Euroopan parlamentti käsittelee parhaillaan niin sanottua kiertotalouspakettia. Komission ehdotus tuo mukanaan monenlaisia muutoksia esimerkiksi pakkauksia, kaatopaikkoja ja elektroniikkajätettä koskeviin jätedirektiiveihin.
Yhteydenottoja eri sidosryhmiltä tulee tasaista tahtia. Resurssitehokkuus ja tuotantotapojen kehittäminen lupaavat uusia mahdollisuuksia, mutta suomalaiset toimijat tuntuvat keskittyvän tällä hetkellä lobbaamaan toisiaan vastaan.
Kotimaan päässä puuttuu myös kokonaiskuva, kun päästövähennysten taakanjaosta on alettu taistella eri sektoreiden kesken. Huhut kertovat, että Suomessa maataloussektori on jo ilmoittanut, että päästöjen vähentäminen ”ei ole mahdollista”, jolloin koko taakka ja kustannusrasitus kohdentuisi liikennesektoriin.
Jokainen toimija tuntuu katsovan kestävyyttä vain omasta näkökulmastaan.
Jos liikenne kantaa kansallisesti kaiken taakan, on se myös selvästi poliittinen arvovalinta, jolla lisätään liikenteen ja kuljetusten kustannuksia. Onkohan kokonaisuus ihan loppuun saakka mietitty?
Keskenään taistelevat suomalaiset ovat tulleet tutuksi jo nyt myös loppuvuoden tärkeimmän kokonaisuuden, eli biomassan kestävyyskriteerien laadinnan tiimoilta. Euroopan komissio on valmistelemassa ehdotusta kestävästä bioenergiapolitiikasta vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Biopolttoaineita koskeva EU-tason kestävyysjärjestelmä kiinnostaa tietysti suomalaisia aivan erityisesti, ja hallituksen tavoitteena on bioenergian hyväksyttävyys uusiutuvana energiamuotona sekä sen laskennallinen nollapäästöisyys.
Teollisuuden ja ympäristöjärjestöjen näkemykset asiassa eivät perustu edes samoista faktoista tehtyihin erilaisiin tulkintoihin, vaan näillä tahoilla on jo laskennallisestikin erilainen käsitys Suomen metsätalouden kestävyydestä. Lisäksi jokainen toimija tuntuu katsovan kestävyyttä vain omasta näkökulmastaan, omien investointiensa tai intressiensä kautta.
Meppienkö nyt odotetaan määrittävän millä investoinneilla on Suomessa tulevaisuutta ja valitsevan yrityksistä voittajat ja häviäjät?
Teollisuudenalojen keskinäinen kilpailu näkyy vahvasti joka ikisen mepin toimistossa Brysselissä. Pahimmillaan taustalla on kylmä tahto kampittaa toista suomalaista, vaikka markkinoita riittäisi kaikille.
Viiden ja puolen miljoonan asukkaan kansa, 550 miljoonaisessa perheessä palvelemassa 7,5 miljardin ihmisen markkinoita. Onko meillä todella tällaiseen varaa?
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.
uutiskirje 