Tyttö nimeltä Varpu: Kaiken takana on lempeä katse

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhunen pongahti pari vuotta sitten suuren yleisön tietoisuuteen, kun hänen ohjaamansa lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? valittiin Oscar-ehdokkaaksi.

Vilhusen ensimmäinen kokoillan draamaelokuva Tyttö nimeltä Varpu sai teatteri-iltansa 23. syyskuuta.

– Meneillään on ihmeellinen tihentymä tapahtumia, kutsuvierasensi-iltoja ja festivaaleja, kuvailee Selma Vilhunen hieman hengästyneenä.

Haastattelua seuraavana aamuna hän on lentämässä Torontoon.

Vaikka fiilis on hieno, ei pitkä näytelmäelokuva ole ollut Vilhuselle se lopullinen maali. Hän pitää käsikirjoittamiaan ja ohjaamiaan lyhytelokuvia ja dokumentteja yhtä tärkeinä töitä.

– Jokainen työ on opettanut jotain ja tässä pisteessä koin olevani tosi valmis tähän hommaan.

Naiselokuvia ja elokuvia ihmisistä

Vilhunen sanoo olevansa hieman kyllästynyt puhumaan aiheesta naiselokuva.

– Tuntuu epäreilulta, että joudun aina puhumaan jostain muusta kuin itse teoksesta. Kun kirjoitan naisista, toivon että katsojat kokevat heidät ennen kaikkea ihmisinä.

Niinpä. Mutta näin nämä asiat koetaan: Elokuva miehestä on elokuva ihmisestä, mutta kun päähenkilö on nainen, se on elokuva naisesta.

Koska faktaa puolestaan on, että valtaosa kaikista maailman elokuvista on pääroolitettu miehillä, Vilhunen kirjoittaa, silloin kun voi valita, nais- ja tyttörooleja.

– Elokuva-alalla asetelma, jossa miehet dominoivat, tulee vastaan joka portaassa. Ihan puun takaa voi tulla outoa asennetta naisena tekemistä kohtaan.

Vuonna 2010 Vilhunen perusti tuotantoyhtiö Tuffi Filmsin yhdessä kolmen muun elokuva-alalla työskentelevän naisen kanssa.

– Käytännön työssä se vapauttaa energiaa itse tekemiseen ja kiinnostaviin aiheisiin pureutumiseen. Ei tarvitse käyttää aikaa mihinkään todisteluun.

”Vaikka olemme kaikki aika vajavaisia, heikkouden sietäminen tuntuu olevan hyvin vaikea asia.”

Epätäydellisiä ihmisiä

Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta tytöstä (Linnea Skog), joka tahtomattaan joutuu kantamaan aikuisen vastuuta. Varpu asuu kahdestaan äitinsä kanssa, eikä ole koskaan tavannut isäänsä.

– Ihmissuhteiden ongelmien tavaton hienovaraisuus kiinnosti minua, sanoo Vilhunen, joka ryhtyi kirjoittamaan Varpun tarinaa jo kymmenen vuotta sitten.

– Halusin tuoda valkokankaalle monipuolisia henkilöitä. Samaan aikaan mahdottomia ja hurmaavia ja lämpimiä.

– Vaikka olemme kaikki aika vajavaisia, heikkouden sietäminen tuntuu olevan hyvin vaikea asia. Monesti se tapahtuu vasta, jos omalle kohdalle osuu jotain todella pysäyttävää.

Näin ei tarvitsisi hänen mielestään olla. Armollisuutta tarvittaisiin enemmän, sekä itseä että muita kohtaan. ”Pärjääminen” kun ei ollenkaan aina ole itsestä kiinni. Kenen tahansa voimat voivat hiipua vaikeassa elämäntilanteessa.

Yksilöt tekevät valintoja, tyhmiäkin, mutta ihmisten aloituskortit elämässä ovat hyvin erilaisia. Tämän Vilhunen näyttää elokuvissaan, tarkastelemalla henkilöitään lempeällä katseella.

– Juoni on tietyllä tavalla tekosyy istuttaa katsoja penkkiin ja tutustuttaa hänet näihin henkilöihin. Näyttää toisaalta heidät säästelemättä kaikessa vajavaisuudessaan, mutta myös sen, kuinka heissä on paljon mahdollisuuksia hyvään.

Isä poissa ja äitikin hukassa

Muusikko-näyttelijä-käsikirjoittaja Paula Vesala näyttelee elokuvassa Siru Miettistä, Varpun äitiä, jolta ovat hukassa sekä aikuisen rooli että elämänhallinta.

– Minulla on omassa lähipiirissäni kokemuksia siruista, sanoo Vesala.

– Tässä roolissa minulla oli tilaisuus etsiä rakkautta ja empatiaa tätä hahmoa kohtaan. Ymmärtää, miksi hän toimii niin kuin toimii ja miten hän on päätynyt tällaiseen rakoon.

Vesala muistuttaa, ettei täydellistä ihmistä tai elämää ei ole.

– Silti voi olla paljon hyvää ja rakkaudellista siinä mitä on.

Elokuvassa Varpun tie kohti aikuisuutta alkaa automatkasta tuntemattoman isän luokse.

Isättömyys on asia, joka yhdistää Selma Vilhusta ja Paula Vesalaa. Vesalan isä kuoli ennen tyttärensä syntymää, Vilhusen isä tämän ollessa vauva.

– Joskus kauan sitten ajattelin, että olisi kiinnostavaa kirjoittaa itselleen isä, niitä mahdollisuuksia, joita itsellä ei ole ollut. Tämä ei kuitenkaan ole elokuva minusta, vaikka oma isättömyys olikin joskus kimmoke aloittaa tämän tarinan kirjoittaminen, sanoo Vilhunen.

Pieni tyttö, muttei mitätön

Paula Vesalan mielestä se, että elokuvan päähenkilö on 12-vuotias tyttö, on merkittävää. Aikuisten miesten maailmassa ja vielä miehisemmällä elokuva-alalla se ei ole itsestäänselvyys.

– On tärkeää ja hienoa, että elokuva, jossa päähenkilönä on pieni tyttö, saa tuotantotukea.

– Elokuvassa tuodaan kauniisti esiin se, miten tärkeä henkilö on tuollainen pieni lapsi. Miten vahva ja ajatteleva ja rohkea.

Vesala on myös tehnyt elokuvan musiikin yhdessä Jori Sjöroosin kanssa, aina radiossa soivia poppeja ja erään kohtauksen rähinäpunkkia myöten.

Loppukohtauksessa soi Vesalan ja Sjöroosin sovitus Pekka Strengin Auringon lapsesta

”Kun uusi ihminen syntyy, hän on vapaa.
Hän itkee, nauraa, hän tanssii,
hän innostuu…
Ja käsin rakastavin hän aurinkoon tarttuu
ja lentää kauas pois.”