”Toimituksesta tuli toinen kotini”

Kirjailija, toimittaja, kolumnisti Tuula-Liina Varis istuutui Kansan Uutisten uutistoimittajan pöydän ääreen vuonna 1965 marraskuussa ja aloitti vakituisen toimittajan uransa.

Tuolloin 22-vuotiaana hän ajatteli: ”Tästä minä en nouse kuin eläkkeelle”. Vastapäätä istui joko toimittaja Aino ”Aiska” Lehtinen tai Jenny ”Jenkka” Pajunen. Molemmat kuuluivat sotaa edeltävään sukupolveen.

Varis oli ylivoimaisesti nuorin toimittaja tuolloin, mutta pian tuli muitakin. Toimituksen hyvästä hengestä kertoo, että kesätoimittajat halusivat jäädä. Sukupolven vaihdos alkoi Kansan Uutisissa 60-luvulla.

– Tulihan sitten muutakin, hän naurahtaa kotonaan Joensuun Niinivaaralla muistellessaan toimittajan uraansa.

Hän ehti olla neljätoista vuotta Kansan Uutisissa. Varis – entinen Saarikoski – muutti Heinävedelle vuonna 1979 miehensä, tulevan nimismiehen Mikko Variksen kanssa.

– Olin onnellinen, että sain kirjoittaa. Heinävedellä olisi ollut vaihtoehtona työttömyys. Ilman KU:n kolumneja en olisi edes kirjailija, koska se muutti kirjoittamisen tapaani.

Varis kirjoitti kolumneja Kansan Uutisiin säännöllisesti vuoden 2015 loppuun saakka, jolloin tuli viisikymmentä vuotta täyteen yhteistyötä lehden kanssa.

Edelleenkin Kansan Uutiset on hänen mielikuvissaan Kotkankadun toimitus. Se pysyi hänen henkisenä kotinaan ja nuoruuden kasvuympäristönään, jossa hän viihtyi todella hyvin.

Kommunistilehden maineesta irti

Vielä 1960-luvun puolivälissä lehti miellettiin kommunistilehdeksi, joka ei saanut kutsuja kaikkiin tiedotustilaisuuksiin. Osa muiden lehtien toimittajistakaan ei kaveerannut ”kommunistitoimittajien” kanssa.

– Suhtautuminen Kansan Uutisiin oli aika jyrkkää 60-luvun alkupuolella. Se meni äkkiä ohi varsinkin, kun toimittajat alkoivat olla aktiivisia omassa ammattiliitossaan.

Toimittajat hakeutuivat Suomen Sanomalehtimiesliiton jäseniksi, ja Kansan Uutisia kehitettiin journalistisesti.

– Lehti parani journalistisena tuotteena ja nuortui hyvin voimakkaasti.

Lehteen luotiin uusia palstoja, kuten yhteiskommenttipalsta Toveri X, jolla haluttiin tuoda älykästä kepeyttä ja satiiria raskaan poliittisen aineiston vastapainoksi. Lehdessä julkaistiin henkilöhaastatteluja ja reportaaseja. Lehteen rekrytoitiin kolumnisteja, joilta odotettiin terävää ironiaa. Näihin aikoihin aloitti taloustoimittaja Esko Seppänen.

– Lehdestä haluttiin luettavampi ja siihen haluttiin monipuolisempaa journalismia, Varis muistelee.

Lehteen perustettiin myös viikonvaihdesivut, joilla tavoiteltiin poliittisten juttujen vastapainoksi kevyempää ja journalistisempaa otetta.

Sukupolvien kohtaaminen

Lehteen muodostui 1970-luvulla samanhenkisten toimittajien porukka, johon kuuluivat Variksen lisäksi Jukka Parkkari, Pertti Jokinen, Markku Vainio, Jorma Rotko ja Arja-Anneli Tuominen sekä Esa Ålander.

Kaikki muut heistä paitsi Varis ja Rotko ovat tehneet työuransa toimittajina Kansan Uutisissa.

– Muistan, kun kerrankin saunottiin ja juotiin punaviiniä. Markku Vainio sanoi, että nyt keksitään sata haastateltavaa. Sitten vyörytettiin niitä hyvissä fiiliksissä. Kekkonenkin oli listoilla, mutta se torpattiin, Varis naurahtaa.

Osa vanhemmasta toimittajasukupolvesta oli tullut aktiivisesta puoluetyöstä tai ay-liikkeestä. Heistä tuli toimittajia, mutta nuoremmat olivat ensisijaisesti toimittajia.

– Siellä oli hyvä henki ja kivaa porukkaa. Aiska Lehtinen ja Jenny Pajunen olivat vanhaa kommunistista aatelia. Pajunen oli istunut linnassa ja samoin Aili Mäkinen, joka oli varapäätoimittaja. Olihan se hirveen kiinnostavaa nuorelle porukalle.

Toimituksessa oli samaan aikaan myös Työkansan Sanomiin ja Kansan Uutisiin pakinoita kirjoittanut voimakastahtoinen aatteen ihminen Kerttu Kauniskangas-Salonen eli Juorkunan Jussi. Hän ehti kirjoittaa näihin lehtiin noin 7 500 kolumnia.

Ulkomaantoimittaja Hilkka Ahmalaa Varis pelkäsi ja arvosti suuresti.

– Ahmala on suorastaan ulkomaansivujen perustajaäiti ja ulkomaan toimituksessa oli lähes yhtä legendaarinen Olavi Laine. Kansan Uutisissa on vahva ulkomaanjuttujen perinne.

Maineikkaat kulttuurisivut

Kulttuuritoimituksessa oli Margareta Romberg, syvästi sivistynyt ihminen, joka tunsi myös marxilaisen filosofian perusteellisesti, sekä Kalevi Haikara. Kulttuurisivujen nousua siivitti vasemmistolaisen kulttuurin nousu.

– Kansan Uutisten kulttuuriosasto oli maineikas ja tunnettu kulttuuriväen piirissä. Margareta Romberg hoiti sitä, ja lehdellä oli valtava määrä hyviä, erittäin päteviä avustajia.

Varis muistuttaa, että myös vuonna 1956 perustetun Kansan Uutisten edeltäjien Työkansan Sanomien ja Vapaan Sanan toimituksissa oli suurenmoisia persoonia ja intellektuelleja kuten päätoimittajat Raoul Palmgren ja Jarno Pennanen.

Myös kansandemokraattisessa liikkeessä oli vahvoja persoonia.

– On hienoa, että olen saanut tutustua kommunistien kulttuuriaateliin. Tunsin Jarno Pennasen, Elvi Sinervon ja Arvo Turtiaisen. He olivat tuttuja ihmisiä, jopa ystäviä. Työpaikalla oli edellinen sukupolvi, joka oli kokenut ihan muuta elämässään kuin me, jotka olimme syntyneet sodan aikana tai sen jälkeen. Se on aarre minulle, Varis sanoo.

– Ehdin haastatella Hertta Kuusista, ja muita ihania naisia kuten Anna-Liisa Hyvöstä.

Sukupolvien painotuseroja

Sukupolvien ero näkyi suhtautumisessa 1970-luvulla SKP:tä repineeseen osapuolijakoon ja taistolaisiin. Puolueriidasta tuppasi tulemaan jäsenten välistä. Se tuntui olevan joillekin maailman tärkein asia.

– Ymmärrän, että vanhempi polvi toimituksessa koki puolueen hajoamisen paljon raskaammin kuin ne, jotka eivät olleet aatteellisesti niin tiukkoja, vaan halusivat tehdä lehteä, jota ihmiset viitsivät lukea.

– Olin ihan aito enemmistöläinen ja poliittisesti valveutunut. Se ei ollut minulle juttu, lehden tekeminen kyllä, Varis jatkaa.

Hän arvioi, että nuoremmille toimittajille lehden intohimoinen tekeminen saattoi olla myös keino irtiottoon puolueriitojen ilmapiiristä. Varis sai itsekin kuulla kunniansa haastateltuaan Pentti Saaritsaa lähinnä hänen runoudestaan ja Rauhanpuolustajien puheenjohtajaa Paavo Rintalaa.

– Nuorella porukalla oli avoimempi suhtautuminen. Kulttuurihenkilöitä tai taiteilijoita ei torpattu, jos ne olivat kiinnostavia ihmisiä.

Päätoimittajat palomuurina

Varis kertoo, että toimittajille ei juuri tullut suoraa palautetta puolueelta. Päätoimittajat ottivat vastaan SKP:n ja SKDL:n palautteen ja toimivat palomuurina. Variksen aikaan päätoimittajina olivat Jorma Simpura, joka lähti Alkoon omasta halustaan vuonna 1974 ja Erkki Kauppila, joka jatkoi aina eläkeikäänsä vuoteen 1988 saakka.

Varis arvostaa Simpuran ja Kauppilan työtä päätoimittajina: he puolustivat lehteään ja toimitustaan, molemmat omalla tavallaan. Simpura otti henkistä etäisyyttä puolueeseen. Kauppilan strategia oli, ettei anneta aihetta provosoitumiseen.

– Simpuralla oli jännä kyyninen huumorintaju, letkautteleva. En tiedä kuinka kiltisti hän totteli kuparitalon porukkaa. Hän oli ainakin hiljaisessa kapinassa.

Tarina kertoo, että Simpura ehdotti riitelevälle puolueelle päätoimisen psykiatrin palkkaamista. Varis luonnehtii häntä lahjakkaaksi kirjoittajaksi, mikä paljastui hänen tehtyään kieltolain ajasta kertovan Alkon historian Vapaan viinan aika.

– Kauppilaa kunnioitan suuresti. Hänestä sai sellaisen vaikutelman, että hän oli sovitteleva ja kiltti ihminen. Mutta hän puolusti lehteä ja Ele Aleniusta kaikkein vaikeimmissa puolueriidan tilanteissa. Hän piti urhoollisesti lehden puolta, vaikka se oli vaikeaa, Varis kertoo.

Hän muistelee, että ainakin Moskovan kirjeenvaihtajana toiminut Sisko Kiuru sai tuntea nahoissaan, ettei Kansan Uutiset ollut kovin suosittu Neuvostoliitossa. Lehteä ei saanut edes myydä Tallinnassa ja Leningradissa.

Myös Varis joutui poliittisen jupakan kohteeksi, joka vaikutti hänen työhönsä.

Hänen silloinen aviomiehensä Pentti Saarikoski kirjoitti Kansan Uutisten kolumnissaan Valtion oppikirjankustantamon roolista puolueen linjan vastaisesti. Varis arvioi, että häneltä jäi saamatta kolumnin vuoksi kulttuuritoimittajan paikka.

Kansan Uutiset juhlii 60-vuotistaivaltaan tänään perjantaina. Kakkukahvit tarjolla kello 14–18. Osoite on Vilhonvuorenkatu 11 C, 7. kerros.