Pohjoisen kulttuurin mahdollistaja

Selfie

Paavo J. Heinonen, olet oululaisen Kaltio-lehden päätoimittaja. Mikä Kaltio oikein on?

Kaltio on pohjoissuomalainen kulttuurilehti, jonka perustivat lehden ensimmäinen päätoimittaja ja pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Atte Kalajoki sekä sittemmin Kuusamossa lehtimiehenä ja koskiensuojelulain taustavoimana kunnostautunut Reino Rinne kumppaneineen keväällä 1945. Siitä lähtien säännöllisesti ilmestynyttä Kaltiota julkaistiin ensin osakeyhtiöpohjalta, 1980-luvun alussa julkaisija on ollut yleishyödyllinen yhdistys Kaltio ry.

Alkuaikoinaan Kaltio kampanjoi maakunnallisen kulttuurin lisäksi voimakkaasti Pohjois-Suomen teollistamisen ja etenkin Oulun yliopiston perustamisen puolesta. Painotukset ovat vuosikymmenten kuluessa vaihtuneet erilaisten päätoimittajien myötä, nykyään lehti painottuu taiteen ja kulttuurin aiheisiin ja ilmiöihin.

Yritän julkaista juttuja, joissa pohjoinen on läsnä joko aiheissa tai näkökulmissa, mutta Kaltioon mahtuvat myös muutkin kaupallisissa medioissa marginaaleihin ja katveisiin jäävät sisällöt.

Millaiset tunnelmat Kaltiossa on?

Mietin tässä, järjestäisinkö pikkujoulut palkatun henkilöstön kesken eli itsekseni vai yrittäisinkö kutsua myös sisempää avustajien piiriä, jota löyhästi toimittelukunnaksi kutsun. Omaan osa-aikaiseen päätoimittajan pestiini sisältyy myös toimitusjohtajan, tilaushankinnan ja ilmoitusmyynnin tehtäviä, ja viime keväästä asti myös yhdistyksen taloudenhoitajan homma. Toki mukana on lehtikohtaisella palkkiolla työskentelevä ammattitaittaja, ja viimeisen vuoden aikana juttuja on ollut tekemässä muutama pätevä työkokeilija.

Tuskinpa muutkaan pienten kulttuurilehtien päätoimittajat laskevat työtuntejaan – ja toisaalta melkein mikä tahansa tilanne voi muuttua työhön liittyväksi. Sillä tavalla tämä homma ei ehkä kauheasti poikkea pienyrittäjän elämästä, mutta samalla saan myös palkansaajan edut. Työterveydenhuoltokin hommattiin viitisen vuotta sitten.

Kaiken perushässäkän lisäksi juuri nyt meillä on tapahtumassa käytännön muutoksia, kun päätimme vaihtaa painopaikkaa Oulusta etelämmäksi ja samalla pitäisi löytää uusi tapa hoitaa tilausreskontra. Lisäksi julkaisimme toivottavasti eilen uudet verkkosivut; aiempi sivupohja oli tehty ennen mobiililaitteiden yleistymistä, joten käyttökokemuksen pitäisi nyt parantua. Eli jännittäviä ja innostavia aikoja täällä elämme.

Olet edistänyt voimakkaasti oululaista kulttuurielämää vuosien ajan. Missä kaikessa olet mukana?

Toisena osa-aikaisena työnäni olen järjestänyt Oulun Taiteiden Yötä vuodesta 2008 alkaen, ja elokuisen tapahtuman tekeminen alkaa joulukuussa avustushakemusten tekemisellä. Muutoin oma aktiivinen kulttuurielämäni on talvisin pitkälti hallitustoimintaa eri yhdistyksissä. Puheenjohtajana toimin Oulun sarjakuvaseura ry:ssä sekä Pohjoinen valokuvakeskus ry:ssä; jälkimmäinen juhlii ensi vuonna 30-vuotista toimintaansa muun muassa komealla näyttelyohjelmalla. Hallitusvastuisiini kuuluvat lisäksi elokuussa Oulun juhlaviikot organisoiva Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry, Oulun elokuvakeskus ry, IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin vuosittain Iin Yöväentalolle pystyttävä Iikkuvat ry sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry.

Olet vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu. Millainen tämä valtuustokausi on ollut?

Tempoilevaa ja rikkonaista on ollut. Kuntaliitoksen myötä valtuustossa on vielä viiden kunnan valtuutettuja, vielä ei ole muodostunut yhtä yhtenäistä kuntaidentiteettiä. Aika moni on tuntunut ajavan enemmän oman asuinpaikan kuin koko laajan kunnan etua. Tämä hajaannus on näkynyt ehkä selkeimmin suurimmaksi valtuustoryhmäksi nousseen Keskustan politiikassa; kipeimmin varmaankin kesäkuussa 2014 Sanginjoelle suunnitellun suojelualueen valtuustokäsittelyssä, kun keskustajohtoisen kaupunginhallituksen esitykselle alueen suojelemiseksi tuli etukäteen varoittamatta vastaesitys Keskustan ryhmästä, ja vastoin kaikkia aiempia yhteisiä sopimuksia ja valmisteluja Keskusta Kokoomuksen ja parin muun hajaäänen tuella esti merkittävän luontokohteen suojelun ja kansallisesti kiinnostavan matkailukohteen luomisen.

