Lentoaloja uhkaa lakko hiihtolomaviikolla. Syynä on se, että Ammattiliitto Pro ja ilmailualan teknisissä ja palvelutehtävissä työskenteleviä edustava Ilmailualan Unioni IAU haluavat neuvotella omalle jäsenistölleen työehtosopimuksen, joka vastaa lentoalan yleistä palkkatasoa.
Mahdollinen työtaistelu koskee Airpro Oy:n matkustamohenkilökuntaa, turvatarkastusta, matkustajapalveluita, Travel Service -asiakaspalvelua sekä aula- ja ramp-toimintoja. Airpro vuokraa matkustamohenkilökuntaa esimerkiksi TUI:lle ja Tjäreborgille. Lentokenttäpalveluita Airpro tarjoaa esimerkiksi Norwegianille.
Toisin kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää, lakkouhka ei Pron mukaan koske Norwegianin lentoja.
IAU:n tukitoimenpiteet koskevat jäänpoistoa Tuin, Thomas Cookin ja Norwegianin lentojen osalta.
Lentoemäntien palkka jo 50 prosenttia pienempi
Ammattiliitto Pro selittää tilannetta sillä, että Airpron työntekijöille kuuluu lentoalan yleistä palkkatasoa vastaava sopimus.Lentoemännän palkkataso kaikilla muilla yhtiöillä on noin 20–50 prosenttia korkeampi kuin Airprolla. Muiden yhtiöiden lentoemännille ei ole sovittu kikyn mukaista työajanpidennystä.
Esimerkiksi Finnair maksaa lentoemännälle koeajan jälkeen 1 450 euroa, ja palkka kohoaa vuosittain. 10 vuoden palveluksen jälkeen taulukkopalkka on yli 1 800 ja 18 vuoden jälkeen yli 2 200 euroa. Näiden summien päälle tulevat lentämisestä aiheutuvat erilliset lisät. Mediaanipalkka oli 4 000 euron paremmalla puolella vuonna 2015.
Pro ja IAU kertovat tavoittelevansa ainoastaan yleisen palkkatason mukaista sopimusta. Työantajia edustava Palta on leimannut vaatimukset itsekkäiksi. Se on tarjonnut kikyn mukaista työehtosopimusta mikä tarkoittaa pidempää työaikaa ilman palkankorotuksia.
– On kohtuutonta väittää, että liitto olisi itsekäs vaatiessaan Airpron matkustamohenkilökunnalle saman tasoisia ehtoja kuin mitä Palta on ollut valmis neuvottelemaan muille, Pron palvelusektorin johtaja Else-Mai Kirvesniemi huomauttaa.
– Suurin osa lentoalojen työehtosopimuksista on kikyn ulkopuolella. Norwegianin, Finnairin, Jet timen ja Norran lentoemännät lentävät tälläkin hetkellä kikyn ulkopuolella.
Työtaistelu alkaisi 17.2. kello 14
Ammattiliitto Pro ja IAU jatkavat umpikujaan päätyneitä neuvotteluja Palvelualojen työnantajaliitto Paltan kanssa valtakunnansovittelijan johdolla torstaina 9. helmikuuta.
Jos sopimusta ei synny, perjantaina 17. helmikuuta Airpron työtaistelun piirissä ovat kello 14–18 turvatarkastus, kello 15–18 matkustajapalvelut ja Travel Service sekä kello 16–19 aula- ja ramp-toiminnot.
Matkustamohenkilökunnan työtaistelu alkaa sunnuntaina kello 19. helmikuuta kello 00.00 ja päättyy maanantaina 20. helmikuuta kello 23:00. Työtaistelu koskee kaikkia Helsingistä lähteviä TUI Flyn, Thomas Cookin ja Thomsonin lentoja. Yhtiöt operoivat esimerkiksi TUIn ja Tjäreborgin lomalentoja.