Tunisiassa polttoitsemurha joka kolmas päivä

Mohamed Guezani makaa vuoteessaan. Äiti istuu hänen vieressään. Siteiden päästä jalkoihin peittämä 24-vuotias nuorimies puhuu hitaasti ja työläästi.

– En löytänyt sopivaa paikkaa köyden ripustamiseen. Sitten näin miehiä myymässä salakuljetettua bensiiniä, joten menin heidän luokseen. Olin tuntenut kuin tukehtuvani. Minulla ei ollut muuta ratkaisua. Tahdoin vain päättää elämäni.

Eräänä maaliskuun perjantaina vuonna 2016 Guezani kaatoi päälleen bensiiniä ja napsautti sytkärillä itsensä tuleen.

Sen jälkeen Guezani ei ole poistunut perheensä pienestä kodista El Menchian tiheään asutussa kaupunginosassa Kairouanissa, parisataa kilometriä Tunisista etelään. Hän elää joka toinen päivä tapahtuvan siteiden vaihdon määrittämässä rytmissä.

Guezani vakuuttaa, että hänen ratkaisunsa ei ollut Bouazizin polttoitsemurhan inspiroima. Joulukuun 17. päivänä vuonna 2010 Mohamed Bouazizi, katukauppias, jonka myyntikärry ja tuotteet oli takavarikoitu Sidi Bouzidin kaupungissa, teki polttoitsemurhan. Hän kuoli saamiinsa vammoihin kaksi viikkoa myöhemmin.

Bouazizin kärsimykset toivat näkyville viranomaisten mielivallan. Hänen epätoivoisesta teostaan tuli yksi Tunisian vallankumouksen ja arabikevään sytyttäneistä kipinöistä.

Sen jälkeen itsemurhat ovat yleistyneet koko maassa, ja varsinkin yleisellä paikalla tehdyt polttoitsemurhat ovat lisääntyneet huomattavasti. Nyt se on toiseksi yleisin itsemurhan muoto, ja vuonna 2016 tapauksia oli keskimäärin lähes joka kolmas päivä.

Usein taustalla
taloudellisia ongelmia

Aluksi pidettiin ”Werther-ilmiötä” eli kuuluisan itsemurhan matkimista ilmeisimpänä selityksenä polttoitsemurhien yleistymiseen. Usein itsemurhaan alttiit ihmiset todellakin samastuvat julkisuutta saaneen itsemurhan tekijään ja jäljittelevät hänen tekoaan. ”Werther-ilmiö” on kuitenkin yleensä lyhytkestoinen.

– Ilmiö huipentuu tavallisesti 2–4 viikon kuluessa alkuperäisestä tapauksesta ja laantuu 3–6 kuukauden kuluessa, kertoo Tunisin Charles Nicolle -sairaalan oikeuslääkäri, tohtori Mehdi Ben Khelil.

Ben Khelil on ollut mukana kirjoittamassa tutkimusta ennen arabikevään vallankumousta ja sen jälkeen tehdyistä polttoitsemurhista. Tutkimuksen mukaan polttoitsemurhien määrä on noussut kolminkertaiseksi vallankumouksen jälkeen.

Vallankumouksen jälkeisenä aikana polttoitsemurhan tehneet eivät kuitenkaan enää saa samanlaista ”kuolemanjälkeistä julkisuutta” kuin Bouazizi, ja heidän kuolemaansa suhtaudutaan välinpitämättömästi. Polttoitsemurhan yrityksestä hengissä selvinneiden loppuelämä on kärsimysten täyttämää.

– Seitsemän vuotta myöhemmin on turha enää puhua Bouazizi-ilmiöstä, koska se olisi liian yksinkertainen selitys. Itsemurhien taustalla on ratkaisemattomia taloudellisia ongelmia, tohtori lisää.

Tästä oli kyse myös Guezanin tapauksessa. Aiemmin hän työskenteli puuseppänä 10 dinaarin (kolmen euron) päiväpalkalla, mutta kuuden työpäivän viikkotahdin takia hänellä ei ollut aikaa auttaa kotitöissä, eikä pieni palkka riittänyt perheen elättämiseen. Guezanin isä on sokea, ja hänen kaksi veljeään ovat työttömiä.