Eli ensimmäiseksi valtuustokaudeksi varsin häkellyttävä. Jouduin sairauden ja matkan takia olemaan poissa kauden ensimmäisistä kokouksista, joissa hyväksyttiin iso liuta delegointisääntöjä, joilla Oulussa on nyt siirretty iso osa päätösvallasta virkamiehille ja valtuuston tehtävä on pitkälti vahvistaa kolmesta suuresta lautakunnasta kaupunginhallituksen kautta tulevat päätösesitykset. Oma työni on ollut pitkälti sen opettelua, kenelle pitää puhua, jotta tietty asia etenee. Ja kun tähän kaikkeen lisätään kaupunkiorganisaatiossa parin vuoden välein tehdyt isot organisaatiomuutokset, joihin tuskin kukaan ei ole ehtinyt kunnolla totutella ennen seuraavia, työskentelyssä riittää haasteita. Nyt valmistellaan eli ennakoidaan maakuntahallintosotemalliin siirtymisestä aiheutuvia hallintohimmeleitä.

Millaista oululainen kunnallispolitiikka on?

Oulussahan on pitkään toiminut konsensukseksi nimetty toimintamalli, jossa valtuustoryhmät keskustelevat ja neuvottelevat keskenään asiat hyvin pitkälle valmiiksi ennen sitä, kun ne tulevat päätettäviksi. Kuntaliitos on selkeästi tuonut mukaan erilaisia näkemyksiä parhaaksi nähdystä tavasta tehdä asioita – pienemmissä kunnissa hommat hoituvat välittömämmin kuin 200 000 asukkaan kaupungin hallinnossa, ja yhdistymisprosessissa tehtyä lupausta siitä, että liittyvissä kunnissa hyviksi havaitut toimintatavat tuotaisiin osaksi uuden isomman Oulunkin toimintaa, ei olla tarpeeksi vahvasti osattu tai haluttu täyttää.

Ensimmäisellä uuden Oulun valtuustokaudella luottamus on rakoillut eri valtuustoryhmien kesken mutta myös luottamushenkilöstön ja virkahenkilöstön välillä. Toivottavasti 12.12. kokouksessa valittava ja ensi keväänä toimensa aloittava uusi kaupunginjohtaja auttaa löytämään keinoja palauttaa luottamus poliittiseen prosessiin.

Miten näet Oulun kaupungin suhteen kulttuurielämään?

Tämäkin on varsin ristiriitainen, joskin sen kolmentoista vuoden aikana, jonka olen Oulussa tätä elämää osaltani ollut tekemässä, kaupunkiorganisaation halu ja kyky mahdollistaa ja edistää niin sanottua kulttuurielämää on koko ajan kehittynyt parempaan suuntaan. Epäonnistuneita päätöksiäkin tietysti välillä tehdään; esimerkiksi toiminnan tehostamisen ja säästämisen verukkeella tehty kulttuuri- ja liikuntalautakuntien sulauttaminen opetuslautakuntaan yhdeksi isoksi sivistys- ja kulttuurilautakunnaksi on osoittautunut kulttuuriasioitten kannalta heikoksi strategiaksi. Suuri osa kulttuurin asioista on delegoitu eri portaitten johtajille, joten luottamushenkilöstön tietämys ja tuntemus kaupungin kulttuuritoiminnasta ei pääse kasvamaan, mikäli heillä ei ole asiaan laajaa harrastuneisuutta.

Toisaalta on toki hyvä, etteivät eri poliittiset ideologiat pääse liikaa sanelemaan, minkälaista kulttuurielämää kaupungissa eletään.

Poliittisesti kulttuurielämään olisi kaikkein miellyttävintä vaikuttaa resursseja lisäämällä, mutta austerity-ideologian hallitessa Oulussakin talousarvioitten laadintaohjeita ei täällä lisärahoitusta ole pystytty toimijoille antamaan. Valtuustokauden alussa hyväksytyn strategian mukaan kaupunkikulttuuri toki on yksi Oulun strategisista painopisteistä, ja valtuusto on sittemmin hyväksynyt myös kaupunkikulttuurin toimenpideohjelman, jossa esitetään esimerkiksi kulttuuritoiminnan harkinnanvaraisten avustusten lisäämistä. Silti tuo avustuspotti säilyy vuodesta toiseen noin miljoonana eurona, joka on Oulun kaupungin reilun 30 miljoonan kulttuuribudjetista siis vain noin 3 prosenttia.

Hyvänä pitää mainita toki vaikkapa se, että kulttuurin hyvinvointivaikutukset on täällä ymmärretty melko hyvin, ja julkista rahoitusta kulttuurille ja taiteelle kulkee sitäkin kautta välillisesti. Ja esimerkiksi Kaltiostakin ostavat ilmoitustilaa niin kaupungin kulttuuri- kuin oppilaitokset, ja lehti tilataan useimpiin kunnan kirjastoihin, joita pääkirjaston lisäksi on viitisentoista sivukirjastoa.

Eli hyvällä tiellä Oulu on, resursseja vain saisi olla enemmänkin.