Suomalaisen musiikkituotannon mullistanut Love Records syntyi vuonna 1966 tilanteeseen, jossa äänilevytuotantoa hallitsivat Fazer ja Scandia, jossain määrin myös PSO. Tuotanto oli singlevetoista ja päämääränä oli kopioida aiemman levyn menestys tekemällä seuraava single hyväksi koetulla reseptillä. Pop-musiikissa ei ollut mitään suomalaista, vaan ajan nimekkäin bändi Jormas levytti pelkkää käännösmusiikkia.
Silloin harvoin kun Suomessa julkaistiin LP-levy, se koostui pääasiassa aiemmin julkaistuista singlehiteistä.
Love Recordsin perustajakolmikon jäsen Otto Donner kertoo, että uudenlaisen levy-yhtiön taustalla oli myös tilanne, jossa mieskuoro Aikamiehet hallitsi listaa viikko- jopa vuosikaupalla.
Kansa ja me kaipasimme vaihtoehtoja.
– Kansa ja me kaipasimme vaihtoehtoja.
”Me” olivat Otto Donnerin lisäksi Atte Blom ja Christian Schwindt, jotka tekivät päätöksen levy-yhtiön perustamisesta Kivelän sairaalan tupakkahuoneena toimineessa vessassa lokakuussa 1966, kertoo toimittaja Miska Rantasen hieno Love-historia, joka ilmestyi marraskuun 2005 alussa.
Aikamiehet oli freak out
Kyseinen listajyrä oli tietysti Iltatuulen viesti, joka pysyi Matti Paalosmaan Lista-ohjelmassa 90 viikkoa, pitkät ajat ykkösenä.
Love Recordsin perustamisvaiheen jälkeen yhtiössä menestysartistina ja tuottajana vaikuttanut M.A. Numminen arvelee Iltatuulen viestin suosion salaisuuden piilevän siinä, että kyseessä oli iskelmävetoisella listalla ainoa aikuiselle väestölle tarjolla ollut laulu. Siksi sitä äänestettiin aina uudestaan, myös protestimielessä perusiskelmää vastaan.
Otto Donner painottaa, ettei hänellä ollut eikä ole Aikamiehiä vastaan mitään. Listalla jyrännyt mieskuoro oli oikeastaan poikkeava friikki-ilmiö 1960-luvun puolivälin musiikillisessa maisemassa, jossa painopisteenä oli kansainvälisen iskelmän kopiointi ja niiden suomalainen versiointi. Puhdas kansallinen kulttuuri oli suomalaista tangoa myöten vaikeuksissa.
– Negatiivista tässä oli se, että levytuotanto ruokki itseään. Kun yksi single menestyi, niin tehtiin toinen samanlainen ja yritettiin päästä taas listalle. Vaihtoehdot puuttuivat.
Vaihtoehdoille tilaa alkoivat luoda myös tekniset ratkaisut. LP-levyt ja etenkin C-kasetit yleistyivät. Yhdessä markkinavoimien kanssa ne mahdollistivat laajemman musiikkitarjonnan julkaisemisen. Myös Suomen ainoan radion, Yleisradion, musiikkitarjonta alkoi monipuolistua.
Eteenpäin! ehti ensin
Vaihtoehtojen tarve oli niin polttava, että samaan aikaan uudenlaisia levy-yhtiöitä kehiteltiin useammalla taholla. M.A. Numminen ja Pekka Gronow ehtivät valmiiksi ennen Love-kolmikkoa. Heidän Eteenpäin!-levymerkkinsä aloitti keväällä 1966 tarkoituksenaan julkaista M.A. Nummisen musiikkia, joka ei perinteisille levy-yhtiöille kelvannut.
Eteenpäin!-yhtiön esimerkki rohkaisi myös Otto Donneria, Atte Blomia ja Christian Schwindtiä omalla tiellään, sillä Nummisen ensilevy, kesäkuussa 1966 ilmestynyt ep-levy M.A. Numminen laulaa poiki pikkuhitin laulusta Hevoset ja minä. Kummalliselle marginaalimusiikillekin oli oma yleisönsä.
Myös Otavan ja Tammen julkaisemat kirjalliset äänilevyt olivat raivanneet tietä toisenlaisille levyille.
Vaihtoehtoisen musiikin julkaisemisen lisäksi Love Recordsin pontimena oli luoda työtilaisuuksia nuorille muusikoille. Alaa hallitsi pieni muusikko- ja sovittajarinki, mutta esiin oli astunut nuori soittajapolvi, jonka piti päästä levyttämään.
