Alma Median alue- ja paikallislehtiyksikkö Aluemedia aloittaa yhteistoimintaneuvottelut toimintansa uudelleenjärjestämiseksi. Neuvottelujen piirissä on 500 henkilöä ja ne uhkaavat 85:tä työpaikkaa.
Alma Aluemedia kustantaa Aamulehteä, Satakunnan Kansaa, Lapin Kansaa/Pohjolan Sanomia sekä paikallis- ja kaupunkilehtiä eri puolilla Suomea. Neuvottelujen piirissä on koko henkilöstö lukuun ottamatta Lapin lehtiä sekä paino- ja jakeluyhtiö Alma Manua.
Yhtiön mukaan neuvottelujen taustalla on tarve modernisoida lehtien toimintamallit tukemaan paremmin jatkuvasti digitalisoituvampaa mediaa. Toiminnallisiin muutoksiin ajaa myös lehtiperheen talouskehitys, jota varjostaa painetun median vuosia kestänyt liikevaihdon lasku ja siitä aiheutunut tuloksentekokyvyn tuntuva heikentyminen.
– Mainosmyynnin sekä sisältömyynnin tuotot ovat pienentyneet useamman vuoden ajan. Digitaalisten tuotteiden ja palvelujen myynti kasvaa, mutta niistä saatavat tulot eivät riitä kompensoimaan printtimediasta kertyvää tulomenetystä. Paine kohdistuu tulokseen, koska liikevaihto on laskenut selkeästi enemmän kuin kustannukset, kertoo Aluemedian johtaja Kari Juutilainen.
Uudelleenjärjestelyissä tarkastellaan kaikkia toimintoja niin toimituksissa, valmistuksessa, myynnissä, asiakaspalveluissa kuin tukitoiminnoissakin. Myös rakenteelliset muutokset, kuten ilmestymispäivien vähentämiset paikallislehdissä, ovat mahdollisia. Aamulehden ja Satakunnan Kansan ilmestymispäivien vähentäminen ei ole suunnitelmissa.