Vuoden 1918 sisällissodassa punakaartissa oli mukana 2 000 aseistettua naista. He ovat pitkään hallinneet kuvaa, joka suomalaisilla on ollut naisista sisällissodassa.
Punakaartia muilla tavoin tukeneista naisista on tiedetty hyvin vähän. Heitä tutkinut VTL Tiina Lintunen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että naisten saamat tuomiot olivat lieviä ja he sopeutuivat nopeasti sisällissodan jälkeiseen yhteiskuntaan.
Lintunen tutki väitöskirjassaan Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 9. lokakuuta.
– Tämä on ensimmäinen punaisista naisista laadittu pitkän aikavälin tutkimus, jossa on tarkasteltu punakaartiin kuuluneiden naisten sodanjälkeistä elämää heidän kuolemaansa saakka. Väitöstyöni on eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, Lintunen kertoo.
Aseistamattomille lievät tuomiot
Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden eteen vuonna 1918 epäiltyinä punakaartin avustamisesta.
Tutkimuksen naisista enemmistö oli nuoria työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa tutkimuksen naisista työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Loput työskentelivät sairaanhoidossa ja punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä.
– Naiset pyrkivät kuulusteluissa vähättelemään osuuttaan punakaartissa ja poliittisia motiivejaan. Enemmistö perusteli kaartiin liittymistä taloudellisilla syillä, Lintunen kertoo.
Lintusen mukaan naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen.
– Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Naisten avustavasta roolista johtuen heitä tuomittiin lievemmin kuin punakaartissa toimineita miehiä.
Nopeasti arkeen
Lintusen väitöskirja kertoo suomalaisessa yhteiskunnassa vallinneesta ajan hengestä, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat.
– Tutkimukseni tuo esiin vaikeuksia, joita paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia, ja sodanaikana levitetty propaganda lisäsi niitä entisestään, sanoo Lintunen.
– Toisaalta työtilanne kuitenkin parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Ajan kuluessa elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan.
Lintusen mukaan sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan aseettomista naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta.
– Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.
lehti 