STTK:n pääekonomistin Ralf Sundin mukaanpitkäaikaistyöttömyys ja samalla kestävyysvaje kasvavat julmaa vauhtia.
”Yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvaa nyt yli 20 000 vuosivauhtia. Heistä alle puolet palaa työmarkkinoille, pitkäaikaistyöttömyyden tuhovoima on suuri. Rakennetyöttömyyden taso kasvanee ensi vuonna noin puoli prosenttiyksikköä – varovaisesti arvioiden. Julkiselle taloudelle se merkitsee ainakin puolen miljardin euron aukkoa pitkällä tähtäimellä”, Sund toteaa STTK:n blogissa.
Hallitus on nimennyt kestävyysvajeen taltuttamisen ykkösprioriteetiksi, mutta sanat ovat yhtä ja teot muuta.
”Taantumat ja lamat eivät ole veljiä keskenään, sukulaisia kuitenkin. Edellisestä vakavasta talouskriisistä 1990-luvun alkupuolella opittiin yksi asia: pitkäaikaistyöttömyyttä tulee torjua kaikin käytettävissä olevin keinoin, koska lamalla on pitkä varjo. Oppi on unohtunut.”
Sundin mukaan kannattaisi edes yrittää pitkäaikaistyöttömyyden taltuttamista, vaikka tehtävä on vaikea. ”Kysyntälaman kourissa ei työpaikkoja synny, narulla on vaikea työntää.”
Jos työpaikkoja ei synny, niin Sund esittää työttömyyden kierrättämistä.
”Hallitus toimisi viisaasti, jos se yrittäisi edesauttaa osa-aikatyömarkkinoiden synnyttämistä. Osa-aikalisä takaisin ja muita vastaavanlaisia toimia tarvitaan. Vuorotteluvapaa on hyvä lääke syrjäytymisen estämisessä. Järjestelmän alasajo kasvattaa kestävyysvajetta.”
Nopeiden säästöjen jahti kasvattaa kestävyysvajetta, varoittaa Sund.