Matkan aikana tutustuttiin niin nykyiseen Varsovaan kuin Puolan värikkääseen historiaankin. Sodan jälkeen jälleenrakennettu vanha kaupunki ja lukuisat palatsit henkivät historiaa. Toisaalta moderni suurkaupunki tarjosi puolalaisen keittiön parhaita herkkuja.
Matkalaisille järjestettiin oma konsertti, jossa palkittu pianisti Iwon Klimaszewska esitti Frederic Chopinin tunnettuja sävellyksiä.
Eräs matkan kohokohdista oli tutustuminen suomalaisen arkkitehdin Rainer Mahlamäen suunnittelemaan Puolanjuutalaisten historian museoon, jossa vaikuttavasti esiteltiin modernin teknologian avulla Puolan juutalaisten tuhatvuotinen historia.
Mahlamäki sai suunnittelutyöstään arkkitehtuurin ensimmäisen Finlandia-palkinnon, eikä syyttä. Monen varsovalaisen mielestä se on kaupungin kaunein rakennus.
Maaseutukierroksella tutustuttiin Varsovan ympäristöön. Chopinin synnyintalo Zelazowa Wolassa oli ohjelmassa, samoin Brochowin kaupunki ja Nieborowin barokkipalatsi.
Suuri kiitos matkan onnistumiselle kuuluu monien suomalaisten tuntemalle legendaariselle oppaalle Barbara Iwickalle, joka loihti matkalaisten eteen niin Puolan nykyisyyden kuin menneisyydenkin.
Matkalla oli mukana myös KU:n entinen Varsovan kirjeenvaihtaja Risto Korhonen, joka muisteli Puolan kohtalokkaita aikoja 35 vuotta sitten.
Matkalaisten yksimielinen toive oli, että seuraava lukijamatka olisi mahdollisimman pian. Matkakohteitakin pohdittiin. Esille tulivat ainakin Sofia, Ateena, Berliini ja Kuuba.