Nimi Love Records syntyi Otto Donnerin mukaan jostain ajassa liikkuneesta mielleyhtymästä. Elettiin ”flowerpowerin” aikaa ja amerikkalaisen hippiliikkeen tunnuksia olivat ”Peace & Love.” Siitä se kehittyi.
Loven ensimmäinen logo oli sydän, mutta kuuluisan ja monenlaisia mielleyhtymiä synnyttäneen kaksoissydämen suunnitteli Otavan graafikko Harri Manner. 1960-luvun Suomessa se herätti närkästynyttäkin keskustelua, mikä oli Donnerin mukaan tarkoituskin.
LP:stä kokonaisuus, ei singlekokoelma
Eero, Jussi & The Boys, Jormas, Islanders ja Topmost olivat jo listoille nousseita pop-rock-yhtyeitä, mutta Love Recordsin ensimmäinen rokkikiinnitys Blues Section oli jotain ihan muuta. Singlekokoelman sijaan yhtyeen ensimmäinen LP vuodelta 1967 oli harkittu kokonaisuus ja bändi oli aivan eri tavalla taiteellisesti kunnianhimoinen kuin mikään muu sitä ennen Suomessa. Rock- ja pop-kappaleiden lisäksi Blues Section levytti avantgardistisia outouksia kuten 17 sekuntia kestäneen kappaleen The Day the Bird of Paradise Looked Down Through a Crack in the Cloud and Shed a Tear tai Kiinan kansantasavallan kansallislaulun The East Is Red.
Blues Sectionissa konkretisoitui Love Recordsin kolmas suomalaisessa musiikkituotannossa harvinainen piirre. Pienemmillekin yleisöille suunnattujen levyjen ja työtilaisuuksien tarjoamisen lisäksi se tarjosi suoranaista koulutusta soittajille. Blues Sectionissa vaikuttivat suomalaisen rokin myöhempien aikojen kovat nimet Jim Pembroke, Hasse Walli ja Ronnie Österberg esimerkiksi, mutta vielä vuonna 1967 heidän bluesdiggailunsa oli hataralla pohjalla. Innoittajana oli toiminut lähinnä John Mayallin Bluesbrakers.
Otto Donner kutsui bändin kotiinsa ja opetti heille, keitä olivat puolestaan John Mayallin esikuvat; John Lee Hooker, Sonny Boy Williamson ja muut bluesin taiturit. Samalla koulutus käsitti johdatuksen aina moderniin konserttimusiikkiin asti.
Love Records julkaisi alusta pitäen kaikkea mahdollista. Ensimmäinen LP oli Kaj Chydeniuksen Lauluja, toinen etupäässä Ruotsin markkinoille suunnattu jazz-levy Lars Werner Och Hans Vänner ja kolmas Blues Sectionin LP. Sen jälkeen julkaisuvuoroon tuli Chydeniuksen ja Eero Ojasen säveltämiä kabareelauluja ja jo aivan alkuvaiheessa Love tavoitteli myös normaalia kunnianhimoisempia iskelmähittejä julkaisemalla mm. Kirkaa ja Vesa-Matti Loiria. Blues Sectionin ja myöhemmin Wigwamin rumpalista Ronnie Österbergistä yritettiin leipoa pop-tähteä parilla singlellä.
Yhtiö lähti nousuun, kun joulumarkkinoille 1969 julkaistu poliittisen laululiikkeen nousua enteillyt Lautanen Guatemalan verta myi nopeasti peräti 800 kappaletta, ja myös Wigwam ja Tasavallan Presidentti julkaisivat ensimmäiset pitkäsoittonsa. Seuraavana vuonna M.A. Nummisen Kissa vieköön -single ja Swingin kutsu -LP upposivat jo suureenkin yleisöön.
Näiden lisäksi Love Records julkaisi varsin nopeasti etnistä kansanmusiikkiakin.
Ihmisten into synnytti linjan
Linjana vaikuttaisi olleen täydellinen linjattomuus, mutta Otto Donner kiistää tulkinnan. Musiikillisen linjan synnyttivät yhtiön piirissä vaikuttaneet ihmiset.
– Ei Lovella ollut mitään julkilausuttua julkaisupolitiikkaa, vaan levy-yhtiötä eteenpäin vieneillä ihmisillä oli näkemystä siitä, mitä pitäisi tehdä. Merkittävää oli se, että julkaisuja tehtiin vastoin tervettä kaupallista harkintaa omien mieltymysten ja omien musiikkipoliittisten näkemysten perusteella, Donner painottaa.
M.A. Nummisen mielestä Suomeen oli pakko syntyä vanhojen levy-yhtiöiden haastaja vuosien 1966, 1967 tienoilla. Oli olemassa iso tilaus.
– Mutta ilman Love Recordsia näin yhtenäistä ja näin laajasti musiikkia kattavaa yhtiötä ei olisi syntynyt, vaan olisi syntynyt pieniä yksittäisiä yhtiöitä siellä täällä. Sillä ei olisi ollut yhtä suurta musiikkipoliittista vaikutusta kuin Love Recordsilla oli ja on, Numminen väittää.
Love Recordsissa oli pakko oli jokin suuri imu muusikoiden parissa, sillä sen piiriin ajautui niin kirjava joukko artisteja ja bändejä. Isoimpia nimiä olivat tietysti Hurriganes omassa lajissaan, Agit-Prop omassaan. Mutta yhtiössä vaikuttivat myös suomalaisen jazzin kerma, iskelmälaulaja Tuulikki Eloranta ja kanteletta soittanut Vimpelin Väinämöinen.
Kansanmusiikki, kommunistijulistus ja Amerikan meininkiä nimeään myöten ihannoinut Hurriganes viihtyivät saman katon alla yhtiön hengen takia, Otto Donner väittää.
– Love Recordsin henki oli maailmoja syleilevä, hän sanoo.
– Love Recordsin henki oli juuri sellainen, mitä Taloussanomien ja Kauppalehden mukaan yritetään nyt saada kaiken maailman yhtiöihin; että työntekijät omistautuisivat jonkin muunkin kuin rahan vuoksi työnteolle, M.A. Numminen jatkaa.
Otto Donnerin mukaan maailmoja syleilevä ote ei kuitenkaan koitunut Loven tuhoksi. Hän sanoo, että syinä olivat lama ja huono johto.
– Varsinainen erehdyshän tapahtui siinä, että meillä oli sellainen voittoa tuottamaton ajattelu, hän jatkaa.
Kun rahaa tuli, yhtiö sijoitti sen aina uuteen tuotantoon eikä jättänyt mitään sisään. Kun levymyynti 1970-luvun laman myötä supistui, ei ollut mitään puskuria, millä olisi päässyt tilanteen yli.
Yhtiö loppui, tuotanto jatkui
Love Records meni konkurssiin vuonna 1979, mutta sen raunioilla musiikkituotanto jatkui melkein katkeamattomaan tahtiin. Osa artisteista ja bändeistä siirtyi Atte Blomin uudelle yhtiölle Johannalle, josta tuli Suomi-rockin 1980-luvun buumin tärkein yhtiö Epe Heleniuksen Pokon ohella. Johannan tallissa levyttivät mm. Juice Leskinen, Pelle Miljoona, Hanoi Rocks ja Tuomari Nurmio.
Otto Donnerin perustamalla Ponsi-yhtiöllä jatkoivat mm. Hector, Kom-teatteri ja Jim Pembroke.
Christian Schwindt oli riitojen vuoksi lähtenyt Lovesta jo aikaisemmin ja julkaisi musiikkia Kompass-yhtiössään. Sen suurimpia hittejä oli Lasse Mårtenssonin Myrskyluodon Maija.
Nyt äänilevyteollisuus on Suomessa täysin pirstoutunut ja suurimmaksi osaksi ulkomaalaisten yhtiöiden hallussa.
Love Recordsin kuolema ei jättänyt Otto Donnerin mielestä mitään musiikkia julkaisukatveeseen. Nyt musiikkia julkaistaan hänen mielestään päinvastoin aivan liikaa.
– Levyn tekeminen ja markkinoiminen on muuttunut aivan olennaisesti. 1960-luvulla sen vaatima teknologia oli vain muutamien hallussa, nyt se on jokaisen ulottuvilla.
– Toisaalta 1960-luvulla levy-yhtiöitä johtivat ihmiset, jotka olivat innostuneita musiikista. Tänä päivänä niitä johtavat markkinamiehet ja levy-yhtiöiden rooli musiikin tuottajana ja uuden synnyttäjänä on hävinnyt melkein kokonaan, Otto Donner murahtaa.
M.A. Nummisen mukaan juuri mikään ei näytä olevan nykyään helpompaa kuin levyn julkaiseminen. Hän saa suunnattomasti ilmaistuotantoa, josta pääosa päätyy roskiin kymmenen sekunnin kuuntelun jälkeen.
uutiskirje 
