Perussuomalaiset perustanut ja menestykseen nostanut Timo Soini tuskin osasi kuvitella 20-vuotiselle urakalleen tällaista loppua. Mahdollinen seuraaja Jussi Halla-aho tylyttää, ettei puolue voi olla ”harvojen hillotolppa, jossa yksilöiden mieliteot tai mukavuus tai mielenkiinnon kohteet ratkaisevat sen, miten toimitaan”.
Jos Halla-aho valitaan kesäkuussa puheenjohtajaksi, Soini kukitetaan, nimitetään ehkä kunniapuheenjohtajaksi ja siirretään sitten syrjään. Ei tule vanhemman valtiomiehen asemaa, josta käsin jaetaan nuoremmille kullanarvoisia ohjeita.
Näin käynee, vaikka voiton veisi puolue-eliitin suosikki Sampo Terhokin. Hänen uskottavuutensa vaatii isänmurhaa.
Voittaa kumpi tahansa, on selvää, ettei perussuomalaiset jatka enää sellaisena millaiseksi Soini sen loi. Soini on arvokonservatiivi, mutta ei henkilönä kovin oikeistolainen. Hänen rehevä esiintymisensä mahdollisti työväenpuolueteeskentelyn.
Seuraajaehdokkaiden kärkikaksikko on kovan oikeistolaisen talouspolitiikan kannattajia, joiden suusta duunari-sana kuulostaa ulkoa opetellulta.
Mikä jää Soinin perinnöksi? Onko hän mies, joka nosti äärioikeistolaiset julkirasistit parlamenttiin ja hallitusyhteistyöhön? Vai onnistuiko hän torjumaan jonkin vielä pahemman kanavoimalla nämä voimat puoluepolitiikkaan?
Soini itse ajattelee varmasti tehneensä jälkimmäisen esikuvansa Veikko Vennamon jalanjäljissä.
Vennamo kanavoi unohdetun kansan protestin eliitille vaarattomaksi sirkusteluksi aikana, jolloin SKDL oli yksi kolmesta suuresta puolueesta. Ilman Vennamoa protesti olisi voinut 1960- ja 1970-luvun taitteessa nostaa kommunistit Suomen suurimmaksi puolueeksi ja vähäväkiset todelliseksi poliittiseksi voimatekijäksi. Vennamon käsissä protesti meni hukkaan.
Soinilta ei jää kunniallista perintöä. Hän joutui ratkaisemaan kantansa rasistiseen liikehdintään tilanteessa, jossa koko puolueen jatko eduskunnassa oli veitsenterällä. Soinin ratkaisu oli nostaa Suomen ensimmäinen julkirasisti Tony Halme ehdokkaaksi ja eduskuntaan.
Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Näin kävi Soinillekin. Hän ei ole itse ollut kiinnostunut maahanmuuttokysymyksestä, mutta on antanut sillä profiloituvien vapaasti temmeltää puolueessa, koska on heidän äänillään saavuttanut henkilökohtaisen hillotolppansa, ulkoministerin salkun.
Nyt käenpojat ovat kasvaneet riittävän isoiksi ottaakseen puolueen haltuunsa. Soinille ja muille vanhoille vennamolaisille ei kohta ole enää tilaa. Heidän sosiaaliset teemansa jyrätään piinkovien oikeistolaisten ottaessa vallan. Veikko Vennamon kuolemasta tulee 12. kesäkuuta kuluneeksi 20 vuotta. Juuri silloin haudataan viimeisetkin vennamolaisuuden rippeet.
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi
uutiskirje 