– Voi vain onnitella Viroa siitä, että se eilen pysyi EU:n pakolaisista vastuuta kantavien maiden rintamassa toisin kuin tyhjää äänestänyt Suomi. Uskon, että ministeri Orpolle oli kiusallista esiintyä persujen pallo jalassa, sanoi SDP:n kansanedustaja, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja Facebookissa kommentoidessaan Viron tuoreen ulkoministerin Marina Kaljurandin Suomen vierailua, jonka tämä tekee tänään keskiviikkona.
EU:n sisäministerien kokouksessa päätettiin tiistaina 120 000 turvapaikanhakijan sijoittamisesta jäsenmaihin kahden vuoden aikana. Suomi äänesti ainoana jäsenmaista tyhjää. Suomea edusti kokouksessa sisäministeri Petteri Orpo (kok.).
– Suomen osalta tilanne oli hieman haastava, Orpo kertoi Ylellä kokouksen jälkeen.
Hän joutui kesken kokouksen soittamaan puhelimella Suomen linjan selventämiseksi.
– Meillä on hallitusohjelmassa selvä linjaus siitä, että sisäisten siirtojen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Konsultoituani pääministeriä ja hallituskumppaneita Suomi pidättäytyi äänestyksestä, mutta samassa yhteydessä kerroin selkeästi, että Suomi kuitenkin osallistuu tällä omalla osuudellaan vapaaehtoisesti tähän yhteiseen jakoon, Orpo sanoi Ylen mukaan.
Tšekin tasavalta, Slovakia, Romania ja Unkari äänestivät suunnitelmaa vastaan.