Keppihevosmaailma on vapauden valtakunta

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Hämärä kesäyö ja niitty lähiön laidalla. Joukko tyttöjä ja keppihevoset. Sian Chandelier pauhaa, taustalla tuikkivat kerrostalojen keltaiset valot ja niityllä sellainen vapaus, riemu ja mielikuvituksen lento, että katsojankin sydän on pakahtua.

Kohtaus on Selma Vilhusen elokuvasta Hobbyhorse Revolution – Keppihevosten vallankumous.

– Se villeys ja ilo vangitsivat, kertoo Vilhunen hetkestä, jolloin näki ensimmäisen kerran videon keppihevos- eli kepparikilpailuista.

Kepparitytöt tekivät hurjia hyppyjä ja laji näytti elokuvantekijän silmään kuvaukselliselta.

Mitä syvemmälle Vilhunen sukelsi keppihevosmaailmaan, sitä enemmän hän lajista innostui.

– Voisin kutsua sitä anarkiaksi. Niin omalakista touhua, kun se asettuu tuntemaamme arkitodellisuutta vastaan, että se näyttäytyy radikaalina ja anarkistisena.

Keppariratsastaja on itse sekä hevonen että ratsastaja. Jalat ovat hevonen, yläkroppa ratsastaja. Tähän rajapintaan Vilhunenkin tarttui.

Häntä kiinnosti mielikuvituksen aste: miten paljon lajissa on taikaa mukana?

– Mielikuvituksen käyttöä voi itse kukin säädellä. Keppihevosiin voi suhtautua kauniina esineinä tai antautua hyvinkin syvälle mielikuvituksen maailmaan.

– On monenlaisia tapoja olla osa keppariyhteisöä. Joku ei ole niin liikunnallinen, mutta voi valmistaa hevosia, tehdä videoita tai valmentaa muita. Joku keskittyy vain siihen, että hyppää korkealle.

Ei kahta samanlaista keppihevosta

Yksi Vilhusen elokuvan päähenkilöistä on nyt 16-vuotias Elsa Salo. Hänelle mielikuvitus on olennainen osa elämää ja myös keppariharrastusta. Pienenä hän rakensi kokonaisen mielikuvitusmaailman lemmikkihamstereiden ympärille.

– Ensimmäinen keppari ostettiin kaupasta tädin kanssa, ja kävelymatkalla kaupasta kotiin ”loin” sen hevosen. Seuraavalla viikolla ostin toisen samanlaisen ja täti ihmetteli, eikö ole hassua, että on kaksi samanlaista. Mutta selitin, että nehän ovat ihan eri hevosia.

– Mä oon vähän tämmöinen teatraalinen sieluista höpöttäjä, mutta pienestä asti mä olen aina nähnyt ja osannut yliherkästi tulkita ihmisiä. Myös kaikista pehmoleluista näin heti niiden luonteen.

– Keppihevosessa on vielä se, miten se liikkuu. Vaikka mähän sitä tietenkin liikutan, mutta saan tosi vahvan vision aina hevosesta, millainen se on, Salo kuvailee.

– Keppihevonen Trivoli on kuin Fiona, mun terapiahevonen. Kun mulla ei ollut enää Fionaa, olin tosi eksyksissä. Mutta sitten tuli Trivoli.

– Kun vähän kasvoin, tajusin, että Fiona onkin mussa ja mun sielussa ja mun taiteessa. Se oli tosi kaunis hetki, kun tajusin sen. Fionan rakkaus ja lempeys on ollut iso osa mun ajatusmaailmaa ja sitä, mitä mä teen ja millainen mä oon.

Hevonen on ajatus

Elokuvassa nähdään Elsan piirros, jossa lukee ”Hevonen on ajatus”.

– Kiusaaminen oli silloin pahimmillaan. Olin koulun käytävällä yksin, kuuntelin musiikkia ja katselin, kun ulkona satoi lunta. Näin lumihiutaleissa Fionan ja laukkaavia hevosia. Ajattelin, etten ole yksin tässä. Tunsin sen lämmön, ja ajattelin, että pärjään kyllä hyvin, kun Fiona on ajatuksena aina mun mukana.

Elsa sanoo oppineensa keppihevosilta ennen kaikkea ihmisistä.

– En ota enää niin herkästi kaikkea itseeni, en pelästy ihmisten reaktioita.

– Olen myös saanut rohkeutta ja itsenäisyyttä. Ennen olin tosi arka liikkumaan yksin ilman äitiä. Ja tietenkin mun taide. Ilman keppihevosia ei mulla olisi noita hevospäisiä ihmisiä. Persoona voi olla minkälaisessa ruumiissa tahansa.

Monenlaisia taitoja

Vilhusen puheesta kuuluu innostus ja ihailu keppariharrastajia kohtaan. Yksi motiivi elokuvan tekemiselle oli kiukku.

– Todella paneutuneet ja taitavat tytöt eivät saaneet tunnustusta ulkomaailmalta. Yhdistin sen yleisempään tyttöjen väheksyntään. Tytöt osoittavat valtavaa monialaisuutta. Teinit järjestävät esimerkiksi SM-kilpailuja, joissa on hirveästi osallistujia, organisoivat leirejä, ylläpitävät somessa vaikka mitä.

Olennainen osa keppariharrastusta onkin kaikki siihen liittyvä virtuaalitoiminta. Harrastajien keppihevostalleilla on omat Youtube-kanavansa ja Instagram-tilinsä. Suosituimmilla videoilla on kymmeniätuhansia katselukertoja.

Verkon keppihevosfoorumilla keskustellaan paljon muustakin kuin keppareista.

– Ihmiset tulevat hirveän monenlaisista taustoista, jollain voi olla tosi vaikea kotitilanne, vaikka väkivaltaa tai alkoholismia. Sellaisiin tartutaan ja tarjotaan apua. Itsekin sain paljon apua, kun mulla oli masennus, kertoo Elsa Salo.

Keppariyhteisössä kaikki ovat yhtä arvokkaita

Selma Vilhunen kuvailee keppariyhteisöä hyvin erityiseksi.

– En ole tavannut yhtä monimuotoista ja avointa yhteisöä. Mukana on myös poikia, on muun sukupuolisia, on erilaisia seksuaalisia suuntautumisia. Tuntui, että ihmiset saavat olla keppariyhteisössä aika kokonaisina olemassa.

– Ehkä mielikuvituksen läsnäolo auttaa ihmisiä olemaan sellaisia kuin ovat. Siinä, että ottaa vastaan toisen mielikuvitusmaailman, ottaa sen vakavasti ja muokkaa sen mukaan myös omaa toimintaansa, ollaan aika herkän kohtaamisen ja nöyryyden äärellä. Se ehkä kasvattaa avarakatseisuutta.

– Keppariyhteisössä on vähän enemmän tilaa olla ihminen kuin sen ulkopuolella, jossa tulee heti monenlaisia odotuksia, vaikka sukupuoleen liittyen., Selma Vilhunen kuvailee.

– Siinä maailmassa voi hengittää vapaammin. Ei ole mitään väliä vaikka miltä näyttää tai kuinka kovalla äänellä nauraa röhöttää. Kuvauksissa oli mahtavaa, kun muijat huutaa kurkku suorana ja piereskelee ja on ihmisiä. Voin kuvitella että samat tytöt ovat vähän erilaisia luokassa, bileissä tai shoppailemassa.

Elsa Salon mielestä keppihevosyhteisössä on rennompaa ja hyväksyvämpää kuin tallimaailmassa.

– Kaikki ovat samanarvoisia, vaikka sulla olis sukkakeppihevonen tai vaikka ei osaisi ratsastaa. Kaikki otetaan mukaan.

Hyvä esimerkki keppariyhteisön voimasta nähdään haastattelupäivänä. Elsa unohtaa oman hevosensa kotiin Lohjalle, mutta parilla pikapuhelulla kuvausta varten järjestyy lainaheppa Verna.

Vapauden valtakunta

Tapa, jolla kepparoijat antavat tosilleen palautetta, on Vilhusesta kiinnostava. Palaute on aina kannustavaa ja innostavaa.

– Siihen kiteytyy jotenkin se, mikä minua taiteen tekemisessä kiehtoo. Mua kiinnostaa tutkia asioita, jotka ovat positiivisia ja rakentavia, Vilhunen sanoo.

– Jotta jotain uutta voisi syntyä, se pitää ensin kuvitella, ja se pitää purkaa osiin ja tutkia. Yhdessä mielikuvitellaan parempi suoritus tai parempi maailma, ja sitten mietitään, miten siihen päästään. Monesti tuntuu, että asiat jotka ihmiset tekevät hyvin, ohitetaan itsestäänselvinä.

Keppariharrastajat ovat luoneet itse itselleen harrastuksen ja vapauden valtakunnan, josta kuka tahansa voisi ottaa oppia.

Hobbyhorse Revolutionin loppukohtauksessa keppihevoskulkue matkaa Helsingin keskustassa kohti Senaatintoria. Katsojana yhtyy täysin sydämin megafonista kajahtavaan huutoon:

”Kepparit kunniaan! Kepparit kunniaan!”