Kun New Yorkissa, Pariisissa, Berliinissä, Nizzassa, Lontoossa tai missä tahansa läntisessä maailman kolkassa tapahtuu terrori-isku, se uutisoidaan lähes reaaliajassa.
Ilman näitä uutisia ei olisi terrori-iskuja. Isis, kuten muutkin terrorijärjestöt, uusintavat olemassa oloaan julkisuuden kautta.
Terrorismia ja radikalismia tutkinut Karin Creutz Helsingin yliopistosta arvioi Isisin mediataidot vahvoiksi. Vaikka se on menettänyt alueitaan, sen propaganda näyttää vahvalta. Se on hyödyntänyt muun muassa populaarikulttuuria propagandassaan, joka on koukuttanut etenkin nuoria miehiä. Valheellinen viestintä antaa Isisin brutaalista väkivallasta aivan väärän kuvan.
Terrorismissa uhriakin tärkeämpää teon tekijöille on herättää pelkoa yhteiskunnassa tai yhteisössä, johon isku kohdistuu. Väkivallan kohteet ovat välineellistetty, ja väkivalta on myös symbolista.
Terrorismista puhutaan myös itsestään selvyytenä erilaisten väkivallan tekojen yhteydessä. Creutzin mukaan joudutaan pahasti metsään, jos terrorismia eri eroteta muusta väkivallasta, kuten vaikkapa mielenterveysongelmaisen riehumisesta.
Tulkiten vapaasti Creutzin vasemmistonaisten Naiset ja rauha -tilaisuudessa viime viikonloppuna kertomaa viestiä voi todeta: On tärkeää pystyä erottelemaan millaisesta väkivallasta on kyse. Keinot puuttua eri väkivallan syihin tai estää väkivaltaa ovat erilaisia.
Radikalisoitumisen käsitettä käytetään niin väljästi, että sisältö hämärtyy. Creutz kertoo, että häneltä kysytään usein, kuinka nopeasti radikalisoituminen etenee. Näin tapahtui esimerkiksi Turun iskun jälkeen. Ikään kuin nuori voisi saada tartunnan, johon hän sairastuu.
Aivan liian harvoin haetaan taustoja ja kysytään syitä nuorten kanssa tekemisissä olevilta ihmisiltä, kuten opettajilta, nuorisotyön- tai mielenterveystyöntekijöiltä. He ovat tekemisissä nuorten kanssa, jotka etsivät identiteettiään, syrjäytyvät tai tippuvat muutoin yhteiskunnasta.
Sen sijaan pyöritellään yläkäsitteitä, joiden varassa tuotetaan puuttumiskeinoja. Ne jo itsessään saattavat sysätä radikalisoitumisen tielle, kun radikalisoituvia nuoria yritetään hakee tekemällä erilaisia tsekkauslistoja.
Sen sijaan, että puhuttaisiin radikalisoitumisen estämisestä ja kontrollipolitiikan koventamisesta, pitäisi estää nuoria syrjäytymästä ettei synny turhautuneiden nuorten yhteisöjä, joissa kytee poliittista vihaa ja turhautuneisuutta. Nämä yhteisöt voivat olla yhtä hyvin kantasuomalaisten, muslimien kuin keiden tahansa syrjäytettyjen ihmisten pienyhteisöjä.
Pelon leviäminen voi johtaa myös ylireagointeihin. Viranomaiseen saatetaan ottaa yhteyttä vastaanottokeskuksesta, vaikka kyse on nuoresta pojasta, joka on kyllästynyt kouluun. Hän sattuu rukoilemaan.
Viranomaisetkaan eivät ole syyttömiä pelon lietsontaan. Sisäministeri Paula Risikon (kok.) johtama ministeriö puhuu systemaattisesti ”laittomasta maahanmuutosta”, vaikka sekä YK että UNHCR ovat suositelleet paperittomien -käsitteen käyttämistä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista. Mennen tullen puhutaan myös laittomasta maahanmuutosta tarkoittaen turvanpaikanhakijoita.
uutiskirje 