Siksi Guezani päätti ostaa barwitan eli pienen myyntikärryn myydäkseen vihanneksia ja hedelmiä kadulla.

– Mohamed yritti auttaa itseään aloittamalla oman kaupanteon, kertoo hänen äitinsä Aliya.

Eräänä päivänä kunta takavarikoi Guezanin kojun ja varaston.

– Se oli pojalleni raskasta. Hän itki. Kaikki vaihtoehdot sulkeutuivat hänen edestään, äiti sanoo.

Äärimmäinen teko
arkipäiväistynyt

– Polttoitsemurhasta on tullut vain yksi itsemurhan muoto muiden joukossa. Tämä normalisoituminen antaa aiheen pelätä, että pikkuhiljaa niitä aletaan pitää tavanomaisina, tohtori Ben Khelil varoittaa.

Guezani on maksanut kovan hinnan tästä tavanomaistumisesta. Hän katuu päätöstään katkerasti.

– En todellakaan kehota ketään tekemään niin kuin minä tein. Se sattuu todella paljon. Olisi parempi kuolla kuin olla tässä tilanteessa. Itsemurhaa suunnittelevan pitäisi edes keksiä parempi keino.

Myös tohtori Ben Khelil sanoo, että polttoitsemurha ei ole helppo tapa tehdä itsemurha.

– Se tuottaa hirveää kipua, eikä kuolema tule nopeasti. Ja jos itsemurha ei onnistu, komplikaatiot ovat pahat. Vammat vievät toimintakyvyn ja jäävät näkyviin.

Hengenvaarallisten palovammojen hoito on Tunisiassa keskitetty Ben Arous -sairaalan traumatologian ja palovammojen osastolle. Siellä oli toissa vuonna hoidettavana 104 polttoitsemurhaa yrittänyttä potilasta.

Sairaalan teho-osaston johtaja Amen Allah Messadi on uupunut kriittisessä tilassa sairaalaan saapuvien potilaiden tulvasta. Hänen mukaansa tiedotusvälineet ovat pahentaneet ilmiötä hakiessaan dramatiikkaa.

– Iltauutisissa näytettävä kuvamateriaali polttoitsemurhista ei palvele yhteiskuntaa. Niissä ei seurata, menehtyikö potilas myöhemmin tai jouduttiinko häneltä amputoimaan kaikki raajat. Ei pitäisi lisätä öljyä liekkeihin.

– Minä kärsin, mutta eniten minua ahdistaa se, miten raskasta tämä on äidilleni ja veljilleni, Guezani sanoo katuvaisena.

Guezanin tarvitsema hoito on erittäin kallista. 6 000 dinaarin (2 500 euron) lasku Ben Arous- sairaalasta on yhä maksamatta. Hänen äitinsä joutuu ostamaan sidetarpeita 200 dinaarilla (68 eurolla) joka toinen päivä. Lisäksi on hankittava voiteita, vitamiineja ja suonensisäistä lääkitystä, jota Guezani tarvitsee päivittäin. Tämän takia äiti joutuu kerjäämään moskeijoiden ja apteekkien edessä. Tilanne masentaa Guezania.

– Se, että äitini joutuu kerjäämään, pahentaa kärsimystäni entisestään.

Med Amine Massoudin
palohaavat tulehtuivat

Myös Med Amine Massoudi, 17, yritti päättää elämänsä bensiinillä ja sytyttimellä maaliskuussa 2017. Hän toimi mekaanikkoharjoittelijana autokorjaamossa Bir Daoulan kaupungissa 30 kilometrin päässä Kairouanista, mutta joutui kiistaan pomonsa kanssa. Hän yritti polttaa itsensä korjaamon edessä. Korjaamon naapuri kuitenkin pelasti Med Aminen, ja hänet siirrettiin Kairouanin sairaalaan. Hänelle ei tullut vammoja elintärkeisiin elimiin, mutta jaloissa on toisen ja kolmannen asteen palovammoja.

Seuraavat viikot olivat kamalia hänen vanhemmilleen, Abdellatifille ja Naimalle. Koska silloin oli lakko, joutui Med Amine olemaan samoissa siteissä neljä päivää, minkä vuoksi hänen haavansa tulehtuivat. Hän oli koomassa 18 päivää.

Pitkän taistelun jälkeen Abdellatif sai poikansa siirrettyä Ben Arousiin vakavien palovammojen osastolle kahdeksi viikoksi, jotta virus saataisiin hoidettua hänen verestään ennen paluuta Bir Daoulaan.

– Hänen siteensä piti vaihtaa joka päivä. Koska kotona ei ollut mahdollista tehdä toimenpidettä kunnolla, jouduimme kantamaan hänet patjalla maastoautoon ja viemään hänet sairaalaan siteiden vaihtoon. Tulehdus äityi todella pahaksi, hänen haavoissaan oli matoja, isä Abdellatif kertoo huolestuneena ja väsyneenä, käsiään väännellen.

Amine Massoudi on juuri lähetetty takaisin Ben Arousiin kiireellisenä potilaana. Optikko Kaouther Nassri toimi sosiaalityöntekijänä Massoudin vanhempien apuna järjestämässä uutta siirtoa Ben Arousiin. Hän tekee aktiivisesti työtä kyläyhteisön hyväksi, ja hän sai Facebookin avulla kyläläisiltä apua Massoudille.

– Aika moni lääkäri auttoi Facebookissa saamaan hänet takaisin Ben Arousiin. Meillä ei ole suuria odotuksia viranomaisia kohtaan. Yritämme pärjätä keräämällä hieman rahaa sieltä täältä. Tavalliset ihmiset tekevät kaikesta mahdollista.

Itsemurhien ehkäisyyn
alettu nyt panostaa

Viranomaisten suhteen asiat ovat muuttumassa. Terveydenhuollon ammattilaiset käynnistivät terveysministeriön kanssa maaliskuussa 2015 komitean itsemurhien ehkäisemiseksi. Sitä johtaa lastenpsykiatri Fatma Charfi.

– Mohamed Bouazizin kohtalo avasi oven, niin että itsemurha ymmärretään yhä paremmin mielenterveysongelmien ilmenemismuotona ja samalla seurauksena psyykkisestä tai sosiaalisesta kärsimyksestä, joten se on myös kansanterveydellinen ongelma, Charfi kertoo.

Itsemurhia pyritään ehkäisemään monella tavalla. Arvioidaan varoitusmerkkejä, jotka kertovat itsemurhariskistä, ja parannetaan vaaravyöhykkeessä olevien hoitoa. Lisätään yleistä tietoa asiasta. Luodaan epidemiologinen tietojärjestelmä ilmiön ymmärtämiseksi paremmin.

– Joissakin maakunnissa on 40 psykiatria, kun toisissa on vain muutama tai ei yhtään. Me emme voi odottaa. Luotamme paikallisiin toimijoihin ja annamme heille välineitä kriisin hoitamiseen, Charfi sanoo

Projektissa on koulutettu 80 kouluttajaa ja 400 terveydenhuollon työntekijää, mutta työtä hidastaa puute rahasta.

Media on osaltaan pyrkinyt lisäämään tietoa ja poistamaan polttoitsemurhilta arkipäiväistymisen leiman. Median suhtautumisen muutostyöhön on saatu mukaan sähköistä viestintää valvova virasto, ammattiliitot ja journalistien koulutuspaikat.

Tohtori Amen Allah Messadi pitää asiaa polttavan kiireellisenä. Viestin on oltava selkeä ja kaikilla sama: polttoitsemurhalla ei saavuta mitään.

– Päinvastoin: on tarpeen jatkaa työtä, kamppailua ja vaatimuksia yhteiskunnan parantamiseksi, mutta itseään vahingoittamalla tai sytyttämällä itsensä tuleen ei saavuta mitään.

Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen