Viimeinen sana
Aamulehti kertoi pääkirjoituksessaan pyrkivänsä eroon sukupuolittuneesta kielestä. Lehti aikoo käyttää muun muassa eduskunnan puhemiehestä jatkossa nimitystä puheenjohtaja.
Asia ei ole uusi. Esimerkiksi suomen kielen lautakunta laati kymmenen vuotta sitten kannanoton sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi. Taustalla oli Euroopan neuvoston suositus seksismin karsimisesta kielestä.
Suosituksen mukaan huomiota on kiinnitettävä tiedotusvälineiden sekä lainsäädännön, julkishallinnon ja koulutuksen kieleen.
Kieli, kuten muutkin järjestelmät, ovat sopimusasioita. Kieli elää käytössä, mutta sitä muutetaan myös tietoisesti. Sopimuksia neuvotellaan uusiksi.
Ammattinimikkeiden muuttaminen vaatii harvassa tapauksessa uusien keksimistä ja niitä uudistetaan muutenkin jatkuvasti. Putkimies voi olla asentaja ja virkamies viranhaltija.
Aamulehden linjaus herätti silti suuria tunteita – erityisesti niissä, jotka kyselevät eikö olisi tärkeämpiä asioita korjattavana.
Yleisradion toimittaja Sanna Ukkola huolestui perustuslaista ja ulkoministeri Timo Soini ihmettelee blogissaan, kuinka kutsua jatkossa ”Aamulehden politiikan toimittajaa”, kun tämä ”ei voi olla LEHTIMIES!”
Vinkki: vastaus löytyy ministerin omasta kysymyksestä. Nyt kun se on selvitetty, siitä vaan korjaamaan tärkeysjärjestyksessä niitä tärkeämpiä asioita!
Kukaan kovaääninen vastustaja ei ole perustellut, miksi on tärkeää saada käyttää sukupuolittavia ilmaisuja. Jos ihmiset hakeutuvat aiempaa rohkeammin itselleen sopiviin ammatteihin, eikö se ole yksinomaan hyvä asia?
Jos ammattinimikkeet ottavat huomioon sukupuolten moninaisuuden, eikö sekin ole positiivinen kehityssuunta? Miksi vastustaa jotain, mikä ei ole keltään pois?
Miehiä kutsutaan naisiksi tai naismaisiksi haukkumatarkoituksessa. Pelätäänkö sukupuolineutraalien nimien siis heikentävän ”mies-ammattien” arvostusta?
Putkinainen, kirkkorouva, kameranainen. Jos nämä sanat tuntuvat hassuilta, pysähdypä hetkeksi. Miksi mies-sanalla voidaan kattaa kaikki sukupuolet, mutta naisella ei?
Suomen kieli ei ole ainoa, jossa maskuliinisia ilmaisuja käytetään yleispätevästi viittaamaan molempiin sukupuoliin. Mies on ihminen, nainen on nainen, poikkeus. On naisihmisiä, äiti-ihmisiä, neiti-ihmisiä. Mutta onko kukaan kuullut puhuttavan miesihmisestä?
Sanoilla otetaan mukaan ja suljetaan ulos. Virallinen ja julkinen kieli toimii esimerkkinä ja tarvittaessa tienraivaajana.
Me julkiset sanankäyttäjät teemme koko ajan valintoja, myös yksittäisten sanojen suhteen. Maahanmuuttokriitikko, kestävyysvaje, kympin tyttö, pakolaistulva, naislääkäri.
Rakenteita joko puretaan tai pidetään pystyssä ottamalla käyttöön tai hylkäämällä sanoja ja käsitteitä.
Kieli paljastaa yhteiskunnan ja ajattelun pohjavirtoja, joiden avaaminen on välttämätöntä, mikäli asioita tahtoo muuttaa.
Puhemies-keskustelu on paljastanut ennen kaikkea jarrujengin. Konservatiivisen joukon, joka vastustaa kaikenlaisia tasa-arvoon tähtääviä uudistuksia.
Nettimölisijät ovat asia erikseen, mutta esimerkiksi Ylen toimittajan ja ulkoministerin kirjoitukset masentavat älyllisellä laiskuudellaan.
Älkää peljätkö, kukaan ei vastaisuudessakaan kiellä teitä kutsumasta pyykkipoikia pyykkipojiksi. Ja kun tämä tuntuu eritoten askarruttavan: ketään miestä ei estetä olemasta mies ja eikä naista nainen. Mitä ikinä se tarkoittaakaan.
uutiskirje 