Suomessa on nyt puhuttu paljon sananvapaudesta. Tampereella järjestettiin viikonloppuna mielenilmaus sananvapauden puolesta. Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen julistaa olevansa ”erittäin huolestunut suomalaisen sananvapauden tilasta”. Äärioikeistolaisista sympatioistaan tunnetun kirjailija Timo Hännikäisen apurahasta noussut kohu kuulemma loukkasi Hännikäisen sananvapautta.
On suosittua vedota sananvapauteen. Harva kuitenkin tuntuu ymmärtävän, mistä sananvapaudessa on oikeasti kysymys.
Eivät nämä rasistit oikeasti mitään sananvapautta puolusta. Se on heille vain keppihevonen.
Sananvapaus tarkoittaa ennen kaikkea oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä ilman ennakkosensuuria – valtion viranomaisten suorittamaa tarkastusta, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Tästähän ei Suomessa ole kyse.
Toki sananvapaus voidaan ymmärtää laajemminkin. Filosofi John Stuart Mill on liberalismin, yksilön vapauden ja sananvapauden klassinen puolustaja. Koska inhimillinen tieto on erehtyvää, mielipiteiden moninaisuus ja vapaa julkinen keskustelu on hänen mukaansa tärkeä totuuden tavoittelun ehto. Erityisen tärkeä on vapaus arvostella julkisesti vallassa olevaa hallitusta. Kuitenkaan edes Mill ei kuvitellut, että sananvapauden pitäisi olla rajatonta: yksilön vapautta on oikeutettua rajoittaa sikäli, kun tämä tuottaisi vahinkoa toisille.
Sananvapaus ei ole mikään taivaasta pudonnut ehdoton oikeus. Sananvapauden ihanteeseen on aina kuulunut, että sillä on rajansa ja reunaehtonsa. Vaatimukset rajattomasta sananvapaudesta ovat lapsellista fantasiaa ja haihattelua. Kukaan vakavasti otettava sananvapauden puolustaja ei ole koskaan esittänyt mitään sellaista.
Kuvitellaan esimerkiksi, että joku sairas persoona silkkaa ilkeyttään kylvää pelkoa ja kauhua pieniin lapsiin. Tämä on puhdasta henkistä väkivaltaa. Olisi järjetöntä ajatella, että tällaisesta rankaiseminen olisi väärin ja loukkaisi puhujan sananvapautta ja ihmisoikeuksia.
Edes akateemisessa ympäristössä ei vallitse täydellinen sananvapaus. Jos esimerkiksi minä alkaisin luennoilla mainostaa enkelihoitoja, vaikka aiheena piti olla tieteenfilosofia, yliopistolla olisi täysi oikeus puuttua sananvapauteeni. Sananvapaus ei myöskään tarkoita, että mitä tahansa kirjoittelua pitäisi taloudellisesti tukea esimerkiksi apurahalla.
Yhteiskunta voi myös kieltää lailla vihapuheen – jotakin kansanryhmää halventavan tai uhkailevan puheen, joka lietsoo muukalaisvihaa, väkivaltaa tai syrjintää. Vihapuheen voi ajatella olevan ristiriidassa vapaan demokraattisen yhteiskunnan perustavien arvojen kanssa. Se asettaa jotkut yhteiskunnan jäsenet eriarvoiseen asemaan. Siksi sitä ei tarvitse hyväksyä eikä sallia. Vihapuheen rajoittaminen ei myöskään haittaa Millin mainitsemaa totuuden tavoittelua.
Rajatonta sananvapautta puolustetaan joskus esittämällä, että sananvapauden pienikin rajoittaminen johtaa vääjäämättä totalitaariseen yhteiskuntaan ja sensuuriin. Tämä on kuitenkin malliesimerkki ”kaltevan pinnan” tai ”liukkaan luiskan” nimellä tunnetusta virhepäätelmästä. Tosiasiat eivät tue sitä. Vapaimmissakin demokraattisissa yhteiskunnissa sananvapaus on eri tavoin rajoitettua. Tämä ei kuitenkaan ole johtanut niiden luisumiseen totalitarismiin.
Sananvapautta puolustavan mielenosoituksen tiedotuksessa viitattiin juhlavasti yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen. Puhujina mielenosoituksessa oli muun muassa naistoimittajaa huorittelemalla ansioitunut, tunnettu muukalaisvihan lietsoja Junes Lokka sekä perussuomalaisten Terhi Kiemunki, jonka lapsiin kohdistunut rasistinen solvaus on johtanut rikossyytteeseen.
On irvokasta, että nämä ihmisoikeuksia järjestelmällisesti halveksuvat tahot vetoavat nyt tarkoitushakuisesti ihmisoikeuksiin. Ihmisoikeudet ovat kokonaisuus: ei niistä voi poimia erilleen yhtä, tehdä siitä omaa vääristeltyä tulkintaa ja sitten loukata siihen vetoamalla monia muita ihmisoikeuksia.
Eivätkä nämä rasistit oikeasti mitään sananvapautta puolusta. Se on heille vain keppihevonen, jota käytetään oman vihanlietsonnan oikeuttamiseen. Kenenkään muun sananvapaus ei ole heille minkään arvoinen.
Viime vuonna perussuomalaisten Matti Putkonen uhkasi oikeustoimilla kaikkia toimittajia, tutkijoita ja poliitikkoja, jotka esittävät puolueella olevan yhteyksistä rasismiin ja uusnatseihin. Omasta sananvapaudestaan uhriutuva Sebastian Tynkkynen teki rikosilmoituksen, kun häntä kutsuttiin rasistiksi. Asia toki raukesi. Tynkkynen itse sen sijaan on saamassa syytteen vihapuheesta.
On nurinkurista, että kriittiset reaktiot johonkin jyrkkään mielipiteeseen leimataan sananvapauden loukkauksiksi. Omasta sananvapaudesta pidetään kovaa ääntä, mutta eri mieltä oleville sitä ei sitten suotaisikaan. Sananvapaus kuitenkin koskee kaikkia. Jos ei halua provosoitunutta palautetta, ei pidä provosoida.
Todellisuudessa sananvapautta uhkaavat tämän päivän Suomessa ennen kaikkea juuri rasistit ja äärioikeisto. Toiminta noudattaa tiettyä kaavaa. Heitä arvosteleva tutkija tai toimittaja nostetaan tikun nokkaan. Valemedia julkaisee henkilöstä halventavia törkyjuttuja. Netin iljettävimmät voimat yllytetään joukkohyökkäykseen häntä kohtaan. Hänen postinsa täyttyy häirinnästä ja uhkailusta. Äärioikeisto myös tulee erilaisiin keskustelutilaisuuksiin häiriköimään ja tekee jopa väkivaltaisia hyökkäyksiä.
Kaikella tällä painostuksella ja pelottelulla pyritään vaientamaan rasismin ja äärioikeiston arvostelijat. Tämä on se merkittävin sananvapauden ongelma Suomessa juuri nyt.
Kirjoittaja on dosentti ja yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa.
uutiskirje 