Taidehistorioitsija Andrew Graham-Dixon jatkaa innostuneeseen tyyliinsä asiantuntevia ja sellaisina erinomaisen oivaltavia, napakoita tulkintojaan historiasarjan Taiteen maantiede: Kiina (2014) toisessa osassa. Britti aloittaa Kiinan muurilta ja päätyy sinne takaisin lopussa pitkän kierroksen päätteeksi.
Punaisena lankana kulkee näkemys siitä, miten vaikeat ajat voivat tuottaa suurta taidetta. Hän starttaa vuoristosta ja päätyy tarkastelemaan lähemmin maisemamaalausten merkitystä entisaikojen kiinalaisessa taiteessa. Siinä ohessa hän viittaa kolmeen keskeiseen kiinalaiseen filosofiaan tai uskomusjärjestelmään eli taolaisuuteen, kungfutselaisuuteen ja buddhalaisuuteen. Kaikissa kolmessa on eri sävyin ja painotuksin kiintopisteenä luonto.
Brittitukija tuo pitkin matkaa esiin Kiinan historian taiteen tärkeitä nimiä ja ilmiöitä ja yhdistelee niitä paikka paikoin näppärästi nykypäivään. Se näkyy elävänä myös dokumentin kuvallisessa annissa.
Maisema voi olla paljon enemmän kuin pelkkä luontokuva. Graham-Dixon toteaa, että vaikka kuva esittäisi kesytöntä erämaata, taiteilijan todellisena intentiona saattaakin olla vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen kommentointi. Yhteiskunnallinen elementti ilmenee britin opaskierroksella mitä kiehtovimmalla tavalla.
Länsimaiselle ihmiselle jakson tunnetuimmat nimet lienevät mongolien mahtimiehet ja Kiinan valloittajat Tšingis-kaani sekä tämän pojanpoika Kublai-kaani.
Eräs kiinnostavimmista Graham-Dixonin esiin nostamista pointeista on tämä: kun Eurooppa oli vasta siirtymässä keskiajalle, Kiinassa nautittiin jo valistuksen hedelmistä.
Taiteen maantiede: Kiina, osa 2/3. Teema ti klo 20.00. Areena 7 pv.
uutiskirje 