Kun naapureita ei voi valita, on tyydyttävä niihin, joita on. Heitä kohtaan on hyvä olla hyvä tahto. Suomi luovi taitavasti kylmän sodan karikossa.
Yya-sopimuksen kanssa ja puolueettomuudesta kiinni pitäen Suomessa elettiin kymmeniä vuosia kylmän sodan ja kuuman sodan uhkan aikaa kuin herran kukkarossa: kauppa kävi, olo oli onnekas ja elo tyyni, suojakas.
Elettiin sitä suomettumisen aikaa, johon kuului ylenmääräinen Neuvostoliiton hännystely, mutta ei se silloin tuntunut pahalta vaan turvalliselta. Se ei siihen aikaan ollut sen kummempaa nöyristelyä kuin on tämän ajan natokiima ja sen isännän Yhdysvaltojen persnuolenta.
Neuvostoliitosta tuli Venäjä
Kun Neuvostoliitto neljännesvuosisata sitten hajosi, Jeltsinin Venäjä otti vastuun Neuvostoliiton poliittisesta jäämistöstä, johon kuului myös Suomen yya-sopimus. Venäjä oli siihen aikaan heikkouden tilassa, ja Suomi käytti sen heti hyväksi hylkäämällä yksipuolisella päätöksellä Pariisin rauhansopimuksen rajoitukset ja neuvottelemalla (vuonna 1983 kahdellakymmenellä vuodella jatketun) yya-sopimuksen tilalle etuajassa vuonna 1992 uuden sopimuksen maidemme välisten suhteiden perusteista.
Heti tämän Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen jälkeen Suomi-neito käänsi kauniit kasvonsa länteen ja samalla tietysti kääntyi takapuoli itään. Suomi liittyi vuonna 1994 ensimmäisenä puolueettomana maana Naton rauhankumppanuusohjelmaan (PfP).
Suomi, geopolitiikka ja historia
Suomen ja Venäjän naapuriystävyys oli historiallinen poikkeusilmiö, joka saattoi syntyä ja kehittyä vasta toisen maailmansodan jälkeen. Vaikka yya-sopimus rajoitti Suomen liikkumatilaa suhteessa läntiseen liittoutumiseen, ystävyys ja yhteistyö tuotti Suomelle paljon etuja varsinkin maidemme välisissä kauppasuhteissa. Perusepäluottamus on kuitenkin suomalaisessa tajunnantuotannossa ehtymätön luonnonvara, ja monet suomalaiset tuntevat edelleen parantumatonta epäluuloa Venäjän kaikkinaisia pyrkimyksiä kohtaan.
Venäjään kohdistuvista vihapuheiden pitäjistä on helppo bongata natohaukkoja, jotka uskovat, että vain Yhdysvallat voi pelastaa Suomen ”ryssiltä”. Siitä haukkaparvesta löytyvät ne trollit, jotka tahallaan häiriköivät, ärsyttävät, tuottavat ahdistusta sekä levittävät propagandaa ja vaihtoehtoista faktaa. Natohaukkojen kotipesiä löytyy varsinkin valtamediasta (sota myy hyvin!) sekä myös ulkoministeriöstä ja Ulkopoliittisesta instituutista. Sen lisäksi suomalainen valtiovalta kouluttaa satoja uusia tietoturvataistelijoita sivutoimisen trolliarmeijan suomalaisiksi agenteiksi Venäjää vastaan käytävässä julistamattomassa informaatiosodassa.
Näiden trollien muodossa saatana, joka asuu Natossa, on saapunut Helsinkiin. (Moskovan saatanaa Nato-trollit kutsuvat Putiniksi.)
Nato lähestyy Venäjän rajoja
Suomen ja Venäjän suhteiden perusteista vuonna 1992 tehdyn sopimuksen turvallisuuspoliittinen osio on sen 4. artiklassa: ”Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.”
Kun Nato eli Yhdysvallat lähestyy asevoimillaan hiljaa ja hivuttamalla Venäjän rajoja, sillä on suuri vaikutus myös Suomeen: sallimmeko me Naton lähestyä Venäjän rajoja myös Suomen kohdalta?
Ainakin toistaiseksi on Venäjän valtionjohto vaiennut Suomen natottumisen, mutta jossakin vaiheessa tai yhteydessä tullee vielä totuuden hetki. Presidentti Sauli Niinistöllä, joka on tähän asti ansiokkaasti luistellut varsin heikoilla jäillä, on lähes mahdoton tehtävä pitää valtionjohdossa yksin yllä hyviä suhteita sekä Venäjään että Yhdysvaltoihin. Aina tarttuu nokka tai tarttuu pyrstö.
Jotta Suomi voisi jatkaa Nato-yhteistyötä edes muodollisesti liittoutumattomuuden linjalla, mitä politiikkaa kansan enemmistö tukee, Suomen tulisi olla aloitteellinen myös Venäjän suuntaan.
Mitä on tehtävä?
Poliittisesti riippumaton tutkija Pekka Visuri muistuttaa, että ”olisi erittäin tärkeää selkeyttää Suomen asemaa siinä, että esimerkiksi sanotaan poliittisessa yhteydessä aivan selvästi, että Suomi ei anna aluettaan käytettäväksi minkäänlaisiin sotatoimiin toista osapuolta vastaan. Tällä laillahan aikanaan Paasikiven, Kekkosen ja Koivistonkin aikana annettiin tällaisia julistuksia.”
Siinä tarkoituksessa Suomen pitäisi ilmoittaa sopivassa yhteydessä, että se ei todellakaan aio käyttää ”eikä salli kenenkään muunkaan käyttää aluettaan aseelliseen hyökkäykseen mitään toista valtiota vastaan”. Tuo sanamuoto on kirjattu Suomen ja Venäjän suhteiden perusteisiin, mutta se on jäänyt unhoon Suomea natotettaessa. Kun Yhdysvaltain asevoimat harjoittelevat Suomessa sotaa, kun niille luvataan Naton isäntämaasopimuksessa ”tarvittaessa” tukikohtia ja kun niiden sotilaalliseen toimenkuvaan kuuluu myös hyökkäys, on Suomen tehtävä Natolle ja sen jäsenille selväksi tuo eduskunnan päätös neljännesvuosisadan takaa.
Se, että Suomi edelleen ilmoittaisi pitävänsä siitä kiinni, panisi ilman muuta liikekannalle Naton suomalaisen trolliarmeijan, joka aloittaisi kovapanosammunnat sekä hyökkäämättömyyslauseketta että sen esittäjiä ja kannattajia vastaan. Sillä armeijalla on vapaasti käytössään Suomen media ja sen monistama yhden vaihtoehdon totuus.
Tällainen kannanotto olisi kuitenkin hyvä olla varalla niin kuin sen entisen munkin kuuluisat munat. Vaikka Yhdysvallat ei käyttäisi hyökkäysoptiota huomenna, se on voimassa myös ylihuomenna.
Minnekö Suomesta sitten hyökättäisiin? No, sinne tietysti.
lehti 