Palkansaajakeskusjärjestöjen kesäduunari-info palvelee kaikkia kesätyöpaikkaan menossa olevia ja kesäduunissa olevia nuoria. Kesäduunari-info aloitti toukokuun alussa ja jatkaa palvelua elokuun loppuun asti.
Tulevan kesän kesätyöntekijöitä auttavan Sari-Anne Salmisen mukaan ensimmäisellä viikolla on tullut puhelimitse puolenkymmentä kysymystä ja netin kautta suunnilleen saman verran.
– Puhelimitse yhteyttä ottavat yleensä kesäduunareiden vanhemmat. Netin kautta meitä lähestyvät nuoret kesätyöntekijät itse, koska heille netti on luonnollisempi tapa ottaa yhteyttä.
Palkka, työaika ja työsopimus
Alkukesästä kysellään Salmisen mukaan lähinnä palkasta.
– Kysytään, mikä on oikea palkka, kun minulle on tarjottu tällaista.
Kesäduunarit ja heidän vanhempansa kysyvät myös työsopimuksen tekemisestä ja työvuoroista.
Yleinen kysymys on, mitä jos ei saakaan kirjallista työsopimusta. Kesäduunari-infon Salminen muistuttaa, että työsopimusten pitäisi olla kirjallisia, kun mahdollista.
– Juuri nyt olen vastaamassa vuosiloma-asiaan, jossa kysytään netissä, kuinka monta vuosilomapäivää juhannusviikolta menee.
Salminen arvelee, että kesän mittaan Kesäduunari-info tulee saamaan 400 – 500 kysymystä. Kesän mittaa ja syksyä kohti kysymykset muuttuvat.
– Tämä vuosi on alkanut samaan tyyliin kuin aikaisemmat vuodet. Kysyjät ovat varmistelleet ja ennakoineet eteen tulevia ongelmia.
Keskikesää kohtio mentäessä alkaa luultavasti tulla kysymyksiä, miten niitä syntyneitä ongelmia ratkaistaan.
Salminen tietää, että sateisen kesän sattuessa työnantajat yrittävät tänäkin kesänä perua työvuoroja.
– Tällainen ei tietenkään ole sallittua tai perutuista vuoroista pitäisi ainakin saada palkka, Salminen tuhahtaa.
Me vastaamme työnantajillekin
Loppukesästä Salminen valmistautuu vastamaan eri kysymyksiin kuin aiemmin.
– Silloin kysytään lomakorvauksista ja työtodistuksista.
Joko työnantajat ovat soitelleet?
– Eivät vielä tai ainakaan kukaan soittajista ei ole myöntänyt olevansa työnantaja Salminen naurahtaa ja kertoo uskovansa, että työnantajat soittelevat tänä vuonna kuten ovat aiempinakin kesinä soitelleet.
– Toki meille saa soittaa. Me autamme kaikkia, Salminen lupaa.