Viimeinen sana
Kolme vuotta sitten, 25. tammikuuta 2015, vasemmistopuolue Syriza voitti vaalit ja siitä tuli Kreikan päähallituspuolue.
Olin tuolloin kotvan seuraamassa Syrizan vaalikampanjaa. Ilmassa oli valehtelematta innostusta ja toivoa, joka ulottui paljon Syrizan peruskannattajia laajemmalle.
Mieleeni on myöhemmin monta kertaa palannut se, mitä eräs puolueaktiivi sanoi minulle Volosin kaupungissa: ”Toivottavasti ei nostateta liian suuria toiveita.”
Kolme vuotta myöhemmin voinee sanoa, että juuri näin tapahtui. Miksi niin kävi?
Ensinnäkin Syrizan ennen vaaleja julkaisema talousohjelma oli ylioptimistinen ja epärealistinen.
Toiseksi Syriza toimi niin kuin sen käsissä olisi ollut vahvemmat kortit kuin mitä oli.
Keväällä 2015 Kreikka ja sen velkojien troikka – EU, Euroopan keskuspankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF – toimivat kuin kaksi hurjapäätä, jotka ajavat täysillä kohti toisiaan katsoen, kumpi väistää ensin.
Kreikan hallitus ilmeisesti oletti, että viime hetkellä velkojat väistävät. Heinäkuussa se hankki kansanäänestyksen tuen tinkimättömälle linjalleen.
Troikka ei väistänyt, vaan lateli sellaiset uhkaukset, että vain viikkoa myöhemmin Alexis Tsiprasin hallitus antoi käytännössä periksi kaikesta. Sen jälkeen Kreikassa on noudatettu velkojien talouskuriohjelmaa.
Siitä huolimatta Syriza sai syyskuun 2015 ennenaikaisissa vaaleissa lähes saman kannatuksen kuin tammikuussa.
Troikan Kreikalle myöntämistä lainoista on puhuttu pelastuspaketteina. Ensisijaisesti niillä ei kuitenkaan oltu pelastamassa Kreikkaa, vaan aiemmille Kreikan hallituksille holtittomasti lainoja myöntäneitä yksityisiä saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja.
EU:ssa arvioitiin, että jos Kreikka ei pysty maksamaan pankeille, niitä uhkaa kaatuminen ja seuraukset Euroopan pankkijärjestelmälle ovat liian suuret.
Pankit eivät siis joutuneet kantamaan markkinatalouteen kuuluvaa riskiä epäonnistuneista liiketoimistaan, vaan troikka siirsi sen eurooppalaisille veronmaksajille, joiden puolesta sitä karhutaan kreikkalaisilta veronmaksajilta.
Syrizassa uskottiin, että kaikkien kannalta järkevää olisi ollut antaa osa Kreikan veloista anteeksi ja sitten auttaa Kreikan taloutta nousemaan niin, että loput lainoista voitaisiin maksaa takaisin.
Velkojat pitivät linjansa tiukkana. Ilmeisesti Kreikasta haluttiin tehdä varoittava esimerkki. Oliko kyse myös siitä, ettei vasemmistohallitukselle haluttu edes antaa mahdollisuutta onnistua?
Nyt Kreikan talouden tunnusluvut ovat kohentuneet, mutta hinta kreikkalaisille on ollut kova. Sosiaaliturvaa on leikattu velkojien yksityiskohtiin ulottuvan ohjailun alaisena.
Tsiprasin hallitus toivoo nyt, että ensi heinäkuun jälkeen Kreikka vapautuisi holhouksesta, mutta velkojat toppuuttelevat toiveita.
Mitä Syriza olisi voinut tehdä toisin?
Ilman toivon herättämistä se tuskin olisi voittanut tammikuun 2015 vaaleja. Ja paha on myös mennä sanomaan, ettei vastuuta pitäisi ottaa kannettavaksi silloin kun sitä on tarjolla.
Mutta paljon helpommalla Syriza luultavasti olisi päässyt, jos se olisi voittanut vaalit vasta vuonna 2019.
uutiskirje 
