Sosiaalihuollon asiakkaan oltava moniosaaja sote-uudistuksen jälkeen

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Mitä ilmeisimmin valinnanvapauslaki edistää hyvin koulutettujen ja osaavien ihmisten mahdollisuuksia valita palvelujen tuottaja, mutta se heikentää tai sekavoittaa heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksia, arvioi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Minna Kivipelto sosiaalipalveluihin esitettyä valinnanvapautta.

– Halutaanko rehjut asiakkaat pitää ulkona tulevista sote-keskuksista, kärjistää THL:n tutkija Jouko Karjalainen. Hän muistuttaa, että häiriöitä saataisiin vähennettyä lisäämällä palveluihin sosiaalihuollon sekä päihde- ja mielenterveystyön osaajia.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen (sote) uudistusta hallitsee huoli terveyspalveluista. Alun perin yksi keskeisistä sote-uudistuksen tavoitteista oli perusterveyden- ja sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon palvelujen integraatio. Hallintorakenteita on jo kunnissa luotu, mutta käytännössä tavoitteen toteutuminen on jäänyt sivuseikaksi.

Huomio on ollut lähes yksinomaan terveydenhuollon rakenteissa. Integraation toteutuessa asiakkaiden eritasoiset palvelut nivoutuisivat saumattomaksi palveluketjuksi. Kivipellon ja Karjalaisen mukaan valmistelun olisi pitänyt edetä toisinpäin.

Sote-uudistusta olisi pitänyt työstää sosiaalihuollon näkökulmasta. WHO, OECD ja monet muut kansainväliset terveydenhuollon huippuyksiköt ovat todenneet tutkimuksissaan, että sosiaaliset tekijät ovat terveyden edistämisen kannalta ensisijaisia.

Kivipelto ja Karjalainen painottavatkin: mitä huonommat sosiaaliset olosuhteet, sitä huonompi terveydentila ja päinvastoin. Puuttumalla sosiaalisiin syihin saataisiin vaikuttavuutta ja myös kustannussäästöjä.

Valintaa, mutta kenen ehdoilla

Sosiaalipalvelujen tarjonta etenee kahdessa vaiheessa sote-keskuksiin. Vuoden 2019 alussa tapahtuvassa uudistuksessa sote-keskuksiin tulee lähinnä neuvontapalveluja.

Erityistä huomiota pitää kohdentaa lasten, nuorten ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden neuvontaan ja ohjaukseen. Myös ikääntyvän väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä selviytymistä edistävät neuvontapalvelut pitäisi olla sote-keskuksen palveluvalikossa.

Vuoteen 2021 mennessä on tarkoitus laajentaa sosiaalipalveluja erikoislääkärien vastaanottoihin ja lyhytaikaisesti tarvittaviin sosiaalipalveluihin, joita ovat muun muassa sosiaalityö, asumispalvelut, päihde- ja mielenterveystyö, perhepalvelut, sosiaalinen kuntoutus, kotihoito, laitospalvelut sekä muut välttämättömät palvelut.

– Millainen huuto syntyisi, jos sote-keskuksessa olisi vain terveysneuvonta eikä muita palveluja? Lähettämisestä piti päästä eroon, Karjalainen muistuttaa.

– Pahinta on, jos palvelut pilkotaan. Aina tulee entistä enemmän lokeroita. Nyt järjestelmä on rakentamassa monitasoisen systeemin, josta yritettiin päästä eroon, sanoo Kivipelto.

Hän kertoo perustoimeentulon siirron Kelalle taas muistuttaneen, miten helposti asiakkaat joutuvat pompoteltaviksi. Kela-siirrolla yritettiin helpottaa asiakkaan asemaa, mutta nyt näyttääkin käyneen päinvastoin. Asiakkaat joutuvat entistä enemmän Kelan ja sosiaalitoimen välisen pallottelun uhreiksi, eivätkä ongelmat ratkea.

– Vastaavanlaista tapahtuu sosiaalihuollon asiakkaille pilkotuissa järjestelmissä. Asiakas ei pääse kokonaisvaltaisesti miettimään, mille luukulle suuntaa. Tästä seuraa poiskäännyttämistä, mikä hämmentää ihmisiä kovasti, Kivipelto sanoo.

Kohtuuttomia vaatimuksia asiakkaalle

Lakiluonnos valinnanvapaudesta on hankalasti hahmotettavissa, koska siihen sisältyy monenlaisia elementtejä. Kivipellon mukaan lakiehdotukseen sisältyvää vapautta ja velvollisuutta valita palveluntuottaja, toimipiste ja ammattihenkilö voi pitää joidenkin asiakasryhmien kohdalla jopa kohtuuttoman vaikeana vaatimuksena.

– Käytännössä esimerkiksi palvelua antavan ammattilaisen valinta on mahdotonta. Millä tavoin esimerkiksi sosiaalityön tarpeessa oleva asiakas voi tehdä valinnan? Entä jos kaikki asiakkaat valitsevat saman sosiaalityöntekijän? Karjalainen sanoo.

Kivipelto ja Karjalainen arvioivat, että ehdotukset lisäävät palveluohjauksellista ja edunvalvonnallista tarvetta. Asiakkaan valintojen, oikeuksien ja velvollisuuksien selvittäminen ja hallitseminen edellyttää ammattihenkilöstön koulutusta ja osaamista, jotta lain edellyttämä oikeusturva taataan asiakkaille.

–  Millainen kaarti palveluneuvojia tarvitaan, että he pystyvät arvioimaan kaikkien asiakkaiden sosiaalipalvelujen tarpeen ja lähettämään oikeisiin paikkoihin, Karjalainen sanoo.

He muistuttavat, että on huolehdittava, että esimerkiksi sosiaaliohjaajia ei palkata pelkästään ohjaus- ja neuvontatehtäviin, jolloin ammattikunnan sisältämä laaja-alaisempi tuki vähenee muista asiakastyön tehtävistä. He peräävätkin sote-keskuksiin suunniteltua laajempaa palveluvalikkoa.

– Vanhus- ja vammaispalvelut ovat sellaisia palveluja, jotka pitäisi olla sote-keskuksessa. Sinne pitäisi saada sosiaalipalvelut, jotka luontevasti palvelevat terveydenhuollon piiriin tulevia asiakkaita ja päinvastoin terveyspalvelut, joita sosiaalihuollon asiakkaat tarvitsevat, Karjalainen sanoo.

Kivipelto kertoo esimerkin hyvin toimineesta sosiaalikeskuksesta. Hän oli 1990-luvulla Sotkamossa sosiaalikeskuksessa, jossa oli sosiaalityöntekijä, psykologi, lääkäri, terveydenhoitaja ja muita viranomaisia. Asiakasta ei juoksutettu luukulta toiselle. Asiakkaalle on olennaista suoran kontaktin mahdollisuus sekä pikainen tuki ja apu tukiverkon kokoamiseen.

Etelä-Karjalan sosia​​ali- ja terveyspiiri (Eksote) mainitaan myös usein aidon integraation esimerkkinä.

Asiakkaiden puolestapuhujat hukassa?

Minna Kivipelto huomauttaa, että sosiaalihuollon asiakkaat tarvitsevat puolestapuhujia. Moni on vaikeassa elämäntilanteessa, jossa ei riitä voimia ja kykyä arvioida omaa palveluntarvetta.

– Heikennystä on ennakoitavissa niin sanotun suoran ohjauksen palveluissa, jos ne annetaan maakunnan liikelaitoksen ulkopuolisten toimijoiden tuotettavaksi. Toimijat voivat järjestää sosiaalihuollon ohjaus- ja neuvontapalvelut nykyistä heikommallakin tasolla.

Kivipellon mukaan ongelmia asiakkaalle tulee kirjautumisissa sote-keskuksiin, oikeiden palvelujen löytämisessä sekä oikeuksien toteutumisessa. Asiakkaan pitäisi itsensä osata arvioida, voiko hän hakeutua suoraan sote-keskukseen vai tarvitseeko hän maakunnan liikelaitokselta palveluistaan suunnitelman.

Maakunnan liikelaitos voi tarjota palvelut, antaa asiakassetelin yksityisen tai järjestön palveluihin tai joissain tilanteissa henkilökohtaisen budjetin palveluihin. Myös palvelujen tarpeen kiireellisyys ja väliaikaisuus vaikuttaa palvelun valintaan.

– En sano, että kaikki yksityinen toiminta pitäisi kieltää. Siellä on osaamista, mutta jos markkinat päästetään määräämään, siitä ei hyvä seuraa. Maakuntien sote-keskuksissa pitää olla asia hyppysissä, summaa Jouko Karjalainen.

– Sosiaalityöhön ja erityisosaamista vaativiin palveluihin tarvitaan erityistä osaamista, sosiaalista tukea ja vahvistamista. Palvelujen laatu voi parantua, jos käytössä olisivat kunnolliset arvioinnin ja vaikuttavuuden mittarit. Näitä ei kuitenkaan ole vielä, joten laadun paranemista on vaikea arvioida, Kivipelto sanoo.