Joukkovoima-verkosto tekee hallituksen suunnittelemien säästöjen vaikutukset näkyviksi keskiviikkona järjestettävässä Ihmistarhaus-mielenosoituksessa .
Mielenosoitus järjestetään keskiviikkona 9. syyskuuta kello 8–16 Suomen Pankin edustalla vastapäätä Säätytaloa, jossa hallitus on pitänyt budjettiriihensä 1990-luvulta lähtien. Tänä vuonna Juha Sipilän hallituksen budjettineuvottelut järjestetään kuitenkin keskiviikkona ja torstaina pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa.
Elokuussa suurmielenosoituksen järjestänyt Joukkovoima-verkosto haluaa osoittaa, miten laajaan joukkoon säästöt iskevät ja miten kovaa ne tuntuvat ihmisten elämässä. Ne ovat ostamatta jääviä lääkkeitä, puuttuvia koulukirjoja ja jopa vanhainkodissa nälkään nääntyvä vanhus.
Tapahtuman teesit ovat samat kuin elokuun mielenosoituksessa eli leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa, riittävä toimeentulo kaikille sekä ihmis- ja perusoikeudet kaikille.
Mielenosoitus on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Puoluetunnukset eivät ole sallittuja, mutta eri puolueiden henkilöt ja ryhmät ovat tervetulleita mielenosoitukseen. Mielenosoituksessa ei hyväksytä minkäänlaista rasismia tai siihen viittaavia tunnuksia.