin sovinistisiin möläytyksiin.
Kakkosena konservatiivien kisassa on tällä haavaa tunnetun poliittisen perheen vesa Jeb Bush. Kolmen kärkiehdokkaan yhteenlaskettu kannatus on kuitenkin vain noin 26 prosenttia.
uutiskirje 
