Viime viikon perjantaina olivat opettajat Nuriye Gülmen ja Semih Özakça Ankarassa neljännen kerran kuultavana oikeudenkäynnissään. Heitä syytetään kuulumisesta vasemmistolaiseen terroristijärjestöön DHKP-C:hen (Kansan vallankumouksellinen vapautuspuolue – Rintama). Syytetyt pitävät oikeudenkäyntiä poliittisena ja kiistävät yhteydet järjestöön.
Opettajien tukijat sanovat, että syytteet johtuvat nälkälakosta, jonka Gülmen ja Özakça aloittivat 260 päivää sitten saadakseen työpaikkansa takaisin. He kuuluvat Turkissa kesäkuussa 2016 tehdyn vallankaappausyrityksen jälkeisen puhdistuksen uhreihin.
Gülmen on pidätettynä Ankarassa sijaitsevassa Numunen sairaalassa.Seuranaan hänellä on ainoastaan siskonsa Beyza, joka ei koskaan jätä häntä yksin, sekä hänen asianajajansa.
Protestoijat tulevat Ankaran Yüksel-kadulle jokaisena iltapäivänä.
Yleisö oikeussalissa oli hermostunutta viime perjantaina. Gülmen oli kuultavana ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen, ja ensimmäistä kertaa videoyhteyden kautta. Kun ruutu laitettiin päälle, yleisö taputti käsiään ja vilkutti innokkaasti tälle hennolle naiselle, josta on vuoden aikana tullut yhdessä Özakçan kanssa Turkin vasemmiston lipunkantajia. Kun hän alkoi puhua selvällä, mutta heikolla äänellä, yleisöön laskeutui syvä hiljaisuus, jota rikkoivat vain joidenkin hänen ystäviensä nyyhkäisyt.
”Lähetän tervehdykseni teille kaikille, jotka teette vastarintaa. Saan voimani teiltä”, Gülmen sanoi.
Gülmen puhui kaksi tuntia kertoen vankeusolosuhteistaan pienessä huoneessa, jossa on valot päällä 24 tuntia vuorokaudessa, sekä poliisien ja lääkärien harjoittamasta painostuksesta. ”Tämä ei ole minun taisteluni, tämä on taistelua kansani puolesta”, hän sanoi.
Laihtunut 37 kiloa
Özakça vapautettiin lokakuun lopussa, ja nyt hän on kotiarestissa. Liikkuminen tuottaa hänelle vaikeuksia. Kun hän haluaa siirtyä asuntonsa pihalle nauttimaan auringosta, hän nousee hitaasti äitinsä Sultanin ja vaimonsa Esran avulla. Myös Esra on nälkälakossa, meneillään on 160 päivä. Semih istuu muovituolille, nostaa jalkansa toiselle tuolille, nojautuu taakse ja antaa auringon lämmittää poskiaan.
Paaston aloitettuaan Özakça on laihtunut 37 kiloa.
– Elimistööni sattuu. Lihas- ja rasvakudokseni ovat kuihtuneet lähes kokonaan ja luuni hankaavat toisiaan vasten, mutta rehellisesti sanottuna en ajattele asiaa, hän kertoo.
– Kun ryhdyimme vastarintaan, emme suunnitelleet nälkälakkoa. Se oli viimeinen vaihtoehtomme, kun mikään muu ei näyttänyt toimivan.
Özakçalla on käsissään Karl Marxin kirja Dialektinen ja historiallinen materialismi. Hän puhuu hitaasti ja hänellä on näkö- ja keskittymisongelmia, mutta hän tahtoo kertoa tarinansa.
– Vastarintani ensimmäinen tavoite oli yksinkertaisesti saada työpaikkani takaisin, hän sanoo.
”Tahdon työpaikkani”
Gülmen ja Özakça erotettiin lokakuun 29. päivänä vuonna 2016. He kuitenkin kieltäytyivät hyväksymästä potkujaan, toisin kuin valtaosa niistä 140 000 henkilöstä, jotka viime vuonna erotettiin viroistaan presidentin määräyksellä.
Marraskuun 9. päivänä 2016 Gülmen aloitti yhden hengen mielenosoituksen Ankarassa, Yükselin kadulla. Hänen julisteessaan luki yksinkertaisesti ”Tahdon työpaikkani”.
Muutaman päivän kuluttua Özakça ja useat muut puhdistusten uhrit liittyivät mielenosoitukseen.
– Alusta asti painostus oli ankaraa, kertoo sosiaaliministeriöstä erotettu sosiologi Veli Saçilik, joka liittyi vastarintaan pari viikkoa myöhemmin.
Turkin viranomaiset eivät suostuneet edes käsittelemään heidän vaatimuksiaan. Maaliskuun 9. päivänä Gülmen ja Özakça päättivät aloittaa nälkälakon, kun heidät oli pidätetty jälleen kerran.
– En tahtonut, että myös Semih aloittaisi nälkälakon, mutta minäkään en pystynyt muuttamaan hänen mieltään, Esra Özakça kertoo.
– Nälkälakko oli ainoa tapa nostaa vastarintamme tehoa. Jatkamalla sitä olemme osoittaneet, kuinka tosissamme olemme vaatimuksissamme, Özakça sanoo.
Nälkälakon alettua on painostuksen luonne muuttunut. Terrorisminvastainen poliisi otti jutun käsiteltäväkseen ja aloitti tutkinnan väitetyistä yhteyksistä mielenosoittajien ja DHKP-C-järjestön välillä. Toukokuun 23. päivänä Gülmen ja Özakça pidätettiin ja vietiin Ankaran lähellä Sincanissa sijaitsevaan F-tyypin (eristettyyn) vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä.
Kafkamainen parodia
– Tämä oikeudenkäynti on kuin parodia Kafkan Oikeusjutusta, toteaa Dervis Emre Aydin, yksi Gülmenin ja Özakçan asianajajista.
Asianajajat ovat alusta lähtien valittaneet menettelytapojen rikkomisesta. He moittivat sisäministeriön sotkeutumista juttuun sen julkaistua pian pidätysten jälkeen tapausta koskevan kirjan. Kirja sisälsi tietoa, jonka ei pitäisi olla julkista.
– Ministeri antaa lausuntoja oikeusjutusta. Ne ovat epäsuoria määräyksiä tuomarille, joka ei ole itsenäinen.
Gülmen ei päässyt kolmeen ensimmäiseen oikeuden istuntoon. Virallisesti hänen poissaolonsa johtui turvallisuus- ja terveyssyistä.
– Periaatteessa pidätystä kuuluisi käyttää varoen, jotta rehellinen oikeudenkäynti pystyttäisiin takaamaan. Tässä tapauksessa tuomari pitää häntä pidätettynä todisteiden hankkimista varten, asianajaja sanoo.
Puolustus on jo pitkään vaatinut syytteiden kumoamista, koska oikeudella ei sen mukaan ole todisteita Gülmenin ja Özakçan yhteydestä DHKP-C-järjestöön. Syyttäjän mukaan taas DHKP-C määräsi heidät aloittamaan nälkälakon.
Gülmen torjui syyttäjän väitteen perjantaina: ”Te jotka luulette, että aloitin nälkälakon jonkun järjestön määräyksestä, tietäkää että olen ryhtynyt tähän omasta tahdostani, täysin tietoisena haitoista, joita se minulle tuottaa. Kukaan ei kestäisi tätä päivääkään, jos hän toimisi jonkun järjestön käskystä.”
Epäilyttävät todistajat
Terrorisminvastainen poliisi on tuonut oikeuteen todistajaksi kaksi DHKP-C-järjestön entistä jäsentä, jotka ovat suostuneet yhteistyöhön poliisin kanssa vastineeksi tuomioidensa lyhentämisestä.
– Normaalissa, reilussa oikeudenkäynnissä olisi tuomarin tehtävä kutsua todistajia. Terrorisminvastaisen poliisin ei pitäisi pystyä tuomaan kuin tyhjästä tällaisia todistajia, Aydin sanoo.
Todistajien lausunnot eivät ole johdonmukaisia. Kun häntä kuultiin lokakuun 20. päivänä, Berk Ercan väitti muun muassa nähneensä Özakçan vuonna 2014 Istanbulissa puistossa, jossa DHKP-C:n jäsenillä oli tapana kokoontua.
Syytetty totesi tämän olevan mahdotonta: ”Olin suorittamassa asepalvelustani”. ”Mistä asti puiston penkillä istuminen on ollut rikos”, kysyi asianajaja.
Todistaja väitti vastanneensa Gülmenin värväämisestä terroristijärjestöön. Hän kuitenkin tunnusti myös, ettei itse ollut silloin järjestön jäsen. Puolustus ei jättänyt tarttumatta tähän ristiriitaisuuteen.
Toista todistajaa kuultiin viime perjantaina videoyhteydellä. Fatih Solak oli kameran edessä silminnähden hermostunut, eikä hän kyennyt muistamaan ainuttakaan yksityiskohtaa. Hän pyysi tuomaria muistuttamaan, mitä hänen lausuntoonsa oli kirjattu.
Puolustuksen päälakimies Murat Yilmaz sanoi: ”Syyttäjän mukaan todistajalla ei ole mitään intressiä valehdella Nuriyesta ja Semihistä. Mutta DHKP-C:n jäsenyydestä syytetty Fatih Solak kävelee nyt vapaana kadulla. Miten se on mahdollista?”
Yilmazin mielestä todistajia on selvästi pyydetty todistamaan hänen asiakkaitaan vastaan, tai heidät on pakotettu siihen.
Oikeudenkäynti on kaukana rehellisistä menettelytavoista. Kaksi päivää ennen ensimmäistä istuntoa pidätettiin 16 Gülmenin ja Özakçan asianajajista. Heidän kollegansa ovat kertoneet, että pidätettyjä pahoinpideltiin. Engin Gökoğlu ilmeisesti hakattiin vankilassa. Barkin Timtikin oikeuksia yhteydenpitoon rajoitettiin.
– Hän ei saa yhdeksään vuoteen pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Nyt hänet saatetaan tuomita jopa kuudeksi vuodeksi vankilaan, Dervis toteaa.
”En luovuta”
Oikeudenkäynnin edetessä jatkuu myös vastarinta Yüksel-kadulla. Jokaisena iltapäivänä puoli kahden ja kuuden välillä tulevat mielenosoittajat paikalle. Aktivistien ”lehdistölausunnoiksi” nimittämät kokoontumiset kestävät yleensä alle kaksi minuuttia. Poliisi hajottaa ne väkivaltaisesti.
Yükselin vastarinnan ensimmäisenä vuosipäivänä julkaisi ihmisoikeusjärjestö IHD raportin, jonka mukaan poliisi oli vuoden aikana puuttunut ”lehdistölausuntoihin” 232 kertaa ja tehnyt 586 pidätystä. Järjestön mukaan 692 henkilöä oli ”kidutettu tai pahoinpidelty” poliisin puuttuessa tapahtumiin.
Kehot ja mielet ovat väsyneitä.
– Odotan joka päivä lisää huonoja uutisia, sanoo Acun Karadağ, yksi puhdistuksen uhreista, joka oli mukana aloittamassa mielenosoituksia.
Ennen liittymistään Yükselin vastarintaan Karadağ osoitti mieltään yksin koulunsa edessä, joten hän joutui kohtaamaan myös poliisin yksin. Vastarinnan 25. päivänä hänet jouduttiin viemään sairaalaan kiireistä sydänleikkausta varten. Nyt hänellä on sydämentahdistin. Tammikuussa, vain kuukausi leikkauksen jälkeen Karadağ palasi Yükselin kadulle Gülmenin, Özakçan ja muiden kanssa.
– Jos minulla ei olisi tahdistinta, olisin itsekin nälkälakossa, hän sanoo silmää räpäyttämättä.
– Tietenkin olen väsynyt, mutta aion pitää lupaukseni Nuriyelle ja Semihille. En luovuta, ennen kuin he saavat työpaikkansa takaisin, Veli Saçilik selittää.
Saçilik on aktivisti, joka menetti oikean kätensä poliisioperaation aikana vankilassa, jossa hän oli pidätettynä 2000-luvulla. Hänellä on arpia joka puolella. Aiemmin tänä vuonna poliisi mursi hänen olkapäänsä pidätyksen yhteydessä. Seuraavana aamuna hän oli jälleen Yükselin kadulla ”antamassa lehdistölausuntoa”.
”Rutiini on uuvuttavaa”
Sultan Özakça myöntää olevansa väsynyt.
– Kun Semih ja Esra kärsivät, me kärsimme enemmän, hän sanoo.
Kun Sultanin poika pidätettiin toukokuussa, Sultan aloitti nälkälakon Esran kanssa. Hän jatkoi 57 päivää, kunnes sai vakavan tulehduksen ja joutui keskeyttämään paastonsa.
Myös Beyza Gülmen myöntää ahdistuksensa. Hän taisteli päiväkausia oikeudesta olla siskonsa luona sairaalassa.
– Tuntuu, kuin minutkin olisi vangittu hänen kanssaan.
Joka päivä hän lähtee vankihuoneesta kanttiiniin saadakseen jotain syötävää ja tavatakseen muita Yükselin liikkeen jäseniä. Hän kertoo kuulumisia, kuulee uutisia vastarinnasta ja saa lohtua. Hänen vanhempansa käyvät silloin tällöin.
– Alussa äitimme pysyi vankilan sairasosastolla Nuriyen kanssa, mutta hän ei kestänyt nähdä tyttärensä kuihtumista.
– Vastarinnan rutiini on uuvuttavaa, mutta tunne siitä, että toimii oikein, tekee minut onnelliseksi ja ylpeäksi. Kenenkään ei pitäisi joutua tuollaisen väkivallan kohteeksi, varsinkin kun vaatimuksemme ovat niin yksinkertaisia, sanoo Karadağ, joka ei mistään hinnasta lopettaisi vastarintaa.
”Puhdistukset ideologisia”
Karadağ ei kuitenkaan voi olla arvostelematta tiukasti ammattiliittoaan, joka ei juurikaan ole tukenut mielenosoittajia. Semih ja Esra Özakça, Gülmen, Saçilik ja Karadağ ovat kaikki julkisen alan ammattiliittojen keskusjärjestön KESK:n ja sen opetusalan liiton Egitim-Senin jäseniä.
– Ammattiliiton johtajat ovat byrokraatteja. He ajattelivat, etteivät puhdistukset ulotu heihin. Mutta presidentti Recep Tayyip Erdoğanin puolue AKP on kuitenkin hyökännyt ammattiliittoja vastaan siitä lähtien, kun se vuonna 2002 nousi valtaan. KESK on tietenkin ollut puhdistettavien listalla, Saçilik sanoo.
Jo 4 099 tämän vasemmistolaisen liiton jäsentä on erotettu viroistaan.
Liitto antaa pienen, tuhannen Turkin liiran (220 euron) avustuksen puhdistuksen kohteeksi joutuneille, mutta joitakin julkilausumia lukuun ottamatta liitto ei ole tehnyt mitään vastarinnan järjestämiseksi.
– Vastarinnalla on hintansa, eikä KESK ollut valmis maksamaan sitä, Özakça sanoo.
Karadağin mielestä ongelma ulottuu syvemmälle.
– Puhdistuksissa on kyse ideologiasta. Niissä on kyse kapitalismista. Hallitus on yksityistänyt koulutusta, järjestyksenpitoa ja terveydenhuoltoa. Vallankaappausyritystä on käytetty hyväksi tämän toteuttamisessa.
Karadağin mielestä ammattiliitoilla ja poliittisilla puolueilla ei ole aatteellista selkänojaa tällaisen shokkiterapian vastustamiseksi.
Karadağ, Saçilik, Özakça ja muut tahtovat uskoa, että vaikka ankarat sortotoimet uhkaavat mielenosoittajia kaduilla, ja vaikka järjestöt eivät uskalla puuttua tilanteeseen, ihmiset ryhtyvät vastarintaan.
– Viime vuoden marraskuussa oli todella hiljaista, mutta kesä-heinäkuussa kaduilla oli miljoonia ihmisiä osallistumassa Adalet-mielenosoituskulkueeseen.
Tämän Ankarasta Istanbuliin kulkeneen marssin aloitteentekijä oli suurimman oppositiopuolueen johtaja Kemal Kiliçdaroğlu. Marssijat vaativat reilua oikeusjärjestelmää Turkkiin. Yli puoli miljoonaa ihmistä osallistui viimeiseen kokoontumiseen Istanbulissa.
– Olemme osoittaneet, että ihmiset voivat tehdä vastarintaa, ja nyt ihmiset puhuvat kovemmalla äänellä. Tämä on valtava voitto. Tällainen syy-seuraussuhde on Yükselin vastarintaliikkeen dialektiikkaa, Karadağ sanoo.
Özakça katsoo, että vaikka mielenosoitukset eivät vielä ole olleet riittävän laajoja, ei se tarkoita, etteivätkö ne voisi tulevaisuudessa olla sellaisia.
Kuoleman riski
Aikaa myöten Gülmenin sekä Semih ja Esra Özakçan kunto heikkenee. Viime perjantaina tuomari päätti pitää Gülmenin pidätettynä, mikä lisäsi huolta hänen terveydestään.
– Kuoleman mahdollisuus on aina olemassa. Ajattelen toki asiaa. Emme kuitenkaan voi jatkaa vastarintaa ottamatta riskejä, Semih Özakça toteaa.
– Arvostelusta huolimatta nälkälakkomme on antanut liikkeellemme voimaa ja näkyvyyttä.
Semih Özakça puhuu mielellään vieraille, mutta nyt hän on väsynyt. Hän ei enää juurikaan saa nukuttua.
– Tämä on taistelua leivän ja elämän vuoksi. Vaatimuksemme taustalla on suuri luokkataistelu. Kiistämme hallituksen oikeuden päättää tulevaisuudestamme. Taistelu leivästä on taistelua kunniasta. Tahdomme elää kunnialla.
Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen
uutiskirje 